Intensiivisen harrastamisen taustalla voi olla joko lapsen omaa tai vanhemman tavoitteellisuutta.
Monella suomalaislapsella ja -nuorella on liikuntaharrastus, jonka parissa vietetään aikaa vähintään viitenä päivänä viikossa. Mitä vanhemmiksi lapset kasvavat, sitä aktiivisemmaksi treenaaminen usein muuttuu, kertoo Hus-yhtymän Uuden lastensairaalan ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri Juho-Antti Ahola.
Kansainvälisten tutkimusten mukaan lasten harrastuksissa uupuminen on yleistymässä. Uupumisen taustalla korostuvat ohjattu liikkuminen, yhteen lajin erikoistuminen ja korkeat tavoitteet.
Aholan mukaan Suomessakin entistä useampi lapsi ja nuori on ohjatun liikunnan parissa ja keskittyy aiempaa varhaisemmassa vaiheessa vain yhteen urheilulajiin.
– Myös tavoitteellisuus vaikuttaa lisääntyneen: jo moni lapsi pyrkii huipulle tai jopa aikuisurheilijaksi asti. Lapsen hyvinvoinnin kannalta olisi tärkeää, ettei hänen vapaa-aikansa kuluisi pelkästään yhden lajin parissa, vaan siihen kuuluisi muutakin liikkumista ja leikkimistä, Ahola toteaa.
Lue myös: Hyvinkin pieni määrä liikuntaa voi helpottaa masennusoireita
Mitä lapsi itse ajattelee?
Professori ja Oulun yliopiston kasvatustieteen dosentti Juha T. Hakala huomauttaa, että lasten treenimäärät voivat yltää jopa 15–20 tuntiin viikossa, mikä on hänen mukaansa ehdottomasti liikaa.
Hakala arvioi, että lapsen intensiivisen treenaamisen taustalta saattaa löytyä paljon myös vanhemman tavoitteellisuutta.
– Liian moni vanhempi toivoo lapsestaan jotain Lauri Markkasta tai ajattelee, ettei esimerkiksi soittoharrastus kannata, ellei siihen satsata täysillä. Herkästi unohtuu se, että harrastus voisi olla pelkkä hyvän olon lähde lapsen elämässä. Toisaalta vanhempi saattaa ajatella, ettei saanut itse aikoinaan mahdollisuutta harrastamiseen ja tarjoaa sitä nyt lapselleen. Sitten ei muisteta kysyä lapselta tai nuorelta itseltään, ajatteleeko hän kenties samoin, Hakala sanoo.
Ahola muistuttaa, että lapsi voi uupua minkä tahansa harrastuksen parissa. Hän uskoo uupumisen olevan kuitenkin yleisempää ohjatuissa liikuntaharrastuksissa, sillä ne ovat kalenteriin sidottuja ja myös fyysisesti kuormittavampia.
Lapset pelaamassa jalkapalloa.
Lopetuspäätös usein teininä
Ahola arvioi, että hyvin tavoitteellisessa treenaamisessa korostuvat suosituimmat pallopelit, kuten jalkapallo, jääkiekko ja salibandy, ja toisaalta myös ne lajit, joissa maailman parhaat urheilijat ovat alle 20-vuotiaita.
– Esimerkiksi taitoluistelussa ja voimistelussa ammattimainen harjoittelu on pakko aloittaa varhain, jos pyrkii huipulle. Monessa muussa lajissa urheilijat voivat olla parhaimmillaan vasta yli 25-vuotiaina, Ahola toteaa.
Hakala puolestaan uskoo, että eniten panostetaan niihin harrastuksiin, joihin sijoitetaan myös rahallisesti eniten. Kallista harrastusta voi olla korkeampi kynnys lopettaa, ettei jo tehty satsaus mene ikään kuin hukkaan.
Ahola kertoo, että tutkimusten mukaan varsinkin hyvin aktiivista treenaamista vaativat harrastukset lopetetaan usein teini-iässä. Tyypillisimmin taustalla on kyllästyminen.
– Nuorelle voi tulla esimerkiksi muita kiinnostuksen kohteita tai hän voi väsyä treenaamisen tavoitteellisuuteen. Jos treenaamisella on pyritty ammattilaiseksi, tässä iässä entistä useammalle alkaa tulla myös muita uravaihtoehtoja mieleen, Ahola sanoo.
Lue myös: Tutkimus: Yksinäisyys vaikuttaa diabeetikon terveyteen enemmän kuin tupakointi, ruokavalio tai liikunta
Rasitusvammat ovat yleisiä
Lasten ja nuorten jaksamisessa on paljon yksilöllisiä eroja. Vanhempi voi arvioida lapsensa harrastuksessa jaksamista tarkkailemalla, lähteekö lapsi mielellään treeneihin ja jääkö hänelle riittävästi aikaa koulutehtäviin ja myös muuhun sosiaaliseen kanssakäymiseen kavereiden kanssa, sanoo Ahola.
Liiallisesta rasituksesta voivat viestiä myös fyysinen oireilu tai harrastuksen parissa sattuvat tapaturmat tai vammat. Aholan mukaan rasitusvammat ovat lapsilla ja nuorilla yleisiä.
– Viitteellinen yleisohje on se, että ohjattua urheilua saisi olla tuntimäärällisesti viikossa korkeintaan lapsen ikävuosien verran. Omasta lajista tulisi olla mielellään vähintään 1–2 lepopäivää viikossa ja vuoden aikana myös pidempiä taukoja, jolloin lapsi voi keskittyä muuhun harrasteluun ja liikkumiseen.
Hakala muistuttaa, että lapsi voi uupua harrastuksessaan jo pienten treenimäärien jälkeen, jos hänellä ei ole harrastusta kohtaan aitoa intoa.
Jos taas lapsi on todella motivoitunut ja rakastaa harrastustaan, hän voi olla valmis käyttämään siihen kaiken vapaa-aikansa. Tällöin vanhemman olisi tärkeä vetää rajoja.
– Eivät lapset osaa itse arvioida, mikä on liikaa. Toisaalta esimerkiksi yläkouluun menevän lapsen työmäärä kasvaa, jolloin aiemmin sopivalta tuntunut treenimäärä saattaakin muuttua raskaaksi, Hakala huomauttaa.
Hakala kannustaa vanhempia seuraamaan lapsessa tapahtuvia muutoksia. Jos lapsi pysyy omana iloisena ja elinvoimaisena itsenään, harrastus on suurella todennäköisyydellä tasapainossa muun elämän kanssa.
Ahola uskoo, että varsinkin vanhemmat lapset voivat tarkoituksella sinnitellä harrastuksensa parissa, vaikka kokisivat jonkinlaisia uupumisoireita. Varsinkin joukkueurheilulajeissa syntyy usein tiiviitä kaveriporukoita, jolloin lapsi tai nuori saattaa pelätä, että treenien vähentäminen voisi vaikuttaa kaverisuhteisiin tai johtaa esimerkiksi joukkueesta pois tippumiseen.
Katso myös video: Kannattaako älykellon mukaan nukkua ja treenata? Lääkäri vastaa
1:40
Lääkäri kertoo, mitä älylaite oikeasti kertoo.