Keihässensaatiosta leivottiin välittömästi kansallissankari – näin jättivoittoon reagoidaan

Kukaan ei ole heittänyt keihästä noille metriluvuille yhtä rennon näköisesti kuin Arshad Nadeem, aloitti yhdysvaltalainen ESPN keihäänheiton miesten olympiafinaalin ruotimisen verkkosivuillaan.

Pakistanilaisen Nadeemin olympiavoittoa ei voi pitää suurena yllätyksenä. Hän on MM-hopeamitalisti sekä olympia- ja MM-vitonen. Nadeemin ennätys kirjattiin lukemin 90,18 jo ennen Pariisin olympialaisia, mutta se on yllätys, millaisen voittokaaren hän taikoi.

Nadeem heitti myöhään torstai-iltana käydyssä finaalissa toisella kierroksella 92,97 ja siirsi historiaan Norjan Andreas Thorkildsenin 16 vuotta vanhan olympiaennätyksen 90,57.

Pariisin korkeatasoisessa keihäsfinaalissa Nadeem olisi voinut pakata laukkunsa toisen kierroksen jälkeen. Hän oli omilla kymmenluvuillaan ja alleviivasi 90 metrin kuntoaan päätöskierroksen paineettomalla 91,79 metrin kaarella. Hänen kolmanneksi pisin heittonsa 88,72 olisi riittänyt pronssille.

Tuttu kilpakumppani Intian Neeraj Chopra otti hopeaa kauden parhaallaan 89,45 ja Grenadan Anderson Peters pronssia tuloksella 88,54. Chopra on olympiavoittaja ja maailmanmestari, Peters kaksinkertainen maailmanmestari.

Mitalitta jäi suuri joukko aiempien arvokilpailujen mitalisteja, joukossa Suomen kahdeksanneksi sijoittunut Lassi Etelätalo (84,58) ja yhdeksänneksi sijoittunut Oliver Helander (82,68). Keihäsmitalin karkaaminen tiesi sitä, että Suomen viimeinenkin realistinen mitalimahdollisuus hupeni Pariisissa.

Kansallissankari

Pakistanissa otettiin ilo irti Nadeemin menestyksestä. Hän nousi heti kansallissankarin asemaan. Paikallismedia Dawn kokosi verkkosivuilleen Nadeemin keihäskullan poikimia kirjoituksia Pakistanista ja naapurimaa Intiasta.

– Bravo Arshad. Teit historiaa, Pakistanin pääministeri Shehbaz Sharif kirjoitti viestipalvelu X:ssä.

Pakistanin presidentti Asif Ali Zardari alleviivasi tiedotteessaan Nadeemin voiton olevan koko kansan voitto.

– Olet tehnyt meidät ylpeiksi, kun voitit Pakistanille mitalin Pariisin olympialaisissa.

Suuri tuntematon

Syytä iloon ja ylpeyteen todella oli. Mitali on Pakistanille vasta historian 11:s kesäolympialaisissa ja ensimmäinen kultamitali 40 vuoteen. Maan aiemmista kesäolympiamitaleista kahdeksan on tullut maahockeystä, yksi painista ja yksi nyrkkeilystä.

Nadeemin keihäskulta on Pakistanin ensimmäinen yleisurheilun olympiamitali ja ensimmäinen henkilökohtainen olympiavoitto.

ESPN kuvaili Nadeemin olleen rento kuin iltalenkillä.

Pakistanilaisen touhut ovat hämmästyttäneet muutenkin. Lämmittelyissä hän touhuili omiaan. Ensimmäinen kilpailuheittokin meni pipariksi.

Miehen parhaiden heittojen mitat ovat laajasti tiedossa, mutta suomalaisheittäjille hän on silti suuri tuntematon tiiviissä ja hyvähenkisessä kansainvälisessä keihäsporukassa, koska yhteistä kieltä ei ole. Lisäksi Nadeem kilpailee säästeliäästi, kun hän heittää vain muutaman kilpailun kaudessa.

Silloin, kun hän kilpailee, tulokset ovat erinomaisia. Nyt huipputulos jysähti kirkkaimmassa mahdollisessa näyteikkunassa kesäolympialaisissa.

– Tämä on yksi Pakistanin historian hienoimmista päivistä, emmekä puhu vain urheilusta, krikettianalyytikko Mazher Arshad kiteytti X:ssä.

Krikettitausta

Myös 27-vuotiaalla Nadeemilla on krikettitausta.

– Olin kriketinpelaaja, pelasin pöytätennistä ja osallistuin myös yleisurheilukilpailuihin. Mutta valmentajani kertoi minulle, että minulla erittäin hyvät fyysiset ominaisuudet keihäänheittoon ja olen keskittynyt vain siihen vuodesta 2016, Nadeem avasi NDTV Sports -sivustolla.

Kahden krikettimaan, Intian ja Pakistanin, "keihästaistelussa" Nadeemin Pakistan vei nyt voiton Chopran Intiasta. Maiden välinen urheilullinen kilpailuasetelma on muodostunut perinteisesti juuri kriketin, ei keihäänheiton ympärille. Naadem toivoi tiukan kilpailun innostavan nuoria urheilemaan, lajista riippumatta.

– On hyvä asia, että nuoret molemmissa maissa seuraavat urheilusankareitaan.

Lue myös:

    Uusimmat