Korisliiga on alkanut tasaisemmin kuin viime vuosina. Kolme suurta eli Pyrintö, Kataja ja Bisons ovat takkuilleet lähes hämmästyttävällä tavalla. Mutta vastahan tässä alkukautta pelataan.
Kaikki nämä viime vuosien kärkiseurat ovat hävinneet liki puolet otteluistaan. Ja samalla niitä yhdistää se, että kaikki ovat pelanneet ahkerasti syksyn aikana eurokentillä. Samaan aikaan haastajat KTP, Kouvot ja Kauhajoki ovat pelanneet paljon tasaisemmin ja laadukkaammin. Niistä myös KTP on pelannut eurokentillä, mutta sen menoa otteluruuhka ei ole haitannut jostain syystä.
Kataja on hävinnyt kaikki viisi otteluaan Eurochallengessa, KTP on voittanut samassa sarjassa yhden ottelun viidestä. Pyrinnön saldo Baltian liigassa on neljä voittoa ja viisi tappiota, Bisonsin VTB-liigassa yksi voitto ja yhdeksän tappiota. Joka seurassa on hehkutettu, kuinka tärkeitä nämä europelit ovat pelaajien kehittämisen kannalta. Itseään kovempiaan vastaan pelaaminen kehittää toki, mutta rajansa kaikella. Esimerkiksi Bisonsille tulee tällä kaudella kaikkiaan 70 ottelua sekä mahdolliset pudotuspelit. Se tarkoittaa sitä, että joukkue pelaa keskimäärin joka kolmas päivä. Missä välissä harjoitellaan ja kehitetään pelaajia? Pyrinnön ottelumäärät pysyvät haarukassa 50-60, vaikka joukkue Baltian liigan pudotuspeleihin selviäisikin. Sekin on hurja määrä pelejä.
Pelirumba ei kehitä
Jos ei ole seuroilla helppoa kovassa rumbassa, ei ole pelaajillakaan. Koripallossa suurin osa pelaajista on korkeintaan puoliammattilaisia. Opintojen tai työelämän ja valtavien pelimäärien yhdistäminen on todella haastavaa. Vaikka hyötyä kovista peleistä aina saadaankin, on asialla myös ilmiselvät varjopuolensa. Mielipuolisen pelimäärän keskellä tulee loukkaantumisia ja väsymisiä, palautuminen kärsii – ja mahdollisesti myös edellytykset kehittymiseen; kehittyminen ei tule nuorilla pelaajilla vain pelaamisen kautta, vaan myös fysiikan kehittämisen ansiosta. Pelaajien kierrättäminen on välttämätöntä ja tässä Pyrinnön Pieti Poikola ja Bisonsin Greg Gibson ovat valtavan haasteen edessä.
Bisonsin tilanne on selkeästi hankalin, sillä se joutuu tekemään pitkiä vieraspelireissuja itään. Myös Pyrinnöllä on vielä vääntämistä Baltian liigassa, kun taas KTP:n ja Katajan euroseikkailut ovat peliä vaille päätöksessä. Sekä Pyrinnön että Bisonsin tilannetta on hankaloittanut se, että joukkue on elänyt alkukaudesta. Pyrintö vaihtoi kaksi jenkkiä, mutta nyt rosterissa olevat Tyrone Kent ja Will Harris ovat selkeästi pelimiehiä ja istuvat Pieti Poikolan pelisysteemiin hyvin. Poikolalle on aika harvoin sattunut näitä jenkkihuteja, joten sikäli tilanne on ollut tänä vuonna poikkeuksellinen. Bisons sai hyviä uutisia, kun viime kaudella loistavasti pelannut Martin Zeno palaa alkuvuodesta Loimaalle pelattuaan Ranskan B-liigassa viime kaudella. Nimenomaan vikkelä ja arvaamaton Zeno oli erityisen tärkeä mies, kun Bisons vei mestaruudet 2012 ja 2013.
Buumi jäänyt suutariksi
2010-luvulla Pyrintö on voittanut kolme mestaruutta, Bisons kaksi sekä se on ottanut lisäksi yhden pronssin. Katajan saldo on kolme hopeaa ja yksi pronssi. KTP:n saldo on hopea ja pronssi. Nämä seurat ovat nytkin suurimmat mitalisuosikit, mutta mainiosti kautensa aloittanut Kouvot sekä Kauhajoen Karhu ovat tällä hetkellä hyvässä tahdissa. Mielenkiintoista nähdä, miten Pyrinnön, Bisonsin ja Katajan pelit paranevat kauden edetessä vai paranevatko. Ja jos menestystä ei tule, vieläkö seuraavilla kausilla ollaan valmiita panostamaan kansainvälisille kentille? Joka tapauksessa meneillään on ainakin tähän mennessä mielenkiintoisin ja tasaisin Korisliiga aikoihin.
Viime vuodet on puhuttu paljon Susijengin nostattamasta suomalaisesta koripallobuumista. Valitettavasti se ei edelleenkään juuri näy Korisliigan katsojamäärissä. 2012 liigan yleisökeskiarvo oli 949, viime kaudella vain 776. Tällä hetkellä keskiarvo on 963. Viisi joukkuetta yltää yli tuhannen katsojan keskiarvoon, parhaana helsinkiläinen Seagulls, jonka keskiarvo on yli 1400 katsojaa. Isoa buumia ei ole syntynyt, sillä Seagulls on nousijajoukkue ja viime kaudesta poissa ovat nyt UU-Korihait ja Lappeenrannan Namika, joiden kotiotteluiden keskiarvo yhteensä oli viime vuonna 1100 katsojaa. Yhtälö on hiukan omituinen. Jos maajoukkue kiinnostaa, miksi ei liiga, missä pelaa kiistatta aika monta kovaa joukkuetta? Toki onhan se tullut monesti ennekin todistettua, ettemme me ole urheiluhullu vaan menestyshullu kansa.