41-vuotias Pekka Tuukkanen katosi heinäkuussa 2004, kun hän lähti kävelemään Keski-Suomen Kinnulassa järjestystä miesporukan illanvietosta yli 40 kilometrin korpitaipaleelle kohti Keski-Pohjanmaan Perhossa sijaitsevaa kotiaan. Poliisi on poikkeuksellisesti jatkanut jutun tutkintaa uudella nimikkeellä, kertoo MTV:n Viimeksi nähty -vodcast.
Rikoskomisario Jussi Luoto keskusrikospoliisista kertoo MTV:lle, ettei Tuukkasta onnistuttu löytämään lähes kaksi vuosikymmentä kestäneen rikostutkinnan aikana.
– Varsinainen rikostutkinta nyt sitten päättyi tapporikoksen vanhentumisen myötä. Tutkinta kuitenkin jatkuu edelleen kadonneen henkilön tutkintana.
Luodon mukaan rikostutkinnan loppuminen ei sinänsä aiheuta merkittäviä muutoksia poliisin toimintaan.
– Kyseessä on käytännössä sama asia, mutta me emme vain tällä hetkellä tutki asiaa rikoksena.
Katoamistutkinnassa poliisilla ei ole käytössään samoja pakkokeinoja kuin rikostutkinnassa, eikä katoamistutkinnassa ole epäiltyjä, vaan kyse on esitutkinnan sijaan poliisitutkinnasta. Juttujen tutkintamateriaali on kuitenkin sama.
Viimeksi nähty -vodcastViimeksi nähty -vodcastissa uutisankkuri Kirsi Alm-Siira ja rikostoimittaja Päivi Hannula käyvät läpi Suomen tunnetuimpia katoamismysteereitä. Alm-Siira ja Hannula analysoivat tapausten tutkintaa ja kadonneiden elämäntilanteesta esiin nousevia tapahtumankulkuja. Lue lisää vodcastista täältä. Katso koko Pekka Tuukkasen jakso sekä muut jaksot nyt MTV Katsomosta. |
Professori: Poikkeuksellista
Rikosoikeuden emeritusprofessori Matti Tolvanen pitää katoamistutkinnan aloittamista rikostutkinnan vanhenemisen jälkeen poikkeuksellisena, mutta mahdollisena.
– Rinnakkain tutkinnat eivät ole voineet mennä. Niin kauan kuin tappo ei ole ollut nimikkeenä vanhentunut, kyse on ollut rikoksen esitutkinnasta. Estettä tutkinnan jatkamisesta vanhenemisen jälkeen kadonnut henkilö -nimikkeellä ei varmaankaan ole, mutta tämän ei kuitenkaan pitäisi johtaa siihen, että esitutkinta menee salaiseksi.
Pääsäännön mukaan esitutkintamateriaalista tulee julkinen sen jälkeen, kun tutkittu rikos on vanhentunut. Poliisi ei ole luovuttanut Pekka Tuukkasen epäillyn tapon esitutkintamateriaalia medialle vedoten siihen, että se vaarantaisi edelleen käynnissä olevaa katoamisen tutkintaa.
Tolvanen pitää perustelua kestämättömänä.
– Salailu on valitettavasti tullut vallitsevaksi trendiksi poliisissa. En ymmärrä, mitä salaamista vanhentuneessa esitutkinnassa olisi, koska ei kai se voi kadonneen etsintää vaikeuttaa.
Tuukkasen kohtalosta erikoisia puheita
Pekka Tuukkasen katoamiseen liittyy erikoisia piirteitä, mutta tekijöiden kiinni jäämiseen lähes 20 vuotta kestänyt tutkinta ei koskaan johtanut. Hallitus on esittänyt lakimuutosta tapon vanhenemisajan poistamiseksi, mutta Tuukkasen tapaukseen lakiesityksellä ei ole vaikutusta, sillä taannehtivasti lakia ei voi muuttaa.
Aivan rikostutkinnan viime metreillä vuonna 2022 kaksi todistajaa kertoi toisen henkirikosjutun oikeudenkäynnissä, että uhri oli kertonut heille tietävänsä Pekka Tuukkasen kohtalosta.
Uhri kertoi olleensa naisen kuljettamassa autossa, jossa häntä ja Tuukkasta olisi pahoinpidelty kahden kyydissä olleen miehen toimesta ja Tuukkanen olisi kuollut väkivallan seurauksena. Nainen oli ollut läsnä asunnossa, jossa mies oli surmattu vuonna 2020. Naista ei kuitenkaan kyseisessä oikeudenkäynnissä syytetty miehen tappamisesta.
Tämäkään käänne ei kuitenkaan johtanut tapauksen ratkeamiseen. Tapahtumiin väitetysti osallistuneiden miesten henkilöllisyyttä ei saatu selville.
– Voin sanoa, että nämä epäilyt pystyttiin riittävällä tarkkuudella sulkemaan pois, rikoskomisario Luoto kommentoi.
Poliisi tarkastaa edelleen juttuun liittyviä vihjeitä.
– Kesällä oli jonkinlaisia pieniä toimia ja tarkistuksia tehtiin, mutta nyt syksyn aikana niitä ei ole tehty.