Miami Dolphinsin NFL-pelaaja Tyreek Hill joutui poliisin kovan käsittelyn kohteeksi vain tunteja ennen sunnuntain kotiottelua Jacksonville Jaguarsia vastaan.
Ylinopeutta ajanut Hill jäi poliisin haaviin matkalla Miamin Hard Rock -stadionille. Aikaa otteluun oli vielä kolme tuntia, mutta pelaajan kohdalla valmistautuminen otteluun jäi lyhyeksi.
ESPN:n tietojen mukaan Hill oli ajautunut pysäytyksen jälkeen sanaharkkaan poliisin kanssa, minkä jälkeen hänet oli painettu maahan ja laitettu käsirautoihin.
Hill pääsi pian jatkamaan matkaa. Tapaus vuoti julkisuuteen fanien sosiaaliseen mediaan lataaman videon myötä. Ottelun kolmannen jakson lopussa Hill juoksi upean 80 jaardin touchdownin. Hän tuuletti maaliaan laittamalla kädet selän taakse joukkuekaveri Jayden Waddlen asetellessa kuvitteellisia käsirautoja paikoilleen.
Miamin noustua kymmenen pisteen tappioasemasta 20–17-voittoon Hill oli vieläkin järkyttynyt tapahtuneesta.
– Yritän yhä koota itseäni. En vieläkään tiedä, mitä tapahtui, Hill selvitti.
Hill väitti, ettei käyttäytynyt poliisia kohtaan mitenkään provosoivasti tai vastustanut pidätystä. Kaksi hänen joukkuekaveriaan oli pysähtynyt paikalle, ja poliisi pidätti samassa yhteydessä myös Calais Campbellin.
Hillille tuli pakostakin mieleen muiden mustien kohtelu vastaavissa pidätystilanteissa.
– Mitä, jos en olisi ollut Tyreek Hill? Luoja tietää, mitä ne jätkät olisivat tehneet. Tein vain niin, mitä setäni aina sanoo minulle, kun milloin tahansa olet vastaavassa tilanteessa, laita vain kätesi ohjauspyörälle ja kuuntele, Hill kommentoi.
Jutun videolla Tyreek Hillin upea touchdown vain tunteja pidätyksensä jälkeen.