Mika Aaltola: Putin uskoo venäläisten uhrautumiskykyyn – taustalla laajempi suunnitelma, jota Venäjä pyrkii toteuttamaan

8:45img
Mikä on sodan tilanne nyt? Katso videolta koko keskustelu Asian ytimessä -ohjelmassa
Julkaistu 23.02.2023 13:34
Toimittajan kuva

Jaakko Loikkanen

jaakko.loikkanen@mtv.fi

@jaakkoloikkanen
Toimittajan kuva
Katariina Kähkönen

katariina.kahkonen@mtv.fi

Maanpuolustuskorkeakoulun Jarmo Mattilan mukaan merkittävä osa Venäjän liikekannallepanon joukosta on vielä koulutuksessa. Ulkopoliittisen instituutin Mika Aaltola uskoo sodan jatkuvan pitkälle tähän vuoteen. 

Venäjä on kiihdyttänyt hyökkäystään erityisesti Donetskin maakunnan alueella helmikuun aikana, kertoo Maanpuolustuskorkeakoulun sotataidon laitoksen pääopettaja Jarmo Mattila Asian ytimessä -ohjelmassa.

Viime aikojen Venäjän hyökkäykset Ukrainassa ovat olleet tiedusteluluontoisia, joilla pyritään sitomaan Ukrainan joukkoja ja etsimään reikiä puolustuksesta. Venäjä on saavuttanut hieman menestystä Bahmutin alueella, mutta Mattilan mukaan mitään merkittävää muutosta rintamatilanteessa ei ole tapahtunut. 

Ulkopoliittisen instituutin johtajan Mika Aaltolan mukaan lähes vuoden kestäneen sodan aikana Venäjän alkuperäinen tavoite ei ole muuttunut. Sotaa käydään Ukrainan kaatamiseksi ja sen sitomiseksi Venäjän valtapiiriin. 

– Venäjän suurstrateginen peli on täsmälleen sama, se vaan on tavattomasti hidastunut, koska ukrainalaiset laittavat hanttiin.

Lue myös: Puolustusvoimat löysi Venäjän suurhyökkäyksestä kaksi kriittistä iskutapaa, joista Suomen puolustuksessa tulee ottaa oppia

Putin uskoo Venäjän uhrautumiskykyyn

Tappiot ovat suuria niin Ukrainalla kuin Venäjällä. Aaltolan mukaan Putin uskoo Venäjän uhrautumiskykyyn.

– Venäjä voi uhrata aina enemmän kuin Ukraina. Ukrainan puolella taas on taistelutahto, moraali – heillä on syy taistella.

Ajatus uhrautumisesta näkyy myös Venäjällä järjestetyissä isoissa, lavastetuissa tapahtumissa.

– Tarkoituksena on nostattaa ajatusta siitä, että Äiti-Venäjä vaatii uhrautumista ja venäläisten täytyy uhrautua maansa eteen.

Venäjä käynnisti syyskuussa liikekannallepanon. Mattilan mukaan merkittävä osa joukosta on vielä koulutuksessa.

Lue myös: Nyt puhuu Ukrainan sotilas, joka on nähnyt Venäjän ihmisaaltotaktiikan tähtäimiensä läpi: "He lähettävät koko ajan lisää lihaa linjalle"

"Venäjä pyrkii toteuttamaan isoa suunnitelmaansa"

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden vieraili maanantaina Kiovassa, mikä on Aaltolan mukaan selkeä merkki siitä, että Yhdysvallat on sitoutunut tukemaan Ukrainaa pitkällä aikavälillä.

Tukijoita voi löytyä myös Venäjälle. Aaltolan mukaan mitä syvemmälle Venäjä menee Ukrainassa, sitä enemmän Kiinalla on houkutusta tukea Venäjää. 

– Kiinalla ei ole Putinin näkökulmasta mitään motiivia päästää Venäjää romahtamaan, koska se loisi Kiinalle melko ison pelotteen Kiinaan laajentumiselle sitten joskus vuosien päästä. 

Aaltola uskoo sodan kestävän ainakin pitkälle tähän vuoteen.

– Tämä ei ole leikin asia, Venäjä oikeasti pyrkii toteuttamaan isoa suunnitelmaansa. Tässä ei ole varaa hävitä. 

Lue myös: Ukrainalaissotilas kuvaa sotaa täydeksi lihamyllyksi: "He saavat nautintoa kiduttamisesta ja tappamisesta"

Tuoreimmat aiheesta

Ukrainan sota