Kuluttajariitalautakunta selvitti tapausta, jossa käytetyn auton ostaneelle kuluttajalle selvisi, että talvirenkaista puuttuivat rengaspaineanturit.
Kuluttaja osti elokuussa 2023 myyjäliikkeeltä vuonna 2020 käyttöönotetun Kia Niro -auton kaksilla renkailla 31 725 eurolla. Matkamittarin lukema kaupantekohetkellä oli 65 000 kilometriä.
Kuluttaja vaihtoi autoon talvirenkaat lokakuussa ja havaitsi tämän jälkeen rengaspaineen varoitusvalon aktivoituneen. Jatkuvasti palavan varoitusvalon syyksi selvisi talvirenkaista puuttuneet renagaspaineanturit.
Kuluttaja ja myyjäliike olivat eri mieltä siitä, oliko kyseessä myyjän vastuulla oleva kaupan kohteen virhe, ja mikä on myyjän vastuun määrä.
Kuluttaja vaati myyjäliikkeeltä hyvityksenä 1 006,78 euroa, joka perustui talvirenkaista puuttuviin rengaspaineantureihin, siihen sisältyviin matkakuluihin, työajan korvaukseen ja korvaukseen itse antureista. Kuluttaja vaati myös viivästyskorkoa.
Kuluttajan mukaan myyjän olisi pitänyt autoa myydessään tuoda esiin, että talvirenkaista puuttuivat paineanturit, jonka vuoksi rengaspaineen varoitusvalo paloi jatkuvasti talvirenkaiden vaihdon jälkeen.
Merkkivalosta ei pääse eroon ohjelmoimallakaan.
Lue myös: Autoilija ei voinut jättää pysäköintikiekkoa kojelaudalle – vaati valvontamaksun hylkäystä
Myyjä kiisti vaatimuksen
Myyjä ei ollut samoilla linjoilla kuluttajan kanssa, vaan kiisti vaatimuksen.
Perusteluna myyjä totesi, että rengaspaineanturit eivät ole autossa pakollinen varuste, eikä autoa ole mainostettu tai myyty tällä varusteella molemmissa rengasarjoissa.
Niinpä myyjä ei näkemyksensä mukaan ollut velvollinen kustantamaan ajoneuvoon tätä vapaaehtoista varustetta.
Lautakunnan ratkaisu
Virhearvioinnin perustana ovat kuluttajariitalautakunnan mukaan ostajan aiheelliset odotukset.
– Käytetyn ajoneuvon kaupassa ostajan aiheellisia odotuksia arvioidaan erityisesti sen perusteella, onko ajoneuvon kunto sellainen kuin sen iän ja sillä ajettujen kilometrien perusteella voi olettaa, ratkaisussa sanotaan.
Myyjä ei vastaa ajoneuvon normaalista kulumisesta johtuvista vioista. Arvioinnissa huomioidaan myös, onko ajoneuvon hinta yleisen hintatason mukainen. Tavaraan kuntoon vaikuttavat myös huolto ja hoito.
– Ostajalla on aihetta varautua siihen, että käytettynä ostettuun ajoneuvoon voidaan joutua tekemään välttämättömiä korjauksia ehkä piankin kaupanteon jälkeen. Korjauskustannukset eivät kuitenkaan saa muodostua kohtuuttoman korkeiksi ajoneuvon ikä, kauppahinta ja sillä ajetut kilometrit huomioon ottaen.
Lue myös: 50 000 euroa maksaneen BMW:n moottoriin tuli vakava vaurio – kuluttajan mukaan myyjäliike pimitti olennaisen asian
Lautakunta huomauttaa, että auton varusteita koskevat säädökset eivät edellytä renkaisiin tai vanteisiin rengaspaineantureita. Autoja tai sen rengassarjoja ei ole markkinoitu rengaspaineanturein varustettuna, eikä niiden puuttuminen suoraan vaikuta ajoneuvon toimintaan – merkkivaloa lukuun ottamatta.
Lautakunta kuitenkin arvioi, että talvirenkaista puuttuvien rengaspaineantureiden aiheuttama merkkivalon palaminen on häiritsevää ja jopa vaarallista, sillä rengaspaineen muuttuminen jää kuljettajalta helposti huomaamatta valon palaessa koko ajan.
Kuluttajariitalautakunnan mukaan kyse onkin virheestä myyjän suorituksessa antureiden puuttumisen ja niiden aiheuttaman varoitusvalon syttymisen perusteella.
Lautakunta toteaa, että kuluttaja on oikeutettu 500 euron suuruiseen hyvitykseen. Tähän sisältyy myös viivästyskorko. Ansionmenetysta ei näytetty toteen, eikä kuluttaja saa korvausta oman ajan käytöstä.
Kuluttajariitalautakunnan päätökset ovat suosituksia.
Lue myös: Astmasta kärsivä Liisa osti vuonna 2023 tuliterän Nissanin, jota vaivaa harmillinen pölyongelma – näin kommentoi maahantuoja
Lento Helsinkiin peruttiin, kun matkustamohenkilökunta sairastui – lentoyhtiö kiisti matkustajan korvausvaatimuksen
Kuluttaja-asiamies arvioi Ruutu+:n irtisanomisen liian vaikeaksi: "Monivaiheinen esterata"
Katso myös: Toimi näin, jos käytetty auto ei vastaa sovittua
1:25
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!
Lähde: Kuluttajariitalautakunta