Tuoreen selvityksen mukaan yleisötapahtumien peruminen koko kesältä voi johtaa jopa satojen miljoonien eurojen tulonmenetyksiin musiikkialalla.
Maaliskuussa voimaan tulleiden koronarajoitustoimien myötä elävän musiikin yleisötapahtumien järjestäminen pysähtyi Suomessa kokonaan.
Suomalaisen musiikin elinvoimaisuutta ja kansainvälistymistä edistävän Music Finland -yhdistyksen tuoreen selvityksen mukaan tapahtumien peruminen koko kesältä voi johtaa alalla jopa satojen miljoonien eurojen tulonmenetyksiin.
Lue lisää: Kommentti: Perutaan häät, festarit, urheilutapahtumat ja muut viruslingot melkein koko kesältä – mutta miksi elokuun suurtapahtumat jätetään löysään hirteen?
Monet artistit ovat joutuneet rakentamaan arkeaan uuteen uskoon.
– Jos yleisötapahtumien kielto jatkuu sinne tämän hetken linjan mukaisesti heinäkuun loppuun, niin puhutaan noin 127 miljoonan euron tulonmenetyksistä, kertoo Music Finlandin toiminnanjohtaja Kaisa Rönkkö.
– Jos joudutaan menemään elokuun loppuun, puhutaan noin 150 miljoonan euron tulonmenestyksistä.
Lue myös: Kesäfestareiden peruminen on kova kolaus suomalaisille – Ilosaarirockin kävijöiltä sataa palautetta: "Onhan täällä surullinen tunnelma"
Suomen hallituksen linjauksen mukaan yli 500 hengen yleisötapahtumien järjestäminen on kiellettyä heinäkuun 2020 loppuun saakka.
Tänä kesänä ei siis juhlita muun muassa Turun Ruisrockissa, Seinäjoen Provinssissa eikä Joensuun Ilosaarirockissa. Hallituksen linjausta elokuun osalta odotetaan.
"Kukaan ei ole turvassa tältä kriisiltä"
Eniten koronakriisi vaikuttaa musiikkialalla yksityiseen sektoriin.
– Musiikkialan ekosysteemi koostuu niin freelancereista kuin eri kokoisista yrityksistäkin, pienistä yrityksistä, kansainvälisistä suuryrityksistä, yhteisöistä, osuuskunnista, valtiollisista ja kunnan toimijoista. Kukaan ei ole turvassa tältä kriisiltä, Rönkkö toteaa.
– Tapahtuma-alalla työskentelee kesän aikana noin 30 000 ihmistä, niin kaikki alihankintaketjut, esimerkiksi, ne kärsivät tässä suuresti. Alueellisista tappioista nyt puhumattakaan.
Lue lisäksi: Savonlinnalle jopa 100 miljoonan tappiot oopperajuhlien perumisesta – näin festarikielto iskee kaupunkiin
Koronakriisistä kärsivät Music Finlandin selvityksen mukaan tapahtumajärjestäjien lisäksi kaikki muutkin musiikkialan toimijat ääniteknikkoja ja levy-yhtiöitä myöten.
– Myös tulovirroissa tekijänoikeuksiin ja kustannustoimintaan liittyen tämä näkyy erittäin vahvasti. Musiikintekijät, artistit ja kustantajat eivät saa tekijänoikeuskorvauksia, kun musiikkia ei voida tapahtumissa soittaa, Kaisa Rönkkö sanoo.
"Talouden rinnalla on tekemisen halu"
Poikkeuksellinen aika on johtanut poikkeuksellisiin ratkaisuihin. Monet artistit ovat esiintyneet poikkeusaikana esimerkiksi sosiaalisessa mediassa tai striimauspalveluissa.
Koronavirus näkyy siis tekijöiden arjessa.
– Se näkyy sillä tavalla, että osalta ihmisistä menee ohi aika paljon työtilaisuuksia ja osa taas tuntuu saavan työtilaisuuksia. Talouspuoli on yksi puoli, mutta sen rinnalla on minun mielestäni tekemisen halu, sanoo laulaja-lauluntekijä Samuli Putro.
– Jos ihmiset haluaisivat mennä tekemään asioita, eikä heillä ole siihen mahdollisuutta, niin osa reagoisi siihen asiaan olemalla aktiivisia. Sitä kautta on tullut lyhyen ajan sisällä tämä striimibuumi. Että artistit tekevät niitä keikkoja.
