Muutama viikko takaperin viihdytin itseäni kuuntelemalla Ruotsin kokoomuksen silloisen puheenjohtajan Anna Kinberg-Batran ja Ruotsin demaripääministeri Stefan Löfvénin välistä eduskuntaväittelyä.
Löfvén lyttäsi oikeiston oppositiojohtajaa hänen yksisilmäisestä talouspolitiikastaan, jonka ainoana tavoitteena on veroalet. Tämän jälkeen pääministeri jatkoi pitkällä verotuksen puolustuspuheenvuorolla, jossa hän luetteli pitkän listan panostuksia hyvinvointipalveluihin ja työvoimapolitiikkaan, joita hallitus on voinut tehdä riittävän verotuksen ansiosta.
Kuunnellessani klassista sosialidemokraattista puheenvuoroa huomasin pitäväni sitä suorastaan freesinä. Samalla Löfvénin itsestäänselvät argumentit riittävien verotulojen puolesta tuntuivat kaukaisilta verrattuna Suomen poliittiseen keskusteluun.
Suomessa demarit ovat vaatineet veronkevennyksiä pieni- ja keskituloisille. Suomalaiset ammattiliitot puolestaan vaativat rinta rinnan kokoomuksen kanssa veronkevennyksiä suostuttuaan ensin palkanalennuksiin kiky-sopimuksessa.
Vihreät taas vaativat verotuksen painopisteen siirtämistä tuloveroista kohti kulutusveroja, mikä tarkoittaisi siirtymää progressiivisesta verotuksesta kohti regressiivistä, eli pienituloiset maksaisivat suhteessa enemmän veroja.
Siniset pyrkivät epätoivoisesti profiloitumaan puhumalla “keskiluokan verokapinasta”.
Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder käyttää kaiken tarmonsa vaatimuksiin hyvätuloisten veroalesta sen sijaan, että hän ottaisi kantaa esimerkiksi suomalaisten lastentarhanopettajien kansainvälisesti verrattuna alhaisiin palkkoihin.
Esitellessään ensi vuoden budjettia valtiovarainministeri Petteri Orpo totesi, että “korkea veroaste ja hyvinvointi eivät kuulu yhteen”. Lausunnollaan valtiovarainministeri kielsi samalla koko pohjoismaisen hyvinvointimallin perustan. Orpon mukaan hallituksen mittavaa verokevennystä ei saa kritisoida, koska kyse on “muiden ihmisten rahoista”. Tällainen argumentaatio menee löysän veropopulismin puolella.
Veropolitiikalla on monia ulottuvuuksia. Yksi niistä on tulonjaollinen. Verotus on yksi keskeisimpiä työkaluja, joilla valtio voi vaikuttaa tulonjakoon ja sitä kautta eriarvoisuuden vähentämiseen. Mikäli Sipilä haluaisi osallistaa Suomen hyvätuloiset säästöihin, voisi hän tehdä sen verotuksen avulla. Hän on sen sijaan päättänyt vähentää hyvätuloisten osallistumista, alentamalla verotusta merkittävästi.
Toinen verotuksen ulottuvuus on fiskaalinen. Verotuotot ovat keskeisiä julkisten palveluiden rahoituksessa. On yksinkertaisesti epärehellistä väittää, ettei mittavilla verokevennyksillä olisi julkisten palveluiden rahoituspohjaa rapauttava vaikutus.
Veropolitiikan seuraukset ovat käyneet valitettavan selviksi hallituskauden aikana. Sipilän hallitus on alentanut tuloveroja yhteensä noin 1,5 miljardilla eurolla. Valtavat veronkevennykset tarkoittavat, että budjettivaje ja säästötavoitteet ovat pysyneet, vaikka Suomi nauttii talouskasvusta.
Hallituksen politiikka on myös suoraan kasvattanut tuloeroja. Vuosina 2016-2018 pienituloisimman neljän tulokymmenyksen tulot pienenevät ja kuuden suurimman tulokymmenyksen tulot kasvavat hallituksen päätösten seurauksena.
Budjettiriihessä hallitus hukkasi 300 miljoonaa euroa uuteen veroaleen. Syynä olivat kiky-sopimuksessa sovitut palkanalennukset ja niiden kompensointi. Toisin sanoen valtio rahoittaa palkka-alea ja heikentää hyvinvointipalveluiden rahoitusta, jotta suomalaisten ostovoima säilyisi.
Käytännössä Sipilän hallitus siis ottaa lainaa toteuttaakseen merkittävän tulonsiirron hyvinvointipalveluista, kuten koulutuksesta ja sosiaali- ja terveydenhuollosta, suomalaiselle yritysmaailmalle.
Ansiotuloverotuksen keventämistä perustellaan työnteon kannustimilla. Mutta miten verotus vaikuttaa työhalukkuuteen? VATTin tutkijat selvittivät asiaa vuonna 2015. Tutkimuksen johtopäätös on, että tyypillisen palkansaajan tehdyt työtunnit ja verotettava tulo reagoivat vain maltillisesti tai eivät ollenkaan tuloveroasteen muutoksiin Suomessa. Myös kansainväliset tutkimustulokset ja tulokset muista Pohjoismaista ovat hyvin samankaltaisia. Hallituksen verolinja ei siis tältä osin ole perusteltu.
Vasemmistoliiton mielestä kaikki liikenevät resurssit on käytettävä mittavan veroalen sijaan perusturvan parantamiseen, köyhyyden vähentämiseen sekä koulutuksen ja tutkimuksen kehittämiseen.
Mikäli verokevennyksiä tehdään, tulee ne suunnata pienituloisille, jolloin vaikutus ostovoimaan on suurimmillaan. Kannatamme osinkoverotuksen uudistamista järjestelmän selkeyttämiseksi ja suuria pääomatuloja saavien verotuksen kiristämistä.
Löysän veropopulismin sijaan on keskusteltava verotuksen vaikutuksista hyvinvoinnin rahoitukseen sekä tasa-arvon toteutumiseen.
Li Andersson, Vasemmistoliiton puheenjohtaja.