Kotihoitokäynnit eivät ole sitä, mitä ennen. Näin kerrotaan aluehallintovirastoista MTV Uutisille.
Viranomaisen havaintojen mukaan ennen, "vuosia sitten", kotihoidon käynnit kestivät jopa tunteja, nykyään jopa vain muutamia minuutteja.
– Vuosia sitten kotihoidon käynnit kestivät puolesta tunnista jopa tunteihin, jolloin voitiin käydä yhdessä ulkoilemassa, tehtiin ruokaa ja siivottiin hoitotoimien lisäksi, todetaan virastosta.
Nykyään suunniteltu käynti voi olla vain muutaman minuutin mittainen ja päivän aikana käy useita eri työntekijöitä.
Asiakkaat tunnetaan heikommin
Näistä osa saattaa olla alihankkijoiden työntekijöitä ja asiakkaiden tunteminen on heikentynyt.
– Tällöin hoitaja ei välttämättä havaitse asiakkaan palveluntarpeen ja oireiden muutoksia eikä luottamuksellista asiakassuhdetta pääse syntymään.
Myös käyntimäärät ovat laskeneet. Siitä voit lukea lisää täältä:
Kotihoitoa saa yhä harvempi ja ehdot näyttävät kiristyneen: "Pienituloiset kaikista heikoimmassa asemassa"
Lähetä vinkki!
Sosiaali- ja terveyssektorin aiheisiin erikoistunut toimittaja Joonas Lepistö avaa yhteiskunnan ajankohtaisia teemoja. Asiantuntijoiden ja kansalaisten kokemusten kautta Lepistö kertoo, missä tilassa Suomen sosiaali- ja terveyspalvelut ovat.
Juttuvinkit joonas.lepisto@mtv.fi.