Lapsiasianvaltuutetulta kovaa kritiikkiä etäkoululle: "Ikäryhmiin kohdistuvaa syrjintää"

2:03img
"Ihan absurdia, että aikuiset saa istua baarissa, mutta lapset eivät saa mennä kouluun", lapsiasianvaltuutettu lataa.
Julkaistu 06.01.2022 16:21
Toimittajan kuva

Ville Eklund

ville.eklund@mtv.fi

Jonna Kumpula

jonna.kumpula@mtv.fi

Lapsiasianvaltuutettu Elina Pekkarinen on pettynyt sosiaali- ja terveysministeriön ehdotukseen siirtää koulut etäopetukseen. Hänen mukaansa etäopetuksen tulisi olla se viimeinen keino.

Pekkarinen kuvailee tuntojaan hämmentyneeksi, sillä hän oli eräiden muiden tapaan oli ehdottanut jo ennen joululomia, että lasten lomia voisi pidentää niin, että kouluille jäisi aikaa valmistella etäopetusta ja koulujen koronaturvallisuutta.

Lue myös: Lapsiasiainvaltuutettu peräänkuuluttaa viisautta koronatoimiin: "Ei tehdä hötkyillen päätöksiä sinne tai tänne"

Joululoman pidentämisestä ei kuitenkaan juurikaan käyty keskustelua.

– Ja nyt sitten, kun käsittääkseni osassa Suomea koulu on jo alkanut, painetaan paniikkinappulaa ja kaikki ovat huutamassa etäopetusta, Pekkarinen toteaa.

– Mielestäni tässä hätäillään. Olisin todella toivonut, että keskustelua olisi käyty rauhallisesti. Mutta minä ein ainakaan ole ollut mukana sellaisessa keskustelussa. 

Lue myös: OAJ:n Luukkainen: Etäopetusta on ehdottomasti harkittava – "Tauti on siinä asennossa"

"Valtakunnallinen suositus yliampuva"

Pekkarinen on samaa mieltä siitä, että koronatilanne on erittäin vakava ja tartunnat leviävät yhteiskunnassa nopeasti. Hän kuitenkin katsoo, ettei kaikkea voitavaa ole vielä tehty koronatilanteen parantamiseksi.

Lasten koulunkäynnin rajoittamisen tulisi olla hänestä viimesijainen keino, jota käytetään vasta, kun muut toimet eivät riitä.

Lue myös: Hallitus pohtii vaikeaa etäkoulupäätöstä huomenna – ei koskisi pienimpiä koululaisia

Lapsiasiainvaltuutettu kannattaisi itse alueellisia rajoituksia etäkoulujen suhteen kunkin alueen koronatilanteen mukaisesti.

– Valtakunnallinen suositus tässä kohtaa tuntuu yliampuvalta, vaikka ymmärrän taustalla vaikuttavan huolen ja vanhempien hädän.

Nopea siirtyminen etäkouluun voi olla monelle perheelle ongelmallista.

– On valitettavaa, että sitä ei tehty suunnitelmallisesti vaan se tehdään aikamoisela aikataululla ja se voi olla todella vaikea järjestää osalle oppilaista ja osalle perheistä. Lasten näkökulmasta ei ole puhuttu juuri ollenkaan. 

Pekkarinen muistuttaa, että etäopetus ei koske 1-3-luokkalaisia, eritysopetuksessa olevia, eikä varhaiskasvatusta. 

Lue myös: Päätoimittajan kommentti: Aikooko sosiaali- ja terveysministeriö kaapata vallan – ja ajaa Suomea lockdowniin?

Etäkoulu on ikäryhmiin kohdistuvaa syrjintää

Pekkarisen mukaan etäkoulu ei ole yhdenvertaisuuden mukaista vaan ikäryhmiin kohdistuvaa syrjintää.

– Sen tähden siinä tulee olla erittäin tarkat perusteet.

Nyt perusteita ei hänen mielestään ole riittävästi käsitelty.

– On hirveän valitettavaa, että me aikuiset emme osaa tehdä näitä päätöksiä suunnitelmallisesti, vaan tämä on tällaista hötkyilyä ja hätäilyä yhdestä ratkaisusta toiseen päivästä riippuen, Pekkarinen lataa.

Syrjäytymisvaarassa olevat kaikkein huonoimmassa tilanteessa

Pekkarinen muistuttaa, että perheet ja myös lapset ovat kaikki erilaisia. 

– Oppilas saa eri tavoin tukea kotoa, fasiliteetit ovat hyvin erilaisia, onko kotona opiskelurauhaa, ja niin edelleen, Pekkarinen listaa.

Lapsiasiainvaltuutetun mukaan Suomessa on merkittävä joukko lapsia, joille eäkoulusta on erittäin paljon haittaa.

– Tämä on juuri se joukko, josta olemme jo ennen korona olleet erittäin huolissamme, koska he ovat syrjäytymisvaarassa ja syrjäytyminen tulee yhteiskunnalle todella kalliiksi sekä inhimillisesti että taloudellisesti todella kalliiksi. Ja yhtäkkiä emme ole heidän asemastaan yhtään huolissamme. lapsiasiainvaltuutettu ihmettelee. 

– Lasten ja nuorten on todella tärkeää kokea, että he ovat osallisina yhteiskunnassa. Että heidän elämällään on tarkoitus ja merkitys ja että he ovat meille tärkeitä ihmisiä. Ja nyt tässä ollaan jälleen tekemässä päätöksiä lasten ja perheiden päiden yli. 

Lue myös: Opetusministeri Andersson MTV Uutisille: En pidä mahdollisena, että baarissa voidaan ryypiskellä, mutta lapset eivät voisi mennä kouluun

Video: Pekkarinen kertoo haastattelussa, millaisia haittoja etäkoulu merkittävälle osalle lapsista ja perheistä aiheuttaa. Hintana voi olla syrjäytyminen. Katso koko haastattelu:

13:58img

Tuoreimmat aiheesta

Lapsiasiavaltuutettu