Suolistohormoneihin perustuvat lääkkeet ovat vieneet lihavuuden hoidon uudelle tasolle – Jennin paino putosi 60 kiloa
Viiden jälkeen -ohjelmassa vieraillut Helsingin yliopiston Lihavuustutkimusyksikön professorin, Kirsi Pietiläisen, mukaan lihavuuden tutkinnassa on päästy vihdoin juurisyiden äärelle.
Kirsi Pietiläinen toteaa, että lihavuutta ymmärretään nykyään paremmin ja sen hoidossa on siirrytty uudelle aikakaudelle.
– Kun tiedämme lääketieteellisesti, mistä on kysymys, niin pystymme myös antamaan siihen apua, Pietiläinen sanoo.
Tärkein syy lihavuuden hoidon edistymiselle ovat siihen käytettävät uudet lääkkeet. Pietiläisen mukaan lihavuuden ja hormonien välinen yhteys on tunnettu jo useiden vuosien ajan, mutta aiemmin turvallisia ja toimivia lääkkeitä ei ole ollut saatavilla.
– Meiltä on puuttunut turvalliset ja tehokkaat lääkkeet puuttua lihavuusbiologiaan, mutta se on viimeisen viiden vuoden aikana muuttunut, Pietiläinen sanoo.
Kylläisyyden tunteen puuttuminen on lihavuuden keskeinen syy ja kriteeri hoitoonpääsylle
Käytännössä lihavuuden taustalla on usein häiriö tai tila aivojen kylläisyyskeskuksessa, joka pyrkii pitämään painon korkealla. Laihdutuslääkkeen saamisen kriteerinä Pietiläinen mainitsee painoindeksin (BMI) 30 tai 27, jos henkilöllä on sairauksia, joihin laihtuminen auttaa. Pelkän painoindeksin sijaan Pietiläinen pitää kuitenkin juuri kylläisyyden tunnetta tärkeänä kriteerinä hoidon saamiseksi.
– Jos henkilö kokee, että hänellä on nimenomaan kylläisyyden puutteesta kyse, niin tämän tyyppiseen ongelmaan kylläisyyslääkkeet sopivat hyvin, Pietiläinen sanoo.
Kylläisyyden tunteen puuttumiseen vaikuttaa suolistohormonien puute. Lääkkeet saavat aikaan suolistohormonien tuotannon, mutta niitä nostaa myös esimerkiksi hyvä uni, liikunta ja kuitupitoinen ruoka.
Pietiläisen mukaan paino lähtee monilla lääkkeen avulla laihtuneilla uudelleen nousuun, jos lääke lopetetaan äkkinäisesti. Hän kehottaakin suhtautumaan sen käyttöön ja myös lopettamiseen maltilla. Parhaassa tapauksessa elimistön oma suolistohormonituotanto virkistyy lääkkeen lopettamisen jälkeen.
Jenni Kinnari alkoi syömään kylläisyyshormonia sisältäviä lääkkeitä neljä vuotta sitten. Lääkkeiden syöminen muutti kaiken ja hän on sittemmin laihtunut 60 kiloa.
Katso yllä olevalta videolta Kinnarin tarina.
Uusimmat
-
10:23
Kuvat todistavat: Useita Venäjän hävittäjiä tuhoutunut Krimillä väitetyssä ATACMS-iskussa
-
10:15
Tappara kaappasi Leijonissa esiintyneen puolustajan kilpailijalta
-
10:01
Leijonaikonille aukesi suora näköyhteys MM-kullan käännekohtaan – "Antoi hirvittävän määrän energiaa"
-
09:58
Kymmenen laudaturia! Veikka-Julius kirjoitti kevään parhaat yo-tulokset
-
09:54
Näitkö? Öinen valoilmiö hämmensi Suomen taivaalla – syyksi paljastui Venäjä
-
09:48
Poliisi ampui miestä Porissa
-
09:33
Kommentti: Suomen MM-sensaatio maksoi kalliita oppirahoja – näin Leijonat välttää katastrofin Prahassa
-
09:26
Podcast: Helena Koivu avautuu vuosia kestäneestä erodraamasta: "Minulta on viety kaikki"
-
09:14
Venäjä väittää torjuneensa toistasataa ukrainalaislennokkia
-
09:12
Shokkitappio sai Leijonat ymmälleen – selitystä tappiolle ei löytynyt: "Ei yllättänyt yhtään"
-
09:07
Murtunut Sebastian Aho ruoskii kovin sanoin itseään – "Tämä on syvältä"
-
09:00
Maastohiihdon maailmancup-kalenterissa poikkeuksellinen yksityiskohta – Frida Karlsson ihmeissään: "Onko se totta?"
-
08:56
Upea päivä eikä tekisi mieli mennä ulos? Sinäkin saatat tuntea "syyllisyyttä auringonpaisteesta" – tästä on kyse
-
08:35
Yksi tekijä nousee toistuvasti esiin Oleksander Usykin ja Tyson Furyn superottelun alla – "Se on aika vaarallinen yhdistelmä"
-
08:07
Tukholmassa suuri poliisioperaatio: Laukauksia kuultu Israelin suurlähetystön lähellä
-
08:04
HIFK rysäytti kerralla viisi uutta hankintaa – Ilveksen maalipyssy siirtyy Helsinkiin
-
07:51
Ben Affleck ja Jennifer Lopez erohuhujen keskellä – onko Hollywood-parin unelmaliitto särkymässä?
-
07:45
Entinen Leijonat-kapteeni: Näin Itävalta-fiasko perattiin suljettujen ovien takana
-
07:33
Jere testasi kikan maitotölkin "jurppivaan korkkiin"
-
07:29
Sisäpiirilähde: Venäjän kenraalikunnassa kuhisee – useita eroja ja Gerasimov ulos?
-
Lataa lisää