Saksalaislääkärit raportoivat Infection-julkaisussa 40-vuotiaasta miehestä, jonka nenänpäähän ilmestynyt läiskä oli ensioire vakavasta apinarokkotartunnasta. Potilas sairasti tietämättään myös aidsia. Artikkelin kuva saattaa järkyttää herkimpiä.
Punaista läiskää 40-vuotiaan potilaan nenässä luutiin aluksi auringonpolttamaksi. Muutaman päivän kuluessa kävi selväksi, että kyseessä on jotain vakavampaa.
"Auringonpolttama" alkoi mustua ja paljastui todellisuudessa kuolioksi. Ympäri miehen kehoa alkoi nousta märkiviä rakkuloita. Tutkimuksissa selvisi, että potilas oli saanut apinarokkotartunnan, joka aiheutti vakavia infektio-oireita etenkin tämän sukuelimissä ja suussa.
Apinarokon lisäksi mies sairasti kuppaa sekä aidsiksi edennyttä hiv-infektiota. Mies kertoi, ettei ollut koskaan aiemmin käynyt seksitautitesteissä.
Immuunikatoa aiheuttava hoitamaton hiv oli todennäköisesti syypää siihen, että apinarokko aiheutti miehelle vakavia oireita.
Lue myös: Millainen tauti on apinarokko? Tartunnan voi saada lakanoista – oireet saattavat hämätä
Vakavat apinarokkotapaukset voivat lisääntyä
Apinarokkoa on tämän vuoden aikana tavattu alueilla, joissa sitä ei tyypillisesti esiinny – Yhdysvaltain tautikeskuksen CDC:n mukaan varmennettuja tapauksia on tähän mennessä todettu yli 39 000 kappaletta. Maailman terveysjärjestö WHO on julistanut apinarokon kansainväliseksi terveysuhaksi.
Tyypillisesti apinarokkotapaukset ovat olleet lieviä. Saksalaismiehen tapauksesta uutisoivan Daily Mailin haastattelema mikrobiologi ja kansanterveystieteilijä Paul Hunter arvioi, että vakavat tapaukset voivat lisääntyä apinarokon levitessä edelleen.
Lue myös: Apinarokkorokotteet saapuivat nyt Suomeen – THL linjaa suosituksen rokotettavista kohderyhmistä lähiaikoina
Valtaosa tänä vuonna Afrikan ulkopuolella todetuista apinarokkotapauksista on liitetty miesten väliseen seksiin. Ensioireita tartunnasta ovat esimerkiksi kuume, päänsärky, imusolmukkeiden turpoaminen, selkä- ja lihaskivut sekä väsymys. Punoituksen, näppylöiden ja rakkuloiden kaltaisia iho-oireita alkaa yleensä esiintyä muutama päivä kuumeen alkamisen jälkeen.
Apinarokkotartuntaa epäilevän on tärkeää olla puhelimitse yhteydessä terveydenhuoltoon ennen lääkäriin menoa. Näin voidaan välttää taudin mahdollinen leviäminen hoitohenkilökunnan ja potilaan välillä.
Alla olevalla videolla amerikkalainen Matt kertoo, millainen tauti apinarokko hänen kohdallaan oli. Juttu jatkuu videon alla.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Älä viivyttele seksitautitesteihin menoa
Saksalaismiestä hoidettiin apinarokon leviämisen eston tarkoitetulla tekovirimaatti-lääkkeellä sekä HIV:n lisääntymistä estävillä antiretroviraaleilla. Lääkityksen ansiosta apinarokkoon liittyvät rakkulat kuivuivat ja miehen kuolioon mennyt nenä parantui osin.
Raportista ei käy ilmi, mikä potilaan vointi on nyt.
Tapaus todistaa, että vakaviakin apinarokkotapauksia voi esiintyä erityisesti ihmisillä, joiden puolustuskyky on heikentynyt.
Lisäksi se alleviivaa säännöllisten seksitautitestien merkitystä erityisesti heillä, jotka harrastavat seksiä uusien kumppanien kanssa. Monet seksitaudit ovat aluksi oireettomia, eikä kondomikaan suojaa täysin kaikilta tartunnoilta – esimerkiksi apinarokolta tai herpekseltä.
Lue myös: Miksi apinarokko leviää juuri miesten välisessä seksissä? Infektiolääkäri kertoo, mitä kaikkien pitäisi nyt muistaa
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!
Tulevatko eläinten kantamat virukset hyppäämään yhä useammin ihmisiin? Alla olevalla videolla infektiolääkäri Ville Holmberg kertoo, mihin tulevaisuudessa pitää varautua.
1:29
Lähteet: Infection, Daily Mail, New York Post, CDC, THL