Niina Lahtinen ja Kastanja Rauhala viettivät keskenään varsin onnistunutta parinvaihtoviikkoa Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmassa.
Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmassa vietettiin edellisviikolla parinvaihtoviikkoa, ja tuolloin kaikki TTK-parit laitettiin sekaisin urheiluteemaisen jakson päätteeksi käydyn arvonnan perusteella. Yhteen päätyivät muun muassa Niina Lahtinen ja tähtiopettaja Kastanja Rauhala, jotka tanssivat lähetyksessä cha cha chan.
Kaksikko oli sekä lähetyksessä että sen jälkeen yhtä hymyä. Lahtinen kertoi MTV Uutisille suoran lähetyksen jälkeen viikon sujuneen erittäin hyvin ja hänen olleen hyvällä fiiliksellä tanssin suhteen, mutta sunnuntain koittaessa hänet valtasi epävarmuus.
– Meillä oli juuri ennen kenraalia harjoitus, missä minulla tuli monta mokaa ja mietin, että ei, ei, tästä tulee ihan katastrofi! Sitten olen viimeiset viisi tuntia ollut sellaisessa (tunteessa), että tulen aivan nöyryyttämään itseäni ihan hirvittävällä tavalla, mutta sitten se meni ihan hyvin ja Kastanja tsemppasi minua tosi paljon, Lahtinen iloitsi ja halasi viikon aikaista tanssiopettajaansa.
– Se meni tosi hyvin! Toi meidän suoritus meni niin nappiin! Se ei haittaa, mitä päivällä tapahtui, tämä on se hetki, Rauhala muistutti.
Isona kannustajana kaksikolle toimi myös artisti Hugo, joka esitti Lahtisen ja Rauhalan tanssin taustalla kappaleensa Aurinkoon. Lahtinen kertoo artistin pitäneen heille hyvin mieleenpainuvan tsemppipuheen.
– Hän on kuitenkin siis mitä, 20-vuotias, niin hän tuolla puhui ihmisen hyvyydestä, aurasta, siitä mitä energiaa annat, niin sitä energiaa saat. Niin mietin vain, että kuka buddha tänne tuli yhtäkkiä luennoimaan. Se oli jotenkin tosi kiva, tässä aina unohtaa sellaiset asiat, kuten läsnäolot ja muut, ihanaa kun on ihmisiä, jotka niistä muistuttavat, Lahtinen iloitsi.
Lahtinen kertoi myös hänen ja Rauhalan esityksen lookien herättäneen reaktioita TTK-studiolla parketin ulkopuolellakin ja kehuja oli sadellut. Alunperin hän kuitenkin suhtautui kertomansa mukaan hänelle ehdotettuun tyyliin jokseenkin "häveliäästi".
– En ehkä tiedä, kuka toimistossa käyttäisi tällaista vaatetta, että on käyty jo ilmeisesti kopiohuoneessa riehumassa. Mutta on ollut kyllä, se on aina ihanaa, kun kaikki tulevat sanomaan, että onpa hyvä look. Ja olen kaikille sanonut, että siitä on kiitos Kastanjalle, sekä meidän superhyvälle maski- ja pukutiimille myöskin.
Lue myös: TTK-parketilla nähtiin yllättävä veto: "Osoittaa oppilaalta aikamoista muuntautumiskykyä"
Ennen parinvaihdon arvontaa Lahtinen kertoi suorassa lähetyksessä hänen tyttärensä todenneen, että Kastanja Rauhala olisi tähtiopettaja, jonka kanssa Lahtisen pitäisi päästä tanssimaan. Kun tämä ajatus toteutui, oli Lahtisen mukaan hänen lapsensa ollut itsekin siitä ihmeissään.
– Hän ajatteli, että "siis mitä, oonko noita", ja minä sanoin, että olet, sitä on kyllä vähän noidanverta suvussa liikkeessä. Se on sitten periytynyt hänellekin.
Vaikka Rauhalalla ja Lahtisella oli keskenään äärimmäisen mukava parinvaihtoviikko, kertoi Lahtinen oman parin, eli tähtiopettaja Sami Heleniuksen touhujen sivustaseuraamisen herättäneen kaikenlaisia tunteita.
– Kun tulin maanantaina sinne treenikselle, avasin oven ja katsoin, että minun mies vetää siellä tommoisen kuvankauniin nuoren naisen kanssa, niin silloin tuli sellainen outo, en tiedä mikä lie primitiivireaktio siinä, että mitä v*ttua sinä tuot, sinä olet minun mieheni, Lahtinen vitsaili nauraen.
Helenius tanssi parinvaihtoviikolla Linnea Leinon kanssa.
Myös Rauhala myönsi, että tavallaan on tuntunut oudolta sekä myös haikealtakin katsoa omaa pariaan Isaac Senea toisen tähtiopettajan Marko Keräsen hoteissa, vaikka hänellä olikin Lahtisen kanssa erittäin hauska viikko ja täysi luotto Keräseen.
– Oli tosi kiva parinvaihtoviikko, mutta kyllä on ihanaa myös palata. Se on vähän sellainen vaikea tilanne, koska on ollut ihanaa, mutta myös oma pari on ihana, niin sitä on hieman vaikeaa kuvailla, sitä tunnetta, Rauhala totesi.
Alla olevalla videolla Niina Lahtisen ja Kastanja Rauhalan parinvaihtoviikon cha cha cha.
4:17