Lehtisaaren perijättären isältä ärhäkkä palopuhe käräjillä: "Mikä näitä miehiä vaivaa?"

Lehtisaaren rikosvyyhdissä syytetyn 34-vuotiaan perijättären isä piti ärhäkän palopuheen oikeudenkäynnin viimeisenä istuntopäivänä Helsingin käräjäoikeudessa. 

Miehen mukaan hänen tyttärelleen pitäisi antaa mahdollisuus irtautua rikollisesta ja päihteiden sävyttämästä elämästä. 

Tyttären tulisi isän mukaan puolestaan jättää taposta syytetty 32-vuotias aviomies taakseen.

Isää kuultiin oikeudessa muun muassa siitä syystä, että hän päätyi viime talvena osaksi erikoista tapahtumasarjaa, joka kytkeytyy käräjäoikeudessa nyt käsiteltyihin rikoksiin.

Pako hotelliin ja suojelurahat

Viime helmikuussa 34-vuotias perijätär pakeni aviomiestään hotelliin, koska luuli, että tämä yrittäisi myrkyttää hänet. 

Naisen ja aviomiehen puolustuksen mukaan tätä epäluuloa ja vainoharhaa oli lietsonut Lehtisaaressa myöhemmin surmatun 27-vuotiaan miehen leski. 

Perijättären isä kertoi oikeudessa, että kyseiselle naiselle jopa maksettiin hänen tyttärensä suojelemisesta aviomieheltään. 

Miehen mukaan nainen tarjoutui tähän pestiin, sillä hänellä oli kokemusta alamaailmasta.

Isän kertomuksen mukaan nainen vaati "suojelurahaa" ensin 600 euroa päivältä, mutta pian summa nousi 800 euroon. Mies kertoi, että toimitti naiselle itse ainakin 1400 euroa.

Oliko uhka todellinen?

Isän mukaan hänen tyttärensä havahtui itse siihen, että kyse saattaisi olla vedätyksestä.

Hänen mukaansa tilanne raukesikin nopeasti sen jälkeen, kun hänen tyttärensä otti yhteyttä aviomieheensä.

Ketään ei syytetä rikoksista viime helmikuun tapahtumiin liittyen. 

Lehtisaaren rikosvyyhdissä syytettyjen puolustus on kuitenkin tuonut näitä tapahtumia ilmi käräjäoikeudessa useampaan otteeseen, sillä puolustuksen pyrkimyksenä on läpi oikeudenkäynnin osoittaa, että 27-vuotiaan miehen lesken kertomuksia ei tulisi pitää luotettavina.  

Leskeä on kuultu oikeudessa muun muassa viime tammikuun tapahtumiin liittyen, sillä hän oli kertomansa mukaan itse paikalla kun hänen aviomiestään pahoinpideltiin rajusti Helsingin Lehtisaaressa sijaitsevassa arvoasunnossa.

Lesken avustajan, asianajaja Kari Erikssonin mukaan helmikuun hotelliepisodissa ei ollut missään nimessä kyse vedätyksestä. 

Hänen mukaansa leski on vain halunnut auttaa 34-vuotiasta naista, sillä on tiennyt tammikuun tapahtumien valossa, että jotain vieläkin pahempaa voisi tapahtua.

"Siinä vaiheessa mukaan tulivat nämä perskärpäset"

Perijättären isä kertoi oikeudessa myös tyttärensä taustoista ja elämästä ennen rankkoja rikossyytteitä. 

Miehen mukaan tytär eli aivan tavallista elämää yli kolmikymppiseksi asti: kävi koulut, meni naimisiin ja perusti perheen. Sitten tuli avioero, joka töytäisi naisen väärälle raiteelle. 

Isän mukaan naisen elämä lähti erityisen vauhdikkaaseen syöksykierteeseen keväällä 2022. 

Isän mukaan kuvioon tulivat tuolloin ihmiset, jotka pyrkivät hyötymään naisesta tavalla tai toisella.

– Siinä vaiheessa tulivat mukaan nämä kaikki perskäpäset – anteeksi ranskan kieleni – nämä erilaiset hyväksikäyttäjät, mies latasi. 

