Leijonien olympiakullan parjattu salaisuus – "Se on Jukka Jalostakin tärkeämpi asia"

On olemassa huomattavasti päävalmentaja Jukka Jalostakin tärkeämpi tekijä sille, että Leijonat voitti olympiakultaa Pekingissä. Sen voittavan reseptin nimi on: Meidän peli.

Ja edelleen, Jukka Jalosen ja Meidän pelin yhtälöstä Jalosen voisi korvata jollakulla seuraavaksi tai sitä seuraavaksi parhaalla suomalaisella jääkiekkovalmentajalla, kunhan vain pelattaisiin sittenkin Meidän peliä, mutta yhtälö olisi peruuttamattomalla tavalla torso (Jalosella tai ilman), jos siitä puuttuisi Meidän peli.

Yritän seuraavassa tehdä asiasta paremmin selkoa.

Jalosen suuruuden anatomia

Jukka Jalosen vahvuudet valmentajana ovat johtamistaito yleensä ja jääkiekkovalmentamisen taito erikseen. Nuo kaksi edellä mainittua, jääkiekkovalmentamisen taito edellä, johtivat 2000-luvun alussa siihen – unohtamatta tippakaan apuvalmentaja Timo Lehkosta, joka oli silloisen HPK:n pelitavan alullepaneva voima ja ideapankki –, että Jalonen alkoi voittaa valmentajana SM-liigassa.

Hiljalleen johtamistaito ja jääkiekkovalmentamisen taito – voittamisen myötä – alkoi lisätä Jalosen karismaa ja auktoriteettiasemaa.

Jalonen on aina voittanut päävalmentajana ikään kuin kreivinaikaan, viime tingassa HPK:ssa kultaa 2006, niin ikään juuri ennen kurssinsa orastavaa romahdusta Leijonissa MM-kultaa 2011; oikeaan saumaan nuorten maailmanmestaruuden, vaikka silloin häntä syytettiin härskisti ja väärin muun muassa laiskuudesta, vuonna 2016; ja kuin Suomi-kiekon pelastajana parahiksi, kun Lauri Marjamäki oli epäonnistunut Leijonien päävalmentajana 2016-2018, MM-kultaa 2019; ja nyt, MM-hopean 2021 jälkeen olympiakultaa 2022.

Ei siis vain voittoja päävalmentajana, vaan myös maagisessa rytmissä juuri oikeaan saumaan, sanoisin.

LUE MYÖS: Kommentti: Leijonien olympiavoitto tiivistyi yhteen hämmästyttävään piirteeseen – ja se kertoo paljon Jukka Jalosesta

Ja lopulta, keväästä 2019 eteenpäin Jalosta on ennen muuta luonnehtinut johtamistaidosta, valmentamisen taidosta, voittamisesta ja karismasta seurannut suvereeni auktoriteettiasema.

Ei ole suomalaista pelaajaa, joka ei haluaisi pelata Jalosen Leijonissa, vaikkapa sitten vain varapelaajana. Ei ole suomalaista pelaajaa, joka ei pelaisi pilkulleen kaukalossa sitä lätkää, jota Jalonen pyytää pelaamaan.

Tämä erottaa Jalosen muista valmentajista

Nostan nyt tässä esiin seikan, joka erottaa Jukka Jalosen kaikista muista suomalaisista jääkiekkovalmentajista ja muista jääkiekkotoimijoista. Perättäisin sanoin: Jalonen ei ole koskaan epäillyt eikä hyljännyt vaan pelkästään vaalinut, kehittänyt, korjannut ja kultivoinut Meidän peliä ja sen omaan versiotaan Total Hockey’ta.

Ajatelkaa, suurimmasta suurimman mestarivalmentajan salaisuus on noinkin yksinkertainen, Jalonen on pysynyt uskollisena omalle opinkappaleelleen niin myötä kuin vastamäessä.

Tunnen hyvin yhden tyypin, joka on ollut asialle – siis Meidän pelille – yhtä uskollinen, mutta vielä Jalostakin kipeämmin siihen hurahtanut, se olen: minä. Mutta minusta viis. Tai ei viis, sillä kukaan muu ei pystyisi kirjoittamaan tätä käsillänne olevaa tekstiä. Meidän peli, Jalonen ja suomalainen jääkiekkoilu tarvitsevat kirjurinsa, joka ymmärtää Meidän peliä.

Kun Suomen Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Harri Nummela pelasti tai teki ainakin valtavan palveluksen suomalaiselle jääkiekkoilulle pyytämällä Jukka Jalosen toista kertaa Leijonien päävalmentajaksi, oli tilanne liioittelematta se, että Meidän peli oli ajettu luiskaan ja ahtaalle.

