Niina Lahtinen iloitsee siitä, että sai tuotua esiin henkilökohtaisen tarinan Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmassa, vaikka se tuntui pelottavalta. Yksi kivulias asia tanssiharjoituksissa on myös yllättänyt Lahtisen.
Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman kolmannessa suorassa lähetyksessä teemana oli Latinalainen Amerikka ja parit pääsivät tunnelmoimaan lattaritansseja. Jaksossa Niina Lahtinen ja Sami Helenius esittivät paso doblen, jonka tanssiminen oli Lahtisen mukaan "sairaan kivaa".
Pari kertoi MTV Uutisille suoran lähetyksen jälkeen sen kuitenkin kolahtaneen heidän tajuntaansa, että he olivat jakson päätteeksi pudotusuhan alla.
– Jäimme sinne kolmen viimeisen joukkoon ja se olikin yhtäkkiä tosi pelottavaa, Niina Lahtinen kuvaili tunnelmiaan.
Edellisviikolla nähtiin ohjelman ensimmäinen pudotus, ja tuolloin pelin henki oli todella tullut selväksi.
– Ajatteli, että voi ei, tässähän on tämä inhottava puoli, että tässä tiputetaan ihmisiä, ja tällä viikolla se konkretisoitui, että voi ei, sehän saatan olla vaikka minä.
Ensimmäisessä pudotuksessa kotimatkalle joutuivat Annimari Korte ja Matti Puro. Toinen TTK-parketit hyvästelemään joutunut pari oli Susani Mahadura ja Mikko Matikka.
Kaikesta huolimatta Lahtinen ja Helenius suuntaavat uuteen viikkoon hyvillä mielin. Heleniuksen mukaan kaksikolla on ollut tanssiharjoituksissa varsin hauskaa ja luovaa.
Lue myös: Jukka Haapalainen TTK-jaksosta: "Pisteet karkasivat käsistä"
Lahtisen mukaan yksi tanssimisen haasteista on ylitse muiden: tanssikengät, jotka hänkin oli ottanut heti pois kameroiden sammuttua.
– Näistä oikein näkee, kuinka näillä korkokengillä on jynssätty lattiaa. Näitä ei ole mulle tehty, en kyllä oikein tiedä, kenelle tällaiset kengät on tehty ylipäätään. Itse en ole viihtynyt näissä, en ole tykännyt, Lahtinen totesi.
– Sami teetti yhtenä päivänä lämmittelynä rumbakävelyä, niin tajusin, että ahaa, nämä kuuluvat siihen, että sen takia tämmöiset kengät. Mutta muuten olen kyllä enemmän sellaisia lenkkari-ihmisiä. Tämä on se haaste, mikä tässä on ollut, että ollut kantapäät vähän verillä näistä kengistä. Mutta tanssiminen itsessään on kivaa.
Edellisviikon jaksossa Lahtisesta nähtiin totuttuun verraten hyvin erilainen puoli, kun hän avautui oma tarina -teemaisessa jaksossa äitiydestä ja sen haasteista omalla kohdallaan. Jaksossa Lahtinen kertoi kipuilevansa esimerkiksi sen suhteen, ettei hän koe osaavansa olla lapsilleen aina välttämättä sellainen lohduttava äiti, jota he saattaisivat tarvita.
Lue myös: Tanssiraati pisti merkille yhden uuden asian useista TTK-pareista: "Nyt alkaa ehkä nähdä enemmän sitä"
Lahtinen sai kertomansa mukaan jakson jälkeen sekä tutuilta että tuntemattomilta ihmisiltä valtavan lämpimän sekä liikuttavan vastaanoton.
– Sain tosi paljon viestejä ihmisiltä, läheisiltä ja ihan ventovierailta ja kaikilta, lapseni ala-asteen opettajilta, ihmisiltä jotka liikuttuivat siitä. Se oli mielestäni ihanaa kuulla sieltä myöskin se palaute, että monella muullakin äidillä on vaikeuksia äitiytensä kanssa ja heistä oli ihanaa, että siitä puhuttiin. Se oli kivaa, että se lämmitti.
Tällaisen asian tuominen esiin tuntui Lahtisesta etukäteen hieman pelottavalta. Lahtinen on itse seurannut TTK:ta pitkään ja tiesi haluavansa kuitenkin tuoda oma tarina -jaksossa esiin jotain henkilökohtaista itsestään.
– Mielestäni aina, kun ihmiset kertovat jotain yleistä, jossa ei ole mitään henkilökohtaista, jotain globaalia, niin minusta tuntuu aina, että tämä on minun tarina, kertokaa jotain henkilökohtaista.
– Etukäteen mietin, mitä henkilökohtaista olen valmis jakamaan, ja mistä asioista en missään nimessä halua puhua, niin totesin, että ehkä äitiys on sellainen asia. Siitä olen kertonut kuitenkin, olen tehnyt paljon komediaa äitiydestä, Siskonpeti -sarja on sellainen, mihin olen vuodattanut koko äitiyteni.
Tulevalla viikolla Lahtinen ja Helenius vaihtavat jälleen tunnelmasta toiseen ja tanssivat hitaan valssin.
– Siellä on näitä unelmia ja haaveita. Mennään taas vähän eri tunnelmiin, Helenius kertoi.
– Tehdään koko viikko töitä sitten tämän tanssiasennon ja muiden kanssa, mitä tuli palautetta siitä foxtrotista, niin yritetään olla parempia sitten siinä, Lahtinen summasi.
Katso alla olevalta videolta Niina Lahtisen ja Sami Heleniuksen paso doble.
4:22