Lahdessa testataan ensimmäisenä maailmassa sovellusta, joka tekee ympäristöystävällisestä liikkumisesta pelin: "Se on aika koukuttavaa"

anna_huttunen-2
Anna Huttunen työstentelee CitiCAP-sovelluksen projektipäällikkönä Lahden kaupungilla. 
Julkaistu 20.09.2019 23:08
Toimittajan kuva
Hanna Vaittinen

hanna.vaittinen@mtv.fi

Lahden kaupunki on aloittanut ensimmäisenä maailmassa pilottihankkeen, jonka päämääränä on kannustaa ihmisiä liikkumaan ympäristöystävällisesti ja terveellisesti mobiilisovelluksen avulla.

CitiCAP-sovellus laskee käyttäjälleen viikottaisen päästöbudjetin. Sovellus tunnistaa kiihtyvyysantureiden avulla, millaisella kulkuvälineellä käyttäjä on liikkeellä; onko kyseessä auto, bussi vai kenties omat jalat? 

Jos käyttäjä alittaa oman päästöbudjettinsa, sovellus palkitsee siitä antamalla virtuaalivaluuttaa. Tulevaisuudessa tämän virtuaalivaluutan voi vaihtaa Lahden kaupungin palveluihin, kuten uimahalli- tai kuntosalilippuihin. 

Taustalla on päästökauppa-ajatus, eli käyttäjä saa jotain vastikkeeksi ympäristöystävällisistä valinnoista. 

EU-rahoitteinen hanke lähti kaupungin ja korkeakoulujen tavoitteesta saada kaupunkilaiset mukaan ilmastotalkoisiin. Lahden kaupungilla on kunnianhimoinen tavoite olla täysin hiilineutraali kaupunki vuoteen 2025 mennessä, ja kaupunki on valittu Euroopan ensimmäiseksi ympäristöpääkaupungiksi vuonna 2021. 

– Me olemme aika autovoittoinen kaupunki vielä, joten toivoisimme, että saisimme ihmiset pohtimaan, miten voimme itsekin omilla valinnoillamme vaikuttaa liikkumisen päästöjen määrään, sanoo hankkeen projektipäällikkö Anna Huttunen Lahden kaupungilta. 

Pelillistetty päästökauppa koukuttaa

Sovellukseen on tietoisesti haettu pelimäisyyttä. Sovellus palkitsee omien tavoitteiden saavuttamisesta, ja tuottaa yksityiskohtaista tietoa omasta liikkumisesta. 

– Porkkana ja pelilistäminen ovat yleensä hyviä keinoja saada ihmiset innostumaan, Huttunen kertoo. 

citicap-kuvakaappaus

Kuvakaappaus CitiCAP-sovelluksen näkymästä. Käyttäjä näkee yksityiskohtaisia tietoja omasta liikkumisestaan.

– Se on aika koukuttavaakin saada tietoa omasta liikkumisesta.

Huttusen mukaan pellillistämisen kautta käyttäjä voi ikäänkuin kilpailla itseään vastaan esimerkiksi pyöräiltyjen kilometrien määrässä, ja luntastaa palkintoja vastineeksi. Hankkeen suunnittelijoita kiinnostaa myös ihmisten motivaatiot käyttää sovellusta.

– Eli onko se ympäristöystävällisyys vai ehkä terveys? 

Budjetti vaihtelee käyttäjän elämäntilanteen mukaan

Päästöbudjetti on 17 hiilidioksidiekvivalenttikiloa viikossa. Se vastaa noin 100 kilometrin automatkaa keskikokoisella bensiiniautolla laskentatavasta riippuen. Budjetti on muodostettu tutkimalla lahtelaisten keskimääräisiä liikennepäästöjä, ja suhteuttamalla ne ympäristötavoitteisiin. 

Päästöihin vaikuttavat myös se, onko autossa muita matkustajia tai onko se esimerkiksi sähkökäyttöinen. Nämä tiedot käyttäjä lisää itse.

citicap-kuvakaappaus-2

Kuvakaappaus CitiCAP-sovelluksen näkymästä. Käyttäjä näkee kuinka paljon henkilökohtaisesta päästöbudjetista on jäljellä. Tavoitteen alituksesta palkitaan virtuaalivaluutalla.

Alle 15-vuotiaat lapset, kaukainen asumisetäisyys Lahden keskustasta sekä terveydentila suurentavat käyttäjän päästöbudjettia. Sovelluksessa on yritetty ottaa huomioon ihmisten erilaiset lähtökohdat. 

Lahtelaiset voivat ladata sovelluksen tämän viikon ajan

Tällä hetkellä sovellusta on kokeillut pienehkö testiryhmä korkeakouluopiskelijoita ja kaupungin työntekijöitä, mutta tällä viikolla Lahden kaupunki kutsuu uusia kaupunkilaisia testikäyttäjiksi. Lahtelaiset voivat ladata sovelluksen Android-puhelimeen tämän viikon ajan.

Sovellus on yhä testi- ja kehitysvaiheessa, mutta projektipäällikkö Huttunen toivoo, että muutkin kaupungit innostuisivat kehittämään päästökauppamalleja kaupunkilaisille.  

– Näemme, että tämä on hieno tapa osallistaa ihmisiä liikkumisen päästöjen vähentämiseen, joten tietenkin toivomme, että muutkin kaupungit tulisivat mukaan, Huttunen sanoo. 

CitiCAP-hankkeessa ovat mukana Lahden kaupunki, Lappeenrannan ja Lahden teknillinen yliopisto (LUT), Lahden ammattikorkeakoulu, Lahden seudun kehitys LADEC, sekä paikallisia yrityksiä.

Päivitetty 21.9. klo 6.24: Tarkennettu hankkeessa mukana olevia toimijoita.

Tuoreimmat aiheesta

Päästöt