Alkoi mennä rahaa, alkoi mennä alkoholia, mies jatkoi.

Mies äityi pitämään ärhäkkään palopuheen, jossa kyytiä saivat kaikki hänen tyttärelleen pahaa tehneet. 

Miehen mukaan hänen tyttärensä on joutunut muun muassa rajun lähisuhdeväkivallan uhriksi useamman kerran eri parisuhteissa. 

Mikä näitä miehiä vaivaa? Että kun on kaunis, koulutettu ja vielä varakaskin nainen, pitääkö sitä aina hakata. Tämä on ollut isälle kauheaa katsoa, mies sanoi.

Hänelle on kannettu viinaa ja huumeita. Hänet on hakattu sairaalaan. Tämä on ihan järkyttävää, hän jatkoi.

"Mielestäni hän on uhri eikä tekijä"

Isän mukaan hänen tyttärellään oli kaikki mahdollisuudet pysäyttää syöksykierre ennen nyt oikeudessa käsiteltävää tapahtumasarjaa. 

Hänen mukaansa asiaa tulisikin hänen tyttärensä kohdalla harkita kokonaisuutena.

Hän on ollut väärällä puolella tietä nyt kolme vuotta. Sitä ennen hän eli 31 vuotta niin kuin me kaikki muutkin. Mielestäni hänellä olisi nyt mahdollisuus päästä kaidalle tielle. Minun mielestäni **** (tyttären nimi) on tässä uhri eikä tekijä. 

Isä arvioi, että hänen tyttärensä aviomies tulee saamaan nyt oikeudessa käsitellyistä rikoksista pitkän tuomion.

Osaksi rikollisuudesta irrottautumista kuuluu **** (aviomiehestä) irrottautuminen.

Isä kertoo olevansa hyvin pettynyt aviomieheen. Hänen mukaansa mies lupasi suojella ja tukea hänen tytärtään, mutta nyt tytärtä syytetään oikeudessa törkeistä rikoksista.

Kovat syytteet

Syyttäjä vaatii 34-vuotiaalle naiselle rangaistusta muun muassa törkeästä ryöstöstä, törkeästä vapaudenriistosta sekä törkeästä seksuaalisesta kajoamisesta. Nämä rikokset ovat syyttäjän mukaan tapahtuneet viime tammikuussa. 

Uhrina oli 27-vuotias mies, jota syyttäjän mukaan pahoinpideltiin ja rääkättiin rajusti naisen omistamassa arvoasunnossa Helsingin Lehtisaaressa. 

Naisen ei syytetä osallistuneen väkivaltaan konkreettisesti, mutta hyväksyneen teot ja kannustaneen vieressä.

Myöhemmin keväällä uhri ammuttiin hengiltä samassa paikassa.

Ampuja on naisen 32-vuotias aviomies, jolle syyttäjä vaatii nyt rangaistusta taposta. Mies on kiistänyt ampuneensa tahallaan ja väittänyt kyse olleen vahingosta ja hätävarjelutilanteesta.

Perijätärtä ei syytetä henkirikoksesta, mutta syyttäjän mukaan nainen syyllistyi ampumisen aikaan ampuma-aserikokseen sekä pelastustoimen laiminlyömiseen, sillä hän oli tietoinen surma-aseesta ja hyväksyi sen säilyttämisen asunnossaan, eikä soittanut paikalle apua heti ampumisen jälkeen. 

Uhrin kuolemasta ilmoitettiin poliisille vasta kaksi päivää myöhemmin.

Nainen on kiistänyt syytteet pääosin. Hän on myöntänyt ainoastaan huumausaineen käyttörikoksen, sillä huhtikuun tapahtumien aikaan asunnolla oli käytetty kokaiinia ja kannabista. 

Oikeutta on käyty tänään käräjillä viimeistä päivää. Käräjäoikeus antaa tuomionsa asiassa myöhemmin.

MTV Uutiset Live raportoi suoraan rikospaikalta huhtikuussa. Katso lähetys alta: 

Lue myös:

    Uusimmat