Meidän peliin ei luotettu, sitä parjattiin, ja monet nuoret leijonat kuten Mikko Manner ja osin myös Antti Pennanen alkoivat vähintäänkin voimakkaasti peluuttaa SM-liigassa erittäin kerettiläistä tulkintaa Meidän pelistä. Jopa Meidän pelin eräs arkkitehdeistä aikoinaan Suomen Jääkiekkoliitossa, Jukka Rautakorpi, melkeinpä hylkäsi super-Tapparansa kanssa koko Meidän pelin – ja lahjoitti keväällä 2018 Suomen mestaruuden Mannerin Kärpille, joka sentään pudotuspeleissä palasi häthätää kokoon parsittuun Meidän peliin.

Jääkiekkomedia jakaantui leireihin

Merkittävä jääkiekkotoimittaja Vesa Rantanen alaisineen oli aloittanut massiivisen ristiretkensä Meidän peliä vastaan jo vuonna 2013, ehkä aiemminkin. Rantasen otsikko Ilta-Sanomissa (28.3.2013) huusi: Rantanen: Hyvästi meidän peli?

Rantanen haki tekstissään tukea jopa Teemu Selänteeltä, jolle Meidän peli tunnetusti oli ollut kiinaa. Rantasen jahti oli pitkä, tyylikäs ja sitkeä, vaikkakin hän oli koko ajan totaalisen väärässä. Lopulta Rantanenkin on joutunut myöntymään ja antautumaan Meidän pelille, ehdoitta.

Oikeastaan ihan aluksi jostain sieltä viimeistään vuodesta 2008 asti jääkiekkomedia jakautui voimakkaasti suhteessa Meidän peliin. Vuosikymmenen ajan vain pieni vähemmistö, eräänlainen kulosaarelainen pieni voittamaton gallialainen kylä piteli yksin Meidän pelin puolia suurta roomalaista enemmistöä vastaan, siis jos sopii, että ilmaisen asian tuolla tavoin kohteliaan teknisesti.

Lopulta historia osoitti, kumpi leiri oli oikealla, kumpi väärällä puolella suomalaista jääkiekkohistoriaa.

Jalosen toinen kierros Leijonissa alkaa

Odotin vesi kielellä – ja rehellisesti, myös: kauhuissani –, mikä olisi 2018-2019 Leijoniin Jokereista palanneen Jukka Jalosen pelikirja maajoukkueessa. Helpotukseni oli suuri, kun jo 2018 Karjala-turnauksessa Jalonen löi kehiin Meidän pelin, ja sen oman versionsa Total Hockey’n!

Edellinen Leijonien päävalmentaja Lauri Marjamäki oli luopunut pala palalta Meidän pelistä. Ensin rumasti ja alentuen maailmancupissa 2016, ja viimeisessä valmentamassaan Leijonat-pelissä Sveitsiä vastaan 2018 MM-kisoissa Marjamäen Leijonat pelasi itsensä Sebastian Ahon johdolla enää peräti pystysuunnan jääkiekkoa. Käytännössä suomalaisten jääkiekkoihmisten luottamus Meidän peliin oli sulanut täysin paria, kolmea toimijaa lukuun ottamatta. Onneksi yksi heistä oli Jukka Jalonen.

LUE MYÖS: Jukka Jalonen oli juhlatuulella Olympiastadionilla: ”Otetaan vähän iisimmin” – Kultavalmentaja häkeltyi yleisön reaktiosta

Jalonen kyllä viisaana valmentajana otti jonkin verran vaikutteita Leijonissa apuvalmentajiltaan Pennaselta ja Mannerilta, mutta ei määräänsä enempää. Kaudella 2020-2021 ja sen pääteeksi Latvian MM-kisoissa noista vaikutteista ei ollut tähteellä enää juuri mitään. Eikä nyt olympialaisissa senkään vertaa. Ehkä johonkin, mihin lie, tuossa suhteessa liittyi sekin, että Antti Pennanen pullautettiin pois Leijonien vaihtoaitiosta ja korvattiin Jalosen luottomies Ari-Pekka Selinillä.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

En voi olla ajattelematta, että jokin saattoi rikkoa Jalosen ja Pennasen välit. Voin toki olla tässä asiassa väärässäkin. Ehkä Jalonen vain katsoi, että Selin on hänen valmennustiimiinsä parempi valmentaja peluuttamaan pakkeja.

