Kouluterveyskyselyn mukaan kiusaaminen on lisääntynyt sitten vuoden 2021 kaikissa ikäryhmissä. Ennaltaehkäisevä työ olisi kaikkein tärkeintä ongelman kitkemiseksi.
Tuoreempien kouluterveyskyselyjen mukaan kiusaaminen on lisääntynyt, ja eniten sitä esiintyy 4. ja 5. luokkalaisten keskuudessa.
– Kiusaaminen voi olla hyvin monenlaista ja niin hienosyistä, että opettajien tai muiden aikuisten voi olla vaikea huomata sitä. Kirjo on laaja ihan porukan ulkopuolelle jättämisestä selkeään fyysiseen väkivaltaan, kertoo Mieli ry:n Nuoret-yksikön asiantuntija Marja Snellman-Aittola.
Kiusaamisesta on kyse silloin, kun huono käytös vertaista kohtaan on systemaattista ja toistuvaa.
– Kiusaamisessa vertaiset ovat keskenään jollain lailla eri tasolla eli siihen liittyy jonkinlainen valta-asema.
Lue myös: Koulukiusatun tokaluokkalaisen sanat pysäyttivät Joosen: "Isä, et pysty auttamaan tässä"
Ennaltaehkäisy tärkeintä
Snellman-Aittolan mukaan kiusaamisen kitkemisessä ennaltaehkäisevä työ on merkittävimmässä roolissa.
– Luokissa tulisi rakentaa hyvä pohja ryhmään ja vahvistaa vertaisten tutustumista toisiinsa. Kun ollaan tuttuja keskenään, siedetään paremmin erilaisuutta ja ollaan läheisempiä toisten kanssa, mikä helpottaa yhteistyötä.
Lapsille tulisi myös opettaa keskinäistä kunnioitusta, jota voi ilmentää hyvin pienillä huomionosoituksilla, kuten toista tervehtimällä ja auttamalla.
Lisäksi luokissa tulisi luoda yhteiset pelisäännöt.
– Sopia, miten toimitaan ryhmässä ja luodaan yhdessä hyvä ilmapiiri. On myös sovittava, miten puututaan yhdessä haastaviin tilanteisiin tai kiusaamiseen.
Lue myös: Kahdeksan vuoden kiusaaminen ajoi kaksostytöt ahdinkoon – edes ilmoitukset AVI:iin eivät ole tehonneet
Jos lapsi kertoo kiusaamisesta, toimi näin
Kiusaamisesta kertomiseen liittyy lapsilla usein valtavaa häpeää ja pelkoa siitä, otetaanko hänet tosissaan ja miten aikuinen tilanteeseen reagoi.
Snellman-Aittolan mukaan tilanne vaatii aikuiselta sensitiivisyyttä, jotta kiusaaminen tulee selvitetyksi ja kaikki osapuolet tilanteessa kuulluiksi.
– Usein tilanteet eivät ole kauhean mustavalkoisia tai yksioikoisia ja aikuisen tulisi kuulla, mistä kaikki on alkanut, mitä sitten on tapahtunut ja miten tiettyyn tilanteeseen on päädytty.
Aikuisen on hyvä kiittää lasta, jos tämä kertoo tapahtuneesta kiusaamisesta.
– Kerro lapselle, että on tosi tärkeää, että tämä tuli puhumaan asiasta ja pysy itse rauhallisena. Älä ylireagoi, mutta älä myöskään alireagoi tilanteeseen. Jos kiusaaminen tapahtuu koulussa, on tärkeää kertoa asiasta koulun aikuisille, Snellman-Aittola neuvoo.
Lopuksi Snellman-Aittola muistuttaa vielä seikasta, joka monesti kiusaamistapauksissa pääsee unohtumaan.
– Jälkiseuranta. Usein tilanne saatetaan selvittää, mutta sitten unohdetaan kysyä lapselta, jatkuuko tilanne edelleen vai ratkesiko se.
– Jos kiusaaminen on jatkunut pidempään, on hyvä selvittää asiaa lasten lisäksi myös osapuolten vanhempien kanssa.
Lue myös: Mitä tehdä, jos lasta kiusataan päiväkodissa? Eskariopet vastaavat
Katso koko haastattelu: Varhainen puuttuminen koulukiusaamiseen
10:57