Kuinka Suomi menestyy tänä vuonna? – Pisa-tulokset julkaistaan tänään

3:54img
Katso video: Näin unen puute ja ahdistuneisuus näkyvät nuorten oppimisessa
Julkaistu 05.12.2023 05:57

MTV UUTISET – STT

OECD-maiden nuorten osaamista kartoittava tutkimus toteutettiin jo kahdeksannen kerran.

OECD-maiden nuorten osaamista selvittävän Pisa 2022 -tutkimuksen tulokset julkaistaan tänään puolen päivän aikaan.

PISA-tutkimusohjelma selvittää OECD-maiden 15-vuotiaiden nuorten osaamista yleensä kolmen vuoden välein. Vuonna 2021 tutkimuksen toteutusta kuitenkin lykättiin koronatilanteen vuoksi vuodella eteenpäin.

Pisa-tutkimus toteutettiin vuonna 2022 jo kahdeksannen kerran. Suomalaisnuorten pistemäärien keskiarvot Pisa-tutkimuksissa ovat laskeneet melko tasaisesti vuosituhannen alun huippuvuosista.

Lukutaito viimeksi OECD-maiden kärkeä

Edellisessä tutkimuksessa vuonna 2018 suomalaisnuorten osaaminen lukutaidossa ja luonnontieteissä oli kolmanneksi parasta muihin OECD-maihin verrattuna.

2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä Suomi oli matematiikan osaamisessa kahdella tutkimuskerralla paras OECD-maa, mutta vuonna 2018 vasta 11. sijalla.

Edellisellä tutkimuskerralla suomalaisnuorten keskiarvopistemäärä oli huippuvuosiamme perässä 27 pistettä lukutaidossa ja 41 pistettä sekä matematiikassa että luonnontieteissä.

Lue myös: Yli puolet nuorista tuntee yksinäisyyttä vähintään viikoittain: ”Todella huolestuttava luku”

Lue myös: Suomalaiset nuoret kärsivät unen puutteesta ja ahdistusoireista – suora yhteys oppimiskykyyn

Tuoreimmat aiheesta

Opiskelu