Uutta Jalosta

Puolentoista kauden ajan Jalonen on maustanut Meidän peliään sillä tavalla uusiksi, ettei se enää minun paperissani ole välttämättä edes enää sitä jaloslaista Total Hockey’ta, koska pelitavassa on niin vahva painotus puolustuspelaamisen osalta. Yhtä kaikki, Meidän peliä se on edelleen, parhaimmin.

Meidän pelihän on universaali joukkuepallopelifilosofia, jossa prioriteetit järjestyksessä ovat tehdä maali, voittaa tilaa, tehdä tilaa; estää maali, ottaa tila pois, sulkea keskusta. Tuota oikeastaan kaikkien joukkuepallopelien kehystä sitten kukin suomalainen valmentaja hyödyntää jääkiekkoilussa omien näkemysten ja mieltymystensä pohjalta. Suomessa kehystä osaavat hyödyntää parhaiten Jukka Jalonen ja Pekka Virta. Heistä kolmanneksi parhaaseen on jo sitten melkopuoleinen matka.

Jopa Olli Jokista voi tällä hetkellä luonnehtia Meidän pelin valmentajaksi, ainakin paljon enemmän kuin vaikkapa Manneria ja Rautakorpea kaudella 2017-2018. Ja tämä oli puoleltani sulka Jokisen hattuun, ei vähääkään moite, vaikka sanoin ’jopa’. Toinen SM-liigan päävalmentaja Ville Peltonen sen sijaan on erittäin vahvasti Meidän pelin valmentaja. Sekä Jokista että Peltosta SM-liigan Meidän pelin Siperia opetti tavoille kauden alun noin kymmenessä pelissä. Sen jälkeen he ovat olleet ruodussa.

Jalonen pelasti Meidän pelin

Sanoin tämän tekstini aivan aluksi, että Jukka Jalosen ja Meidän pelin yhtälöstä Jalosen voisi korvata jollakulla seuraavaksi tai sitä seuraavaksi parhaalla suomalaisella jääkiekkovalmentajalla, kunhan vain pelattaisiin sittenkin Meidän peliä, mutta yhtälö olisi peruuttamattomalla tavalla torso (Jalosella tai ilman), jos siitä puuttuisi Meidän peli. – Joudun vielä punnitsemaan uudelleen noita sanojani.

On nimittäin kovinkin mahdollista, että Suomen maajoukkue pelaisi samaa vailla kunnollista ideaa olevaa globaalia ilmeetöntä vesivellilätkää kuin kaikkien muidenkin maiden maajoukkueet, joita on vaikea kunnolla enää edes erottaa toisistaan muuta kuin pelipaidoista ja pelaajien nimistä paitojen selästä, jos Jukka Jalonen olisi hypännyt samaan kelkkaan häilyvien Mannerin, Pennasen, Marjamäen, Rautakorven ja muiden suomalaisten merkkivalmentajien kanssa. Se olisi saattanut tarkoittaa pahinta: Meidän peli olisi sulanut pois suomalaisena peli-identiteettinä.

LUE MYÖS: NHL-seura katsoi joukkueensa otteita Leijonien olympiakullan jälkeen – teki suomalaisten mieltä hivelevän johtopäätöksen

Kehäpäätelmäni on tällä tavalla valmis: Meidän peli tarvitsi Jalosta, ja Jalonen tarvitsi ja tarvitsee Meidän peliä.

Jalonen tuli, näki, voitti – ja pelasti Meidän pelin.

Nyt ollaan taas tilanteessa, jossa Meidän peli on voimissaan junnulätkässä, aikuisten jääkiekossa, SM-liigassa, juniorimaajoukkueissa, Leijonissa ja jopa vauvanaskelin naisten Leijonissa. Nyt siihen luottavat taas kaikki. Kiitos Jalosen.

Näen jo sieluni silmin – myönnän: tämä on pieni piikki –, miten yhä useampi liigajoukkue pelaa jo tällä viikolla matalaa trapia a la Jalosen Leijonat. No, se on inhimillistä, että muut itsestään hieman epävarmemmat ammattivalmentajat seuraavat voittajan miekkaa.

On karmeaa ajatella, että Meidän peli oli kiinni yhdestä ihmisestä. Ja vaikka hieman liioittelisinkin, en liioittele paljoa, voi hyvin olla, että ilman Jukka Jalosen ammatti-integriteettiä Meidän peli olisi saanut vähintäänkin heikkoja suuntauksia vaiheilleen. Meidän peli säilyi sillä, että Jalonen palasi maajoukkueen päävalmentajaksi.

