Amerikkalaisen jalkapallosarjan NFL:n aloituspotku on muokattu täysin uuteen uskoon alkaneelle kaudelle, eikä muutos ole miellyttänyt kaikkia. Muun muassa republikaanien presidenttiehdokas Donald Trump on kritisoinut sääntöuudistusta jyrkin sanakääntein.
LUE MYÖS: Poliisin otteet järkyttivät huippupelaajaa – tuuletti osuvasti vain tunteja myöhemmin
LUE MYÖS: Tähtipelaaja pidätettiin tunteja ennen kauden avausta – agentti räyhää poliisille: "Käsittämätöntä"
Juuri alkaneella NFL-kaudella moni perinteikkään lajin ystävä on saanut hämmästellä aloituspotkuja, jotka poikkeavat nykyään merkittävästi aiemmasta. Aloituspotku, jossa pelaaja potkaisee pallon syvälle vastustajan alueelle, ja jonka jälkeen potkaisijan joukkuetoverit lähtevät rynnistämään kohti pallon kiinni ottanutta vastustajaa, on nyt huomattavasti säyseämpi versio aiemmasta.
Aloituspotku annetaan yhä samasta paikasta kuin aiemmin, mutta potkaisijaa lukuun ottamatta muut pelaajat ovat kentällä eri paikassa kuin aiemmin. Lisäksi linjapelaajat ovat aloituksessa vain viiden jaardin päässä vastustajistaan, mikä hidastaa tilanteen kovavauhtisuutta merkittävästi.
Syy sääntömuutokseen oli se, että Ivy League Footballin tekemän selvityksen mukaan peräti 21 prosenttia loukkaantumisista aiheutui aloituspotkutilanteissa, joissa palloa kiinni ottanutta pelaajaa jahdanneet puolustavan joukkueen pelaajat juoksivat täydessä vauhdissa taklattavaa kohti.
CNN:n tv-lääkärin Sanjay Guptan kuvailun mukaan aivotärähdyksiä hillitsemään pyrkivä sääntömuutos on merkittävin NFL:ssä 30 vuoteen.
Katso artikkelin yllä olevalta videolta, miten aloituspotku nykyisin pelataan.
Tilastojen valossa sääntömuutos vaikuttaa perustellulta, mutta osa konservatiivisesti lajiin suhtautuvista amerikkalaisen jalkapallon ystävistä on kritisoinut uudistusta.
– En voi uskoa, että NFL luopuu viihdyttävästä aloituspotkusta. Se on mielenkiintoinen osa lajia. Mitä he tekevät? Tämä on lopun alkua, Trump kirjoitti omalla sosiaalisen median alustallaan Truth Socialissa.
MTV Urheilun NFL-selostaja Mika Laurila nosti sääntömuutoksen esiin tv-lähetyksessä sunnuntaina ennen Miami Dolphinsin ja Jacksonville Jaguarsin välistä ottelua ja kysyi asiantuntija Janne Sepän näkemystä silmiinpistävästä uudistuksesta.
– Poimin sellaisen yllätyksen, että harjoitusotteluissa aika paljon palauteltiin palloja ja vähän kokeiltiin, miltä se tuntuu ottaa se palautus vastaan vähän eri tavalla kuin aiemmin. Mutta nyt sitten näissä jo pelatuissa otteluissa (tällä kaudella) kyllä tykiteltiin palloa päätyrajan yli ja tyydyttiin siihen 30 jaardin aloituspositioon, Seppä huomautti.
Edellä kuvattu skenaario toteutui myös Miamin ja Jacksonvillen ottelussa, jolloin Dolphins pääsi aloittamaan ensimmäistä hyökkäysyrityksestään 30 jaardin kohdalta. Voit katsoa tilanteen yllä olevalta videolta.
Miami Dolphins voitti ottelun lopulta niukasti 20–17.