Tällä viikolla vietetään kansallista lukuviikkoa. Uutisaamussa keskusteltiin maanantaina siitä, mitä hyvä lukutaito tarkoittaa ja miksi kyky on tärkeä.
Suomi on lukutaidon kärkimaita, mutta pinnan alla kytee asemaa uhkaavia ilmiöitä. Heikosti lukevien suomalaisten määrä kasvaa ja ääripäät korostuvat.
– Sehän on oikeastaan se kaikista hälyttävin ilmiö tässä Suomen lukutaitotilanteessa. Mehän pärjätään hyvin edelleen erilaisissa vertailuissa, mutta perinteisesti Suomi on pärjännyt hyvin juuri siksi, että meillä on ollut paljon hyviä suoriutujia ja vahva keskisuoriutujien joukko, Uutisaamussa vieraillut Lukukeskuksen kehittämis- ja viestintäpäällikkö Emmi Jäkkö sanoo.
– Nyt voidaan nähdä, että keskisuoriutujien joukko ohenee ja meillä alkaa olemaan yhtä suuret osat heikosti lukevia ja sitten näitä hyvin suoriutuvia.
Lähes jokainen suomalainen osaa lukea mekaanisesti. Kirjainten tunnistaminen sanoiksi ja sanojen tunnistaminen lauseiksi ei kuitenkaan tarkoita, että lukutaito olisi sellaisella tasolla, että se tukisi ihmisen selviytymistä eri elämäntilanteissa.
Hyvä lukutaito tarkoittaa muun muassa, että ihminen pystyy ilmaisemaan mielipiteensä, osaa arvioida tiedon totuudenperäisyyttä sekä erottaa uutisen mainoksesta, Jäkkö listaa. Äärimmillään hyvin lukeva henkilö kykenee nauttimaan haastavasta kirjallisuudesta.
Mitä some on tehnyt lukutaidolle? Yllä olevalla videolla Jäkkö kertoo huolestuttavasta ilmiöstä.
Lue myös: Tutkimus: Runsas ruutuaika voi vaikuttaa pienten lasten kielenkehitykseen – tällainen sanavarasto taaperoilla on
Lukutaito auttaa pyristelemään irti köyhyyden kierteestä
Globaalissa näkökulmassa ongelmia on jo pelkän mekaanisen lukukyvyn saavuttamisessa.
Huomenta Suomi nähdään MTV3-kanavalla joka arkiaamu kello 6.25-9.30 välisenä aikana.
Viikonloppuisin Huomenta Suomi nähdään kello 9-12.
Ohjelma on katsottavissa myös MTV Katsomossa ja MTV Uutiset Livessä.
Vaikka suurin osa lapsista pääsee kouluun, ei koulutus välttämättä ole riittävän laadukasta lukutaidon saavuttamiseksi, Plan International Suomen pääsihteeri Ossi Heinänen sanoo. Koronapandemian vuoksi kehitys on ottanut askeleita taaksepäin ja lukutaidottomien määrä on lisääntynyt.
– Lukutaito on ihmisoikeus ja oikeastaan kaiken a ja o siinä, että köyhyyden kierre saataisiin katkaistua, Heinänen sanoo.
Lue myös: Mitä on suomalainen köyhyys? "Köyhyyden voi kuulla siinä, minkä ihminen unelmoi itselleen mahdolliseksi"
Lukutaidottoman ihmisen eväät kouluttautumiseen ovat heikot, minkä vuoksi hänen on vaikea päästä käsiksi hyviin elinkeinoihin. Elinkeinojen väheneminen köyhien maiden köyhissä perheissä voi johtaa siihen, että tyttölapsi otetaan pois koulusta kotia hoitamaan tai jopa naitettavaksi.
Pakkoavioliitot ja teiniraskaudet lopettavat koulunkäynnin lopullisesti. Maailman lukutaidottomista reilusti yli puolet onkin naisia.
Usein lukutaidottomuus periytyy vanhemmilta lapsille ja kierre syvenee. Ilmiö on havaittavissa myös Suomessa.
Suomi on lukutaidon kärkimaa, mutta riittääkö se? Katso koko keskustelu videolta. Juttu jatkuu videon alla.
8:57
Sanojen puute saa turvautumaan väkivaltaan
Suomessa lukutaidon eriytymistä selittää Jäkön mukaan kiinnostus ja kotitausta.
Jos ihminen ei ole löytänyt omaa suhdettaan lukemiseen tai on kokenut siihen liittyen jatkuvia epäonnistumisen kokemuksia, ei lukutaidon kehittämiselle välttämättä löydy motivaatiota. Perheestä puolestaan saadaan malli lukemiseen. Mikäli kotona ei ole ollut tapana lukea eikä sieltä edes löydy kirjoja, on lukuharrastuksen omaksuminen haastavampaa.
Kunnollisen lukutaidon puute voi johtaa ongelmien eskaloitumiseen.
– Kun ei ole sanoja, on helpompi ilmasta itseään nyrkein. Riittävä lukutaito liittyy myös siihen, millä tavalla pystyt omia ajatuksiasi kertomaan ja siinä ollaan yksilön kannalta erittäin ratkaisevien asioiden äärellä, Jäkkö sanoo.
Lukutaito ja koulutus vaikuttavat myös siihen, miten aktiivisesti yhteiskunnalliseen toimintaan osallistutaan ja mihin suuntaan demokratia kehittyy. Heinänen näkee, että monet maailman konflikteista olisi ratkaistavissa siten, että ihmiset kouluttautuisivat enemmän.
Onko teidän hyllyssänne kymppitonnin arvoinen Harry Potter? Katso videolta, miten tarkistat asian!
0:35