Hurjaa on, että hetkellisesti koko ison yhteisön kahdessakymmenessä vuodessa yhteisesti luoma kulttuuri oli uhattuna ja lopulta yhden pelastajan varassa. Kaikkein surkeimpina hetkinä kausina 2017-2018 ja 2018-2019 oikeastaan vain Pekka Virta Lukossa ei lähtenyt Meidän peliä pakenevan valmentajalauman mukana tuuliajolle.

Jalostakin suurempi Meidän peli

Päätän tämän oodini Meidän pelille toteamalla, että sittenkin Meidän peli on suurempi kuin sen pelastaja, Jukka Jalonen.

Meidän pelin omistaa valtava suomalainen jääkiekkoihmisten kollektiivi. Lätkä on joukkuepeliä. Se, että suomalaisella lätkällä on aivan uskomaton Meidän pelin laji-identiteetti, on käsiteen laajimmassa mahdollisessa mielessä joukkuepelin eli tuhansien ja tuhansien ihmisten rannattoman suuren työmäärän tulos.

Jukka Jalonen on osaltaan ollut vain yksi tekijä Meidän pelin osalta, vaikkakin tärkein.

LUE MYÖS: Petteri Sihvoselta kova väite Leijonien olympiakullan jälkeen – "Maailman paras jääkiekkomaa"

Meidän peliin liittyy paljon esoteerista mystiikkaa, sen aivan syvimpiin salaisuuksiin on päässyt vihkiytymään vain pienen pieni joukko ihmisiä, ja jo kohta voi kuitenkin sanoa, ettei se ole mitään rakettitiedettä. Minä edellä ilmaisin Meidän pelin viekkaasti lyhyesti rautalangalla väännellen vain 22 sanalla, että mitä se on. Toki se oikeasti on paljon enemmän, se on niin paljon, ettei sitä kukaan tiedä ja hallitse täydellisesti, eikä se koskaan tule valmiiksi.

On todella selvää, että Leijonien voittaman olympiakullan tärkein salaisuus – takavuosina suorastaan parjattu salaisuus – oli: Meidän peli.

Olympiakullan voittaneet pelaajat ovat Meidän pelin kasvatteja. Miten hyvältä tuntuukaan sanoa, että he ovat Meidän pelin kasvatteja.

Samalla tavalla kuin Barcelonan parhaista pelaajista on voitu joskus sanoa, että he olivat La Masian kasvatteja, tiki takan osaajia.

Vaikka Jukka Jalosen ansiota paljolti on, että Leijonat kykenee pelaamaan lyhyessä turnauksessa kuin parhaat seurajoukkueet, kuin Neuvostoliiton puolivuotta vuodessa leireillyt Punakone aikoinaan, kyse on enemmästä kuin Jalosesta. Kyse on koko yhteisöstä ja sen identiteetistä.

Moni olympiakullan nyt voittanut Leijonapelaaja katseli televisiosta, miten Leijonat pelasi 2011 Bratislavassa maailmanmestaruuden voittaessaan.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Olympiakullan voittaneet pelaajat ovat tahkonneet Meidän peliä jo juniorivuosiaan, puhumatta SM-liigassa. Meidän peli on tuttu juttu.

Olen ihan varma, ettei Jalosen tarvinnut Pekingissä rasittaa pelaajiaan pitkillä palavereilla. Pelaajat ymmärsivät puolesta sanasta, kun kesken turnauksen piti hieman muuttaa jotain viivelähtöä, tai tarkennettiin puolustusalueen puolustuspeliä ja niin edelleen.

Maailman paras jääkiekkomaa

Menen vielä pidemmälle. Jos Suomessa kulttuuriväki ymmärtäisi, että urheilukin on kulttuuria, Meidän pelille voisi huoletta ojentaa (urheilu)kulttuuripalkinnon. Kyse on nimenomaan korkeasta kulttuurisesta luokasta ja yhteistoiminnasta, kun katsotaan kohti suomalaisen jääkiekkoilun ydintä. Jalonen ja Meidän peli voisi olla huikea suomalainen urheiluvientituote, mutta NHL taitaa nurkkakuntaisuuttaan karttaa sitä.

Ei minun tarvitse tässä hevostella, johan sen myös tämän hetken virallinen ranking todistaa, Leijonat todistaa, ja NHL-pelaajiemme parhaimmisto sen todistaa: Suomi on maailman paras jääkiekkomaa.

Ja miksi se on sitä, maailman paras, nyt sen tietää tämän lukijakin, luettuaan tämän pyyteettömän tekstini.