Auringon polttaman ihon parantumisessa kestää useita päiviä tai jopa viikkoja.
Punoitus, kipu, rakkulat ja kuoriutuminen ovat iho-oireita, joita ilmankin pärjäisi, mutta jotka tulevat joka kesä monelle tutuksi. Oli kyseessä sitten itsensä tahallinen grillaaminen keskipäivän paahteessa tai aurinkorasvan ja peittävien vaatteiden unohtaminen, on auringonpolttama aina yhtä ikävä vaiva. Mutta kuinka kauan siitä tarvitsee kärsiä?
Kärähtäneen ihon paranemisaika riippuu siitä, kuinka pahasta palovammasta on kyse.
Amerikkalainen ihotautilääkäri Rhonda Klein kertoo Health-sivustolle, että pelkästään kipuna ja punoituksena oireileva auringonpolttama paranee yleensä 3–5 päivässä. Rakkuloiksi etenevän palovamman paranemisessa voi kestää hänen mukaansa jopa kymmenen päivää.
Yliopistosairaanhoitopiirien ylläpitämä Terveyskylä-sivusto antaa vielä lohduttomamman arvion. Sen mukaan pinnallisen auringonpolttaman paraneminen kestää vamman laajuudesta riippuen viikosta kahteen.
Ihon viilentäminen haalealla vedellä, kylmien nesteiden nauttiminen ja hydrokortisonivoiteen käyttäminen palaneelle alueelle voivat helpottaa tuskaista oloa. Hilseilevää ihoa voi rasvata tavallisella perusvoiteella.
Hilseily on osa ihon omaa paranemisprosessia. Ihoa ei tulisi repiä eikä rakkuloita puhkaista, jos mielii välttää pahemmat vauriot.
Lue myös: Neljä tapaa, joilla elimistö kertoo saavansa ihan liikaa D-vitamiinia
Palaminen lisää ihosyövän riskiä
Valitettavasti ihminen ei voi huokaista helpotuksesta edes auringonpolttaman ihon parannuttua. Palamisesta mahdollisesti seuraavat vakavat haitat saattavat ilmetä vasta vuosien päästä.
Iho nimittäin muistaa auringon UV-säteilyn aiheuttaman kärsimyksen. Ihosyövän kannalta olennaista on paitsi elinikäinen aurinkoaltistus myös altistuksen voimakkuus. Ihon palaminen suurentaa ihosyövän riskiä.
Erityisen alttiita ihosyövälle ovatkin henkilöt, jotka palavat helposti. Erityisesti vaaleaihoisten, sinisilmäisten ja pisamaisten kannattaa siis pitää kesäpäivinä mukanaan aurinkorasvaa, leveälieristä hattua sekä löyhiä pitkähihaisia paitoja.
Alla olevalla videolla kerrotaan, millaisia ovat ihosyöpien oireet.
2:14
Lue myös: Käyttääkö lapsesi lippistä? Laura jakoi varoittavan kuvan kesävaarasta: "Menimme heti ostamaan paremman hatun"
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!
Lähteet: Health.com, Terveyskylä, Syöpäjärjestöt