Lue lisää: Elokuun festarien kohtalo ratkeaa kesäkuun alussa – ministeri: "Emme halua olla tekemässä sitä riskiä, että massatapahtumista tulisi viruslinkoja"
Putro pitää kyseistä buumia hyvänä asiana.
– Se kertoo siitä klassisesta ajatuksesta, että me tekisimme tätä, vaikka kukaan ei olisi kiinnostunut. Tekisimme tätä, vaikka kukaan ei maksaisi. Tavallaan, Putro painottaa.
– En ole siis sitä mieltä, että työstä ei pitäisi maksaa, mutta jos halu tehdä asioita on sisäsyntyinen, niin silloin tietty jengi vaan tekee. Se on minusta kiva viesti, koska se on myös tulevaisuuteen katsova viesti.
Kriisi- ja elvytyspaketista toimenpide-ehdotuksia
Kun katsoo tulevaisuuteen, musiikkialalla vitsit ovat vähissä. Putron kaltaisilla musiikintekijöillä tuloja tulee esimerkiksi radiosoitoista saatavista Teosto-korvauksista.
Esimerkiksi freelance-muusikoiden elanto on sen sijaan saattanut katketa lähes täysin siihen, kun yleisötapahtumat kiellettiin.
Lue myös: Ruisrock oli kesän ensimmäinen tapahtumansa peruuttanut suurfestari näin promoottori kommentoi
Suomen musiikkialan toimijat ovatkin lyöneet viisaat päänsä yhteen ja koonneet kriisi- ja elvytyspaketin, josta löytyy toimenpide-ehdotuksia tilanteesta selviämiseksi.
Paketin ovat laatineet yhteistyössä tekijänoikeusjärjestöt Teosto ja Gramex, Suomen Muusikkojen liitto, Suomen Musiikintekijät, Suomen Musiikkikustantajat, Suomen Säveltäjät, äänitetuottajien kattojärjestö IFPI, Suomen riippumattomien levy- ja tuotantoyhtiöiden yhdistys IndieCo, Musiikin edistämissäätiö, elävän musiikin etujärjestö LiveFIN sekä Music Finland.
"Vaikutukset tulevat ulottumaan pitkälle"
Toimenpide-ehdotukset on lähetetty musiikkialaa koskevia päätöksiä tekeville ministereille ja virkamiehille.
Ehdotuksissa painotetaan sitä, että yleisötapahtumien kieltämistä on verrattava ravintoloiden sulkemiseen sekä perustuslaissa määriteltyyn oikeuteen harjoittaa elinkeinoa.
– Kun valtiovalta tai viranomaiset joutuvat estämään elinkeinon harjoittamisen, se tulisi myös korvata. Tämä tarkoittaa esimerkiksi suoria korvauksia toimeentulonsa menettäneille artisteille, muusikoille, teknikoille ja muille alan toimijoille, jotka jäävät nyt työttömyysturvan ulkopuolelle sekä suoraa liiketoiminnan tukea yrityksille, Kaisa Rönkkö toteaa.
– Hätäapukeinoja tarvitaan, mutta tarvitaan myös pitkän tähtäimen rahoitusraami. Nämä vaikutukset tulevat ulottumaan vielä pitkälle syksyyn ja ensi vuoteen. Kerrannaisvaikutukset ovat niin vahvoja.
Tulevaisuus on
Uuden musiikin parissa parhaillaan työskentelevän Samuli Putron keikkakalenteri oli kevään osalta tyhjä. Kesälle oli tiedossa muutamia esiintymisiä, mutta ne on nyt peruttu.
– Siinä oli jossain kohtaa sellainen tilanne, missä piti miettiä aika tarkkaan loppusyksyä, marraskuuta ja niitä suunnitelmia, mitä sinne on. Piti miettiä, että pitäisikö keskeyttääkö ne suunnitelmat vai viekö niitä eteenpäin, ajatellen niin, että tulevaisuus on, laulaja kertoo.
Lue lisäksi: Kommentti: Mistä Maustetytöt-kohussa oikein on kyse? Hehkutettu ja kriitikoiden ylistämä yhtye lähes sivuutettiin Emma-ehdokkaiden joukosta
Putro teki työryhmänsä kanssa päätöksen mennä marraskuuta kohden niin, että tulevaisuus todella on.
– Sama logiikka perustuu aika moneen tekemiseen. On parempi ikään kuin tehdä asioita, vaikka ei tiedä, tapahtuvatko ne. On parempi myös tehdä asioita, vaikka ei tiedä, millaisen vastaanoton ne saavat, laulaja pohtii.
– Koska ihminen, jolla on ikään kuin tekijäluonne, on useimmiten aika onnellinen tehdessään asioita.
Lue lisää: Kesän festarit ja suuret juhlat peruttu koronan takia – hallituksen linjaus voimassa ainakin heinäkuun loppuun
Samuli Putro ajattelee asiaa myös niin sanotusti isommassa kuvassa.
– Nythän näyttää siltä, että ihmisillä on tarve kulttuurille, popkulttuurille ja kaikelle muullekin kulttuurille. Totta kai, tulevaisuus on varmaan sellainen asia, että aika moni taho tulee tarvitsemaan apua, enkä tiedä, monentena siinä jonossa kulttuuri on.
– Mutta kyllä minusta näyttää siltä, että ihan kollektiivisesti ihmiset ovat sitä mieltä, että kulttuuria tarvitaan eli sitä ei kannata missään nimessä unohtaa, painottaa Putro.
Solidaarisuudelle jatkoa
Samuli Putro työstää parhaillaan seitsemättä soololevyään. Edellinen albumi Pienet rukoukset julkaistiin maaliskuussa 2019.
– Uutta levyä on pystynyt työstämään Mattilan Rikun (tuottaja) kanssa ikään kuin etänä ja kaikki on edennyt ikään kuin tilanteen ehdoilla. Kaikki asiat kuitenkin etenevät koko ajan. Se on minun mielestäni hyvä viesti kaikkinensa, Putro sanoo.
– Ja se liittyy nimenomaan siihen, että tekemällä asioita tulevaisuuteen, rakentaa sellaista tulevaisuutta, joka on olemisen ja elämisen arvoinen.
Lue myös: Samuli Putro vaihtoi tyyliään täysin – näin hän on muuttunut
Putro kertoo havainneensa kollektiivista tukemista korona-aikana eri puolilla.
– Sitä toivoo, että solidaarisuus muuallakin kuin kulttuurin puolella voisi jatkua esimerkiksi kesän yli. Koska kyllä meillä kansana on henkisiä resursseja tukea toisiamme.
12 vuotta sitten tauolle jääneen Zen Café -yhtyeen nokkamiehenä tunnetuksi tullut Putro täyttää kesän lopulla tasan 50 vuotta.
Kun miehen seuraava albumi julkaistaan, Putron julkaistujen soololevyjen määrä on sama kuin Zen Cafén studioalbumien määrä.
"Se on ihan hyvä läppä"
Marraskuussa on tämän hetken tiedon mukaan luvassa juhlakiertue.
– Ei minusta tunnu tällä hetkellä siltä, että pelottaisi. Ennustaminen on täysin mahdotonta, varsinkin tulevaisuuden, sanoi Ahti Karjalainen (vuonna 1990 kuollut, kahdessa hallituksessa pääministerinä toiminut keskustalaispoliitikko) jossain kohtaa. Kaikessa järjettömyydessään se on ihan hyvä läppä, sanoo Putro.
– Minä en pysty näkemään juurikaan tätä päivää pidemmälle, joten yritän tehdä tänään niitä asioita sitä marraskuuta kohden.
Lue myös: Soundi-lehti valitsi 2000-luvun parhaat kotimaiset levyt – voittaja ei yllätä
Haastattelun päätteeksi Samuli Putro antaa vielä kulttuurivinkkinsä korona-aikaan – hieman laajemmassa muodossa.
– Semmoinen ajatushan tässä on nyt pyörinyt monessakin keskustelussa viime aikoina, ei pelkästään liittyen kulttuuriin, vaan elämiseen ja olemiseen, että kaikenlaisten tunteiden täytyy olla sallittuja tässä kohtaa, mies toteaa.
– Ehkä sen voi laajentaa niin, että nyt pitää ikään kuin kuunnella ja katsella ja lukea sellaista, mikä tuottaa hyvän olon, sellaista, mistä pitää. Ajattelematta sitä, mitä pitäisi kuunnella tai lukea.