Lupa heltisi! Thaimaalaiset marjanpoimijat saavat tulla nyt Suomeen

5:48img
Marjayrittäjän mukaan päätös thaipoimijoiden pääsystä Suomeen tuli liian myöhään.
Julkaistu 25.07.2020 12:19(Päivitetty 25.07.2020 12:41)

MTV UUTISET – STT

Thaimaan työministeriö antoi tänään luvan maan kansalaisille lähteä Suomeen ja Ruotsiin marjanpoimijoiksi.

Työmatkat ovat olleet koronaviruksen takia jäissä, mutta lauantaille päivätyssä tiedotteessa ministeriö purkaa matkustusrajoituksia.

Asiasta kertoi aiemmin Helsingin Sanomat.

Thaimaan työministeriö asetti tiukat ohjeet ja velvollisuudet sekä työntekijöille että työnantajille. Työnantajien täytyy esimerkiksi taata työntekijöiden palkka ja tehdä kaikkensa, jotta he eivät altistuisi virukselle. Työntekijät puolestaan joutuvat 14 päivän karanteeniin, kun he palaavat Thaimaahan.

Luonnonvarakeskuksen tutkija Kalle Hoppula arvioi viime viikolla STT:lle kauden olevan niin pitkällä, että thaimaalaiset eivät enää ehdi eteläisen ja keskisen Suomen mustikkasadon korjuuseen, vaan lähinnä Lapin sadon poimintaan.

Suomen hallitus muutti heinäkuun alkupuolella koronaan liittyviä maahantulorajoituksia niin, että suomalaisten yritysten töihin kutsumat marjanpoimijat voivat päästä Suomeen. Poimijoiden tulo jäi tuolloin vielä odottamaan Thaimaan antamaa lupaa.

Lue myös: 

Marjasato on parhaimmillaan, mutta poimijat loistavat poissaolollaan – suomalaisia houkutellaan nyt metsään: "Nyt olisi hyvien lisäansioiden mahdollisuus"

Päijäthämäläisellä marjatilalla todettiin koronatartuntarypäs: Käytännöt pysyvät silti ennallaan – "Ohjeita on yritetty noudattaa pilkuntarkasti"

Thaimaan marjanpoimijoiden matkustusluvat viivästymässä reippaasti: runsaaksi ennakoitu mustikkasato ehdittäisiin korjata enää Lapin korkeudella

Tuoreimmat aiheesta

Marjat