17-vuotias Linda (nimi muutettu) sijoitettiin asumaan kodin ulkopuolelle, kun hän oli vasta 6-vuotias. Hän on ollut jo 11 vuotta sijoitettuna useisiin eri laitoksiin. Linda sanoo Rikospaikan haastattelussa, että kova elämä on opettanut häntä paljon henkisesti.
Linda muutti Sairilan koulukotiin Mikkeliin 2,5 vuotta sitten. Sitä ennen hän asui perhekodissa, tukiperheissä, eri koulukodeissa, ja päihdeyksiköissä.
Hänet sijoitettiin kodin ulkopuolelle jo pienenä, koska äiti ei jaksanut enää huolehtia lapsesta. Isää Lindalla ei ole koskaan ollut.
– Äiti oli yksinhuoltaja, eikä meillä ollut rahaa lähestulkoon mihinkään. Jouduin sitten osittain huolehtimaan taloudesta pienenä ihmisenä. Äiti teki itse lastensuojeluilmoituksen, ja sitä kautta minut sijoitettiin muualle, Linda kertoo nyt aikuisuuden kynnyksellä.
Linda kertoo laitostuneensa, ja tuleva muutto omaan kotiin jännittää.
Linda pitää yhä toisinaan yhteyttä äitiinsä, mutta hän ei koe, että hänellä olisi tosiasiallisesti vanhempi. Hänen ainoa kotinsa on laitos.
– Laitos ei kuitenkaan ole koti, mutta kun ei ole muuta paikkaa, niin tämä on se korvike. Minulla ei ole kotia tai paikkaa muualla minne mennä. Tämä on ainoa paikka missä voin asua ja missä minulla on katto pään päällä, missä saan ruokaa, missä pidetään huolta ilman vastinetta.
Itsetuhoisuutta ja päihteitä
Linda on yrittänyt useasti itsemurhaa. Hän on laiminlyönyt koulunkäyntiään eikä hän ole vielä saanut peruskoulun päättötodistusta.
Vuosien aikana hän on lähtenyt lukuisia kertoja laitoksesta karkuun. Hatkareissuilla hän on käyttänyt päihteitä ja joutunut rikosten uhriksi. Hatkassa Linda on oleskellut kavereidensa luona eri puolilla Suomea, joskus on käyty Ruotsinkin puolella.
– Laitoksessa elämä on yksitoikkoista ja kaikki on rutinoitunutta, sitä tarvitsee jännitystä elämään. Kun lähtee reissuun, siitä tulee omanlaista elokuvaelämää. Kotona asuvat nuoret voivat käydä kavereiden luona ja yön yli reissuilla, mutta laitoksessa se ei ole samalla tavalla mahdollista.
Joskus Linda on lähtenyt hatkaan vain siksi, että hän pystyisi käyttämään päihteitä. Hän on käyttänyt jo kovia huumeitakin, mutta nyt hän on ollut lähes vuoden kuivilla.
Lindan mukaan elämä koulukodissa on hyvin rajoitettua, mutta hän ymmärtää syyn siihen. Hän tietää, että lapsia yritetään suojella.
– Rajat ovat kuitenkin välittämistä. Ohjaajat näyttävät omalla tavallaan, että he välittävät meistä. Koen, että minulla on tietynlainen luottamussuhde ohjaajiin. Toki on niitäkin ohjaajia, kenelle en pysty yhtään puhumaan.
Osa lapsista käy kotilomilla, mutta joillakin ei ole yhteyttä vanhempiinsa. Linda on tällainen nuori, sillä hän ei käy lomilla äitinsä luona.
Karkuun lähdetään yleisimmin juuri kotilomilta. Hatkoille houkuttelevat kaverit, päihteet ja rikollisuus.
– Paljon on niitä, jotka jäävät kotiin, mutta heidät saadaan sitten palaamaan. Sitten on niitä nuoria, jotka ovat pitkään karkureissussa. Nämä lapset ovat erityisen vaarallisessa asemassa. Jo kuljeskelu ja kadulla oleminen aiheuttaa monenlaisia vaaroja. Siellä ajaudutaan helposti päihteisiin ja rikollisuuteen, Sairilan koulukodin johtaja Päivi Kinnunen sanoo.
Lue myös: Tänne sijoitetaan vaikeimmin oireilevat lapset – Linda, 17, kertoo: "Oot lukkojen takana, sulta viedään kaikki"
Pian muutto omaan kotiin
Koulukotisijoitukset kestävät yleensä muutaman vuoden. Jotkut lapset asuvat koulukodissa 12-vuotiaasta aina täysi-ikäisyyteen saakka. Keskimäärin koulukodissa asutaan noin pari vuotta.
Loppuvuonna Linda täyttää 18 vuotta ja hän muuttaa omilleen. Hän toivoo, että pysyisi kuivilla päihteistä ja saisi elämänsä järjestykseen.
– Täällä on laitostunut ja on tottunut siihen, että aina joku hengittää niskaan ja on heti ottamassa huumeseulaa, jos tulee pienikin epäilys päihteidenkäytöstä. Kun muutan omilleni, kukaan ei ole enää katsomassa ja valvomassa perääni. Siinä on riski, erityisesti ensimmäisten viikkojen ja kuukausien aikana. Mutta toivottavasti onnistun.
Lindan tunteet itsenäistymisestä ja omilleen muuttamisesta vaihtelevat usein.
– Joskus minua pelottaa, joskus jännittää. Joskus tulee tunne, etten halua lähteä. Se vaihtelee paljon.
Laitosvuosilta Lindalle jää paljon erilaisia muistoja.
– On hyviä muistoja ja on huonoja muistoja. Tämä on kasvattanut ihmistä tosi paljon henkisesti ja omalla tavallaan koen, että ymmärrän paremmin elämää kuin joku kotona asunut ja kultalusikka suussa syntynyt.
Linda haaveilee, että hän saisi tavallisen, hyvän tulevaisuuden.
– Minä haluaisin oman perheen ja lemmikin. Haluan perustaa oman yrityksen ja menestyä. Mutta siihen vaikuttaa myös laitostausta. Minulla ei ole välttämättä samanlaisia suhteita ja lähtökohtia kuin kotona asuvalla voisi olla.
Lue myös: Tältä näyttää lastensuojelun viimeinen sijoituspaikka, koulukoti – nuorilla useita ongelmia ja traumoja
Usko lapsiin
Sairilan koulukodin henkilökunta on erittäin sitoutunutta työhönsä. Todella monilla on pitkä työura koulukodissa. Heillä on luottamus siihen, että he voivat vaikuttaa lasten ja nuorten elämään.
– Meidän lapsista näkyy epäonnistumiset, pettymykset ja osan on vaikea luottaa tulevaisuuteen. Teemme töitä sen eteen, että he löytäisivät tulevaisuudesta jotain tavoittelemisen arvoista, sairaanhoitaja Miia Melkinen sanoo.
Ohjaajien mukaan valitettavan moni koulukodissa asuva nuori ajattelee, että tulevaisuus on jo valmiiksi kirjoitettu heidän kohdallaan.
– Ehkä heillä on ajatuksena, että se menee niin, että päihteet ja vankila, vastaava ohjaaja Tero Väisänen kuvailee.
Henkilökunta yrittää kuitenkin valaa nuoriin uskoa ja toivoa.
– Jokainen yksilö ja lapsi voi täällä saada elämänsä kuntoon. Jokainen lapsi on arvokas, ja sen eteen meidän kannattaa tehdä työtä, Kinnunen sanoo.
13:19
Katso videolta koko Rikospaikan raportti Sairilan koulukodista.