Kaupan osapuolet olivat eri mieltä siitä, onko kyseessä myyjän vastuulla oleva kaupan kohteen virhe ja mikä on myyjän vastuun määrä.
Henkilö tilasi kesällä 2022 myyjäliikkeeltä uuden Tesla Model Y -auton 79 390 eurolla. Auto luovutettiin ostajalle saman vuoden marraskuussa. Auton ostajan mukaan autosta puuttui lisätoiminnot, joista hän oli maksanut. Ostaja vaati liikkeeltä kaupan purkamista.
Ostajan mukaan liike ei ollut toimittanut autoon Teslan Paranneltu Autopilot -toimintoja, joiden hinta oli 3 800 euroa. Varustepakettiin kuuluu navigointi, automaattinen kaistanvaihto, Autopark-, Summon- ja Smart Summon- toiminnot.
Ostaja kertoi, että toiminnoista vain kaksi ensimmäistä toimitettiin auton luovutuksen yhteydessä. Puuttuvat toiminnot olivat ostajalle tärkeitä ja ne vaikuttivat ostopäätökseen. Liikuntarajoitteiselle kuljettajalle erityisesti Smart Summon -kutsutoiminto oli tärkeä.
Smart Summon -toiminnolla auton voi kutsua luokseen esimerkiksi parkkipaikalla. Toimintoja ei toimitettu myöhemminkään.
Liike kiisti vaatimuksen
Myyjäliike puolestaan kiisti ostajan vaatimuksen. Liike kertoo, että kyseistä autoa ei ole varustettu ultraäänisensoreilla. Liikkeen mukaan tietyt toiminnot eivät ole käytettävissä siirtymäaikana uudempaan Tesla Vision -järjestelmään. Niitä ovat Autopark, Summon ja Smart Summon.
Liikkeen mukaan asia kerrottiin Tesla Model Y:n ohjekirjassa. Liikkeen mukaan tilaussopimuksessa kuluttaja vahvisti lukeneensa ja ymmärtäneensä käyttöohjekirjan osana tilaussopimusta.
Tesla ei ole tarjonnut ultraäänijärjestelmää kyseiseen automalliin enää huhtikuun 2022 jälkeen.
Lue myös: Miten autoliikkeissä höynäytetään asiakasta? KKV:n tutkimus paljastaa "lukuisia kertoja" toistuvan tilanteen – "Ilman minkäänlaista sovittelun mahdollisuutta"
Lautakunta suositti kaupan purkua
Kuluttajariitalautakunta kuitenkin katsoi huhtikuisessa päätöksessään, että että autoon ei ole toimitettu kuluttajan mainitsemia merkittäviä varusteita, joista hän on maksanut 3 800 euroa.
Lautakunta totesi, että myyjä ei ole selkeällä tavalla kertonut tilauksen yhteydessä, että kyseisiä varusteita ei toimiteta ainakaan vuoden kuluessa auton luovutuksesta, ja että kuluttaja on antanut kohtuullisen lisäajan varusteiden toimittamiselle. Kaupan kohde on siten kuluttajasuojalain mukaan virheellinen.
Lautakunta totesi, että kaupan kohteen ominaisuuksista on annettu puutteellista tietoa, eikä kuluttaja saanut käyttöönsä maksamiaan lisävarusteita. Lautakunta arvioi, että virheellä on ollut olennainen merkitys auton arvon ja käyttökelpoisuuden kannalta.
Virhe ei ole lautakunnan mukaan rahallisesti suuri, mutta tässä tapauksessa ostajan perusteiden mukaan puuttuvien ominaisuuksien vaikutus on hänelle merkittävä.
Kuluttajariitalautakunnan yksimielisessä päätöksessä todetaan, että autoliikkeen on ajoneuvon palautusta vastaan palautettava ostajalle ajoneuvon kauppahinta vähennettynä käyttöhyödyn arvolla.
Kuluttajariitalautakunnan ratkaisut ovat suosituksia, eikä niitä ole pakko noudattaa.
Lue myös: Riita käytetyn Teslan yllättävistä korjausmaksuista selvisi – näin suomalaiskuluttajalle kävi
Autojen ensirekisteröintien määrä putoamassa viime vuoden tasosta
Ennuste: Näin monta täyssähköautoa on Suomessa vuonna 2030 – tietyt seikat edistävät ilmiötä
Näitä tietoja autosi kerää sinusta – asiantuntijat muistuttavat riskeistä: "Moni autoilija ei vain tule ajatelleeksi"
Autoiletko kesälomalla Euroopassa – huomioi ainakin nämä asiat
Lue kaikki uusimmat liikenteeseen liittyvät uutiset!
Lähde: Kuluttajariitalautakunta