Lauran Miro-poika sai täysin yllättäen kuumekouristuksen. Nyt Laura haluaa jakaa tietoa pelottavasta tilasta, joka ei kuitenkaan ole hengenvaarallinen.
Päivä oli ollut tavallinen. Laura Parkkonen oli siivoillut samalla, kun hieman yli kahden vuoden ikäinen Miro-poika katseli piirrettyjä ja touhuili olohuoneessa.
Kun Laura alkoi laittaa ruokaa, hän huomasi Miron nukkuvan.
– Miro olikin nukahtanut kesken leikin. Se oli hänelle vähän epätavallista, hän on vilkas poika, Laura kuvaa.
Hän kantoi lapsen sänkyyn, pisti tämän isälle viestin: "Onkohan Miro tulossa kipeäksi?" Lapsen otsakin tuntui lämpimältä.
Sänky täynnä oksennusta
Laura palasi keittiöön ruoanlaittopuuhiin. Ehti kulua vain hetki; sitten hän kuuli, miten Miro oksentaa huoneessaan.
Laura ryntäsi huoneeseen. "Vatsatauti", hän ajatteli. Sitä oli liikkeelläkin.
Heti huoneen ovella Laura kuitenkin katsoi poikaansa ja tajusin jonkin olevan vialla.
– Sänky oli täynnä oksennusta. Huomasin, että Miro ei ollut hereillä, ei itkenyt. Häntä kouristi. Silmät olivat vähän kuin auki, mutta niissä ei ollut mitään katsetta, Laura muistaa.
"Piti taputella, että poika tulisi takaisin tähän maailmaan"
Hän kaappasi elottomalta vaikuttavan lapsen syliinsä ja soitti hätänumeroon. Kysymykset alkoivat: hengittikö Miro? Ottaako kontaktia äitiin? Herääkö hän, jos silittelee?
– Kun Miro ei reagoinut silittelyyn eikä puheeseen, piti korottaa ääntä. Vähän kuin huutaa. Piti taputella, että poika tulisi takaisin tähän maailmaan, Laura kuvaa.
Ambulanssi tuli nopeasti. Se kaarsi pihaan, kun puhelu hätäkeskukseen oli kestänyt kuusi minuuttia.
"Ajattelin, että ei taas"
Lauran mielessä myllersi. 10 kuukauden ikäisenä Miro oli joutunut sairaalaan, kun enterovirus oli aiheuttanut hänelle aivokudoksen tulehduksen eli aivokuumeen. Tuolloin Laura oli istunut käytävällä ja pohtinut, joutuuko hautaamaan oman lapsensa.
– Kyllähän olo oli säikähtänyt, kun lapsi ei vaikuttanut hengittävän eikä reagoinut. Ajattelin, että ei taas. Että taasko tässä mennään vaikeimman kautta, hän kuvailee.
Kauhu kuitenkin hälveni nopeasti. Ensihoitajat tutkivat Miron ja antoivat arvionsa: kuumekouristus.
Mikä kuumekouristus?
Kuumekouristus on nopeasti nousevan kuumeen aiheuttama tila, jonka oireita ovat tajuttomuus, lihasten jäykistyminen, nykinä tai velttous. Kädet ja jalat nykivät, silmät harittavat eikä lapseen saa kontaktia.
Kuumekouristus näyttää kauhealta, mutta se ei aiheuta hengenvaaraa. Lasta ei tarvitse elvyttää, sillä kohtauksenkin aikana sydän ja keuhkot toimivat normaalisti. Seitsemän vuoden ikään mennessä 2–5 prosenttia lapsista saa kuumekouristuksia.
"Kun pääsi ambulanssiin, oli aika varma olo"
Matkaa sairaalaan oli yli 70 kilometriä. Laura istui poikansa vierellä ja tunsi olonsa erikoisen rauhalliseksi.
– Ambulanssihenkilökunta sanoi, että vaikuttaisi siltä, että ei ole hengenhätää. Kun Mirolla oli aivokuume, jouduin ajamaan hänet yksin sairaalaan. Nyt, kun pääsi ambulanssiin, oli aika varma olo. Koin, että olemme hyvässä hoidossa.
Sairaalalle soitettiin lääkäri ottamaan ambulanssia vastaan siltä varalta, että Miro menettää tajuntansa uudelleen. Sairaalassa Mirolla oli kuumetta 38,7 astetta, ja se nousi sairaalassaolon aikana yli 39 asteeseen.
Toivoo vanhemmille lisää tietoa kuumekouristuksista
Laura toivoisi, että kuumekouristuksista jaettaisiin enemmän tietoa. Nyt kohtaus tuli hänelle täytenä yllätyksenä.
– Itse en ole mistään lukenut tällaisesta. Tiedän, että tuttavan perheessä lapsella oli pienenä kuumekouristus, mutta se on ainoa tietoni aiheesta, Laura kuvailee.
– Jonkinlