Tutkimus otti selvää eri koirarotujen elinajanodotteista.
Pohditko koskaan, kuinka monta vuotta rakkaalla lemmikilläsi on vielä jäljellä? Tuore brittitutkimus otti selvää eri koirarotujen elinajanodotteista. Tutkimuksesta uutisoi muun muassa BBC.
Tutkimuksen mukaan jackrussellinterrierit elävät odotusten mukaan tutkituista roduista pisimpään, 12,7-vuotiaiksi. Jackrussellinterrieri on Suomessakin suosittu koirarotu, viime vuonna rodun edustajia rekisteröitiin Kennelliiton tilastojen mukaan kaikista roduista 9. eniten.
Toiseksi listalla tuli toinen terrierirotu, yorkshirenterrieri, jonka arvellaan elävän noin 12,54-vuotiaaksi. Suomessa rekisteröitiin viime vuonna alle 200 yorkshirenterrieriä.
Kolmatta sijaa listalla pitää bordercollie, jonka tutkimuksen mukaan voisi odottaa elävän keskimäärin 12,1-vuotiaaksi. Vuonna 2021 bordercollieita rekisteröitiin Suomessa kaikista roduista 20. eniten eli reilut 600 kappaletta.
Neljänneksi tutkimuksessa nousi englanninspringerinspanieli, jonka odotetaan elävän keskimäärin 11,9-vuotiaaksi. Suomessa rekisteröitiin viime vuonna reilut 300 englanninspringerinspanielia ja suosituimpien rotujen listalla se oli sijalla 52.
- jackrussellinterrieri 12,72 vuotta
- yorkshirenterrieri 12,54 vuotta
- bordercollie 12,10 vuotta
- springerinspanieli 11,92 vuotta
- sekarotuinen 11,82 vuotta
- labradorinnoutaja 11,77 vuotta
- staffordshirenbullterrieri 11,33 vuotta
- cockerspanieli 11,31 vuotta
- shih-tzu 11,05 vuotta
- cavalierkingcharlesinspanieli 10,45 vuotta
- saksanpaimenkoira 10,16 vuotta
- bokseri 10,01 vuotta
- beagle 9,85 vuotta
- husky 9,53 vuotta
- chihuahua 7,91 vuotta
- amerikanbulldoggi 7,79 vuotta
- mopsi 7,65 vuotta
- englanninbulldoggi 7,39 vuotta
- ranskanbulldoggi 4,35 vuotta
Suomessa supersuosittu labradorinnoutaja elää keskimäärin 11,77 vuotta tämän tutkimuksen mukaan. Labradorinnoutaja oli Suomessa toissa vuoden tapaan viime vuoden suosituin koirarotu.
Lue myös: TobyKeith on maailman vanhin elossa oleva koira – omistaja arvioi pitkän iän salaisuutta
Tutkimus pohjautuu jättimäiseen tietokantaan brittilemmikeistä
BBC:n mukaan tuore tutkimus pohjaa jättimäisestä VetCompassin tietokannasta tehtyyn analyysiin. Royal Veterinary Collegen ylläpitämä tietokanta pitää sisällään tiedot 20 miljoonasta eläimestä. Tietokannan avulla taiwanilainen professori Kendy Tzu-yun Teng kollegoineen pystyi koostamaan arviot tiettyjen rotujen arvioidusta eliniästä. Tutkimuksessa huomioituun 18 koirarotua sekä sekarotuiset koirat.
On syytä ottaa huomioon, että monet tekijät vaikuttavat koiran elinikään, ja tutkimuksen kaltaiset elinajanodotelistat ovat vain osaltaan hyödyllisiä.
BBC ottaa esimerkiksi chihuahuan, jonka elinajanodote tutkimuksen mukaan on 7,9 vuotta. Jos arviota tuijottaa sokeasti, ei kenties pidä järkevänä pelastaa vaikkapa kuusivuotiasta chihuhuaa eläinsuojasta. Brittieläinlääkärien arkistot paljastavat kuitenkin, että moni chihuahua kuolee nuorella iällä laskien näin kaikkien chihuahua-koirien elinajanodotetta. Joidenkin chihuahua-koirien tiedetään elävän jopa 16-vuotiaaksi.
– Se on se sanonta, "hiton valheet ja tilastot", kuittasi tutkimukseen osallistunut lääkäri Dan O'Neill.
Brittiläisen eläinlääkärijärjestön puheenjohtaja Justine Shotton puolestaan arvioi listan elinajanodotteista olevan tärkeää tietoa ja hyödyllinen eläinlääkäreille ja lemmikinomistajille koiran hyvinvointia arvioitaessa.
– Huolestuttava havainto on lyttykuonoisten rotujen matalampi elinajanodote. Vaikka tutkimus ei todista suoraa yhteyttä näiden rotujen mahdollisiin hyvinvointiongelmiin ja lyhyempään elämän pituuteen, nämä tulokset tarjoavat tuoreen muistutuksen mahdollisille koiranomistajalle siitä, että rotu valittaisiin terveyden, ei ulkonäön perusteella.
Lue myös: Heiluva häntä ei aina tarkoita, että koira on iloinen: "Tärkeä myytti murrettavaksi"
Lyttykuonoisilla heikot elinajanodotteet
Tuore tutkimus paljastaakin ikäviä uutisia lyttykuonoisten rotujen omistajille. Pitkään elävien rotujen lisäksi tutkimus paljasti koirarodut, joiden elinajanodote ei ole kovin pitkä. Ei liene yllättävää, että nämä rodut ovat juuri lyttykuonoisia rotuja, joiden tiedetään kärsivän lukuisista terveysvaikeuksista.
Lue myös: Yhä harvempi haluaa lyttykuonoisen koiran, mutta suosikkirodutkin sairastavat – jos haluat terveen lemmikin, muista yksi sääntö
Tutkimuksen mukaan ranskanbulldoggin elinajanodote on vain 4,5 vuotta, englanninbulldoggin 7,4 vuotta, mopsin 7,7 vuotta ja amerikanbulldoggin 7,8 vuotta.
Suomessa lyttykuonoiset koirarodut ovat hieman menettäneet suosiotaan. Ranskanbulldoggeja rekisteröitiin Suomessa vuonna 2021 koiraroduista 45. eniten, mopsit olivat vasta listan sijalla 77. Englannin- tai amerikanbulldoggit eivät enää viime vuonna päässeet sadan suosituimman koirarodun joukkoon. Norjassa englanninbulldoggien kasvatus jopa kiellettiin hiljattain sen jälkeen, kun Norjan eläinsuojeluyhdistys Dyrebeskyttelsen Norge vei asian oikeuteen katsottuaan, ettei Norjassa ole tarjolla rodun terveitä edustajia, joiden avulla kasvatusta voisi jatkaa niin, että lopputuloksena on terveitä koiria. Myös useista perinnöllisistä sairauksista tunnetun cavalierkingcharlesinspanielin kasvatus kiellettiin. Tuoreen brittitutkimuksen mukaan cavalierkingcharlesinspanieleiden elinajanodote on kuitenkin suht korkea: 10,45 vuotta.
Lyttykuonoisten koirarotujen terveysongelmat ovatkin usein tapetilla. Vuonna 2018 julkaistun tutkimuksen mukaan bostoninterriereiden sekä englannin- ja ranskanbulldoggien tyypillinen ulkonäkö ja sairaudet johtuvat yhdestä geenistä, joka löytyy myös staffeilta ja amstaffeilta. Geenivirhe aiheuttaa esimerkiksi välilevynpullistumia, aivokalvontulehduksia sekä aivokasvaimia.
Dan O'Neill huomauttaa, että brittitutkimuksen tuloksiin vaikuttanee osaltaan tiettyjen rotujen suosion kasvu. Esimerkiksi juuri ranskanbulldoggien suosio Briteissä on kasvanut voimakkaasti viime vuosina, joten myös rodun nuoria edustajia on tilastoissa enemmän kuin muilta roduilta eli käytännössä enemmän nuoria koiria, jotka saattavat myös kuolla. Tämä vääristää tietyiltä osin tuloksia. O'Neill uskoo, että myöhemmin tarkasteltuna elinajanodote ei olisi ihan niin matala.
Tutkimus esiteltiin Scientific Reports -julkaisussa.
Lue myös: Ei herkille! Eläinlääkäri Suvi julkaisi karun kuvan koirien jalostuksen seurauksista: "Tämäkin koira näytti iloiselta ja hyvinvoivalta hereillä..."
Lue myös: Ellan pikkukoira kantaa "turvamukia" kaikkialle ja nukkuukin se suussaan – valitettavasti tämä voi olla totuus liikuttavan tavan taustalla
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!
Entä vaikuttaako rotu koiran aggressiivisuuteen? Katso:
2:14
Lähteet: BBC, Kennelliitto, Scientific Reports