Tämä on Riinan tarina.
Mitä 19-vuotiaalle Riina Mäkiselle tapahtui heinäkuisena aamuyönä seitsemän vuotta sitten? Nuori nainen katosi sekavien tapahtumien seurauksena loviisalaisessa metsässä vuonna 2017.
Nopea muutos
Riina Mäkisen elämä oli vielä noin vuosi ennen katoamista melko tavallista aikuistuvan teinitytön elämää. Siihen kuului opiskelua, kaverisuhteita ja tiivis yhteys lapsuudenperheeseen.
Syksyllä 2016 kaikki muuttui. Riina joutui tutkintavankeuteen tapon yrityksestä, johon hän myöhemmin paljastui syyttömäksi.
Kyse oli tilanteesta, jossa keski-ikäinen mies oli yrittänyt ostaa seksiä kahdelta teinitytöltä. Riinan kaveri oli puukottanut aggressiivista miestä. Kun Riinan tutkintavankeus oli kestänyt useita viikkoja, Riinan kaveri tunnusti teon. Perheenjäsenten mukaan pitkä tutkintavankeus jätti jäljet Riinaan.
Ystävyys Janin kanssa
Riina oli valmistunut nuoriso-ohjaajaksi, mutta keväällä 2017 hänellä ei ollut töitä. Mäkinen asui tuohon aikaan omassa asunnossaan, ja ajankohtaan liittyy myös yhteydenpidon katkeaminen perheeseen. Perhe ei enää useinkaan tavoittanut häntä.
Joitain viikkoja ennen katoamistaan Mäkinen oli tutustunut itseään yli kymmenen vuotta vanhempaan Janiin, jonka kanssa hän alkoi viettää tiiviisti aikaa. Jani oli kihloissa ja tuttavuus Riinaan perustui ilmeisesti päihteidenkäyttöön. Janilla oli pitkä rikos- ja huumetausta.
Mäkisen perhe on ollut tyytymätön poliisin toimintaan. Perhe uskoo, ettei poliisi ottanut tapausta tosissaan Riinan päihdeongelman takia.
Lue lisää: Riina Mäkisen seurassa ollut mies paljastaa MTV:lle katoamisyön tapahtumat kokonaisuudessaan
Viimeksi nähty
Maanantaina 8. toukokuuta 2017 Riina Mäkinen ja Jani lähtivät viemään Kouvolaan varastettua venettä. Matkaa taitettiin peräkoukulla varustetulla Opelilla. Perheelleen Riina oli sanonut meneväänsä tapaamaan Janin sukulaisia.
Veneen toimittaminen perille ja sukulointi tapahtuivat sovitusti.
10. toukokuuta he lähtivät ajamaan takaisin Helsinkiin. Matkalla he varastivat vielä toisenkin veneen. Jani kertoi myöhemmin, että he olivat käyttäneet koko viikonlopun huumeita, eivätkä olleet nukkuneet lainkaan. Kesken matkan Jani alkoi uskoa, että erään kaupan myyjät olivat huomanneet varastetun veneen ja siksi he päättivät hankkiutua siitä eroon.
Matka Helsinkiin sai siis käänteen ja kaksikko lähti Loviisan kohdalla etsimään metsästä sopivaa paikkaa hylätä vene. He löysivät samalla metsästä mökin, jonne päättivät murtautua. Tämän jälkeen he lähtivät taas autolla jatkamaan matkaansa, mutta auto juuttui metsätielle kiinni.
Yrityksistä huolimatta he eivät enää saaneet autoa liikkeelle. Seuranneet tapahtumat ovat sekavaa vyyhtiä. Janin kertoman mukaan auto syttyi tuleen, kun se kuumeni irrotusyritysten yhteydessä. Auto paloi poroksi, ja siinä mukana menivät Riinan matkapuhelin ja muut jalkatilassa olleet tavarat. Autossa olleet spraymaalipullot räjähtelivät kuumuudesta.
Paikkakuntalainen, metsässä koiraansa ulkoiluttanut mies kuuli pamaukset lähti äänien luokse. Hän kohtasi paikalla nokeentuneen miehen ja naisen. Jani oli pyytänyt mieheltä lainaksi puhelinta ja yrittänyt saada tältä myös kyytiä. Mies lähti kuitenkin paikalta nähtyään maassa patruunalaatikon. Mies ilmoitti havainnostaan poliisille. Tämä on viimeinen vahvistettu havainto Riina Mäkisestä.
Viimeksi nähty -vodcastViimeksi nähty -vodcastissa uutisankkuri Kirsi Alm-Siira ja rikostoimittaja Päivi Hannula käyvät läpi Suomen tunnetuimpia katoamismysteereitä. Alm-Siira ja Hannula analysoivat tapausten tutkintaa ja kadonneiden elämäntilanteesta esiin nousevia tapahtumankulkuja. Lue lisää vodcastista täältä. Katso koko Riina Mäkisen jakso sekä muut jaksot nyt MTV Katsomosta.Lue myös: Riina Mäkisen katoaminen: Poliisi kiinnostui luurangolta näyttäneestä kuvasta |
Useita laukauksia
Hän kertoi kuulleensa myös laukauksia. Jani on MTV:lle vahvistanut ampuneensa palanutta autoa suutuksissaan. Kun poliisi saapui paikalle Jani ja Riina pakenivat metsään kalliokolon suojiin. Poliisin lähdettyä kaksikolle tuli riitaa huumeista ja Riina lähti Janin kertoman mukaan suutuksissaan pois. Jani sanoi, että hän kulki jonkun matkaa Riinan perässä, mutta lähti sitten toiseen suuntaan. Tuon jälkeen hän ei kertomansa mukaan enää koskaan nähnyt Riinaa.
Jani oli myöhemmin ajatellut, että poliisi oli saanut Riinan kiinni. Hän itse jäi nukkumaan metsään.
Jani lähti aamulla metsästä ja liftasi Kuninkaantien ABC:lle. Siellä hän jäi kiinni karkkien näpistyksestä ja paikalle kutsutut poliisit veivät hänet mennessään, kun oli selvinnyt että hän oli piilottanut aseensa hyllyyn koiranruokien taakse. Hän kertoi asiasta poliiseille itse.
Jani joutui tutkintavankeuteen venevarkaudesta, eikä hän tiennyt omien sanojensa mukaan Riinan katoamisesta vielä mitään. Riinan perhe teki hänestä katoamisilmoituksen, kun häntä ei päiväkausiin tavoitettu.
Riinaa etsitään yhä
Vapaaehtoiset tekevät Riinan löytämiseksi edelleen maastoetsintöjä. Poliisin mukaan on mahdollista ja jopa todennäköistä, että Riina on päässyt pois metsästä, sillä häntä ei ole vapaaehtoisten etsijöiden mittavista ponnisteluista huolimatta löydetty.
Poliisi on tutkinut myös mahdollisuutta, jonka mukaan Riina Mäkinen olisi noussut naisia saalistaneen Mika Moringin auton kyytiin. Tähän ei ole kuitenkaan saatu vahvistusta. Juttua tutkitaan edelleen tavallisena katoamisena.
Helsingin poliisi on hiljattain tehnyt tarkastuksen Mäkisen tapauksessa, kertoo tutkinnanjohtaja Jussi Wahe MTV Uutisille. Lue siitä lisää tästä.