Ozempic on ollut kuluneen vuoden trendiaiheita ympäri maailman. Kyseessä on lääke, jonka virallinen käyttötapa täällä Suomessa on diabeteksen hoito, mutta viime vuosina on myös oivallettu sen valtava potentiaali laihdutuslääkkeenä. Suosio räjäytti sen kysynnän – kenelle lääke on oikeasti tarpeellinen?
Ozempicin suosio on räjähtänyt erityisesti Yhdysvalloissa, missä sen käyttö ei rajoitu vain ylipainosta kärsiviin ihmisiin, vaan sen käyttäjäkuntaan huhutaan kuuluvan myös lukuisia hoikkia Hollywood-tähtiä.
Lääkkeen käyttö laihdutukseen on kuitenkin herättänyt huolta diabeetikoissa, sillä monissa maissa lääkettä on ollut vaikea saada sen valtavan suosion vuoksi. Helsingin yliopiston lihavuustutkimusyksikön ylilääkäri Kirsi Pietiläisen mukaan lääkkeen vaikutusmekanismi on kuitenkin hyväksytty myös lihavuuden hoitoon.
– Alun perin tämä kehitettiin diabeteslääkkeeksi, mutta samalla huomattiin, että se on ruokahalua vähentävä ja siten ihmiset ovat laihtuneet. Sitten sitä alettiin kehittämään lihavuuslääkkeeksi, Pietiläinen sanoo MTV:n Viiden jälkeen -ohjelmassa.
Lihavuuden hoidossa semaglutidia käytetään vahvemmilla annoksilla kuin tyypin 2 diabeteksen hoidossa. Vaikka 2,4 milligramman vahvuinen lääke on saanut Euroopan lääkevalvontaviranomaisen hyväksynnän, ei sitä ole vielä saatavilla Suomessa.
– Eli virallisesti se on myös lihavuuslääke, Pietiläinen toteaa.
Juttu jatkuu videon jälkeen.
2:44
Lue myös: Miksi laihduttajille määrätään diabeetikkojen lääkkeitä? Lihavuustutkija: "Syyllistäminen ei ole oikein"
Lääke on 95-prosenttisesti ihmisen oman suolistohormonin kaltainen
Viiden jälkeen nähdään joka arkipäivä MTV3-kanavalla kello 16.58 alkaen.
Ohjelma on katsottavissa suorana ja tallenteena myös MTV Katsomossa. Muista päivän uutisissa ja puheenaiheissa myös MTV Uutiset Live.
Pietiläisen mukaan kyseessä on ihmisen omaa suolistohormonia matkiva tuote.
– Se on 95-prosenttisesti täysin samankaltainen kuin se suolistohormoni, jota meiltä erittyy ruokailun jälkeen omasta paksusuolesta. Silloin kun kehittyy lihavuutta tai tyypin 2 diabetesta, on suolistohormonin erittäminen liian vähäistä, hän sanoo.
Suolistohormonin vähäisyyden takia verensokerit nousevat ja syömisen jälkeen jää helpommin nälkä.
– Jos hormonia antaa lääkevalmisteena, niin puute korjaantuu ja verensokerin lasku tapahtuu, ruokahalu saadaan kuriin. Sen takia tämä kaksoisvaikutteinen aine on mullistava asia, hän selittää.