Liigaviikko: Näillä joukkueilla ei asiaa pudotuspeleihin – Karri Kivi povaa vaikeuksia tulokasvalmentajalle
Jääkiekon SM-liiga käynnistyy tiistaina seitsemällä ottelulla. MTV Urheilun asiantuntija Karri Kivi ennakoi Liigaviikko-ohjelmassa sarjan voimasuhteita.
Katso pääkuvan paikalla olevalta videolta, mitkä joukkueet Karri Kivi sijoittaa SM-liigan pohjanelikkoon.
Mikkelin Jukurit on uudistunut täydellisesti sitten menestyksekkään viime kauden. Runkosarjassa viidenneksi sijoittunut mikkeliläisseura putosi lopulta puolivälierissä, kun Kärpät oli parempi kuudessa ottelussa.
Kauden jälkeen joukkueessa lähes kaikki on mennyt uusiksi. Tulokasvalmentaja Marko Tuomainen korvaa menestyksen Mikkeliin tuoneen Olli Jokisen päävalmentajana. Pelajista poissa ovat esimerkiksi Niko Huuhtanen, Konsta Helenius, Pekka Jormakka, Patrik PuistolaMichal Kovarcik ja Ondrej Kovarcik sekä moni muu.
Korvattavien pelaajien määrä ja laatu on ollut huima. Etenkin, kun Jukurit ilmoitti alkavan kauden pelaajabudjetikseen 1,5 miljoonaa euroa, eli 500 000 euroa vähemmän kuin viime kaudella.
– Kyllä on kova savotta Tuomaisella edessä. 17 pelaajaa on lähtenyt sieltä, eli melkein parikymmentä, mikä on hirveä määrä, Kivi sanoo Liigaviikko-ohjelmassa.
– Olli Jokisen mahtava Jukurien esille tuominen oli yksi hienoimpia nousuja imagollisesti vuosi kausiin. Kova on matka edessä.
Kiven arviossa Jukurit jää alkavalla SM-liiga-kaudella sarjan pohjanelikkoon, eli mikkeliläisten kausi ei asiantuntijan näkemyksen mukaan jatku pudotuspeleissä.
Pääkuvan paikalla olevalta videolta näet, mitkä muut joukkueet Kivi sijoittaa SM-liigan hännille.
Koko Liigaviikko-ohjelman näet alta.
Liiga-videot
-
Lataa lisää
Uusimmat
-
08:50
Verinen viikko teki tästä alueesta Suomen väkivallan keskuksen
-
08:36
Säässä jymy-yllätys: Lumisade mainittu
-
08:35
Jymyuutinen! Risto Dufva Jokereiden päävalmentajaksi
-
08:27
Suomen ja Ruotsin hallitukset koolla Tukholmassa: "Merkittävä kehitys puolustusyhteistyöhön"
-
08:20
Huuhkajien huippunimeltä kova siirtopaljastus – edessä unelmien täyttymys: “Uskomattoman siistiä”
-
08:03
Helsingin Sanomien artikkelia koskeva kunnianloukkausoikeudenkäynti alkaa – tästä on kyse
-
08:03
Shogun-sarja teki Emmy-historiaa monella tapaa
-
08:01
SvD: Ruotsi ottaa johdon Nato-tukikohdassa Pohjois-Suomessa
-
07:53
Suomalaislupaus löi kovia näyttöjä pöytään – NHL-seura hehkutti upeaa suoritusta
-
07:40
Harvardin tutkimus varoittaa kahdesta elintarvikkeesta
-
07:34
MTV:n kirjeenvaihtaja: Näin epäilty Trumpin salamurhayritys vaikuttaa vaalikampanjointiin
-
07:32
Kommentti: Armand Duplantisin suosio on räjähtänyt käsiin – tämän takia hänestä on vaikea olla pitämättä
-
07:01
SM-liigaseuran osaomistaja tuplaroolissa – nauraa kovalle koppiväitteelle: "Nöyrästi koulupoikina kuuntelemme"
-
07:01
MTV:n toimittaja tapasi Venäjää vastaan taistelevia Ukrainan sotilaita rintamalla: "Tervehdimme heitä leivän sijaan pommeilla"
-
07:00
Vajaamiehinen Pelicans jyräsi tyylikkääseen voittoon
-
06:59
Media: Trumpin epäillystä salamurhayrityksestä kiinni otettu on 58-vuotias mies – tämä hänestä tiedetään
-
06:30
Hukuttajasaukko nappasi lapsen laiturilta Yhdysvalloissa – äiti teki urotyön
-
06:29
Naapurin ruoka haisee rappukäytävässä, mutta voiko siitä valittaa? Lakiasiantuntija vastaa
-
06:21
Tampereen keskustassa naisen kuoliaaksi ampuneen epäillyn vangitsemista käsitellään käräjillä
-
06:11
Sinilevä karkottaa ostajia ja voi jopa romahduttaa mökin arvon
-
Lataa lisää