Ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkänen (kok.) tapasi tänään MTK:n metsäjohtokuntaa.
Mykkänen kommentoi tapaamisen jälkeen käyneensä MTK:n edustajien kanssa rakentavaa ja suoraa keskustelua metsänomistajien edustajien kanssa raakkuihin liittyvistä toimenpiteistä.
– Vahvistui se, että kyse on laajemmasta kokonaisuudesta kuin raakuista.
Mykkäsen mukaan metsäteollisuudelle on järkevää kehittää luonnonsuojelun palkitsemisjärjestelmiä reiluiksi metsänomistajan kannalta. Hänen mukaansa suojelua pitää tehdä myös metsänhoidon keinoin, ei pelkästään valtion rahoituksella.
– Kasvu tulee siitä, että saamme yksityistä luontorahoitusta kansainvälisiltä ja suomalaisilta yrityksiltä, jotka haluavat kompensoida omaa luontojälkeään rahoittamalla luonnon tilan parantamista Suomessa, Mykkänen sanoo.
– Se ei voi aina perustua siihen, että meillä on viranomaisen erikseen tekemä suojelurajaus uhanalaiselle lajille.
Uhanalaisten lajien esiintyvyys selvityksessä
Kai Mykkänen sanoo, että tällä hetkellä selvitetään, voiko hakkuusuunnitelmaa tehtäessä saada aiempaa selkeämmin tietoa alueen uhanalaisista lajeista.
– Yksi asia jota selvitämme on, että voidaanko astetta enemmän tehdä kartalle jo etukäteen elinympäristön suojelurajauksia ja erityisesti se, miten siinä vaiheessa kun tehdään hakkuusuunnitelmia, olisi tiedot uhanalaisista lajeista nykyistä selkeämmin.
– Näin vältyttäisiin Hukkajoen tyyppisiltä kaikille ikäviltä tapauksilta.
"Metsänomistaja maksaa"
MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila pitää ministerin kanssa käytyä keskustelua tarpeellisena.
– Meillä on paljon yhteisiä näkemyksiä, jotka jaamme. Jatkotyötä vaativat vielä kysymykset, että miten saadaan suojelun pelisääntöjä täsmennettyä.
– Tällä hetkellä yhteiskunta menee siihen, että metsänomistaja maksaa.