Thaimaalaisten poimijoiden lähtöpäivä Suomeen yhä auki – TEM:stä ei aika-arviota

2:11img
Uutisjuttu 26.7.2024: Perjantain keskustelut Suomen ja Thaimaan viranomaisten kesken eivät vielä johtaneet ratkaisuun.
Julkaistu 01.08.2024 16:31
Toimittajan kuva

Juha Kaija

juha.kaija@mtv.fi

Thaimaalaiset marjanpoimijat eivät ole vieläkään saaneet maastapoistumislupia Suomeen.

Thaimaan ja Suomen työministerit keskustelivat asiasta tiistaina aamupäivällä Suomen aikaa. Thaimaan työministeri hyväksyi tuolloin poimijoiden maastalähdön ehdollisesti, sillä Thaimaassa haluttiin vielä tarkistaa poimijoiden odotettavissa olevista ansioista tehdyt laskelmat kirjallisina.

Suomen työ- ja elinkeinoministeriössä (TEM) odotettiin ministerien keskustelun jälkeen, että Thaimaa voisi myöntää luvat hyvinkin nopeasti. TEM tiedotti kuitenkin tänään iltapäivällä, että Thaimaan viranomaiset hoitavat yhä lakisääteisiä prosessejaan tilanteen ratkaisemiseksi.

Hallitusneuvos Jarmo Tiukkanen ei halua antaa minkäänlaista aika-arviota siitä, kuinka kauan Thaimaan prosesseissa vielä kuluu aikaa. Tiukkanen arvioi MTV Uutisille, että tilanne on Thaimaan viranomaisille uusi, sillä marjanpoimijat tulevat nyt Suomeen työsuhteisina. Hänen mukaansa uusia ongelmia ei ole ilmaantunut, mutta Thaimaan prosessien kestosta ei ole tarkkaa tietoa. Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan poimijoiden Suomeen tulo olisi Suomen puolesta mahdollista.

Thaimaan viranomaiset eivät ole tänä kesänä vielä antaneet Suomeen haluaville poimijoille maastapoistumislupia työehtohuolten vuoksi.

Marja-ala huolissaan

Marja-alan etujärjestönä toimivan Arktiset aromit -yhdistyksen mukaan kovin pitkään viivytykseen ei ole varaa, sillä marjojen satokausi on jo vahvasti käynnissä ja arvokkaimman marjan eli hillan satokausi on jo melkein ohi.

Maaseudun työnantajaliitto arvioi eilen, että ratkaisun pitäisi syntyä lähipäivinä tai poimijoiden ei kannata kalliiden lentolippujen vuoksi tulla Suomeen lainkaan. Marja-alalta arvostellaan poimijoiden saapumisen venymisestä Suomen viranomaisia sekä työ- ja elinkeinoministeriötä.

Lisää aiheesta: 

Työministeri Satonen: Thaimaan työministeri hyväksyy ehdollisesti poimijoiden Suomeen lähdön

Marjanpoimijoiden odotus jatkuu

Thaimaa esti Suomeen pyrkivät marjanpoimijat lentokentällä

Thaimaalaiset marjanpoimijat eivät vieläkään pääse Suomeen: ”En tiedä, kuka poimii mustikat ja puolukat"

Tuoreimmat aiheesta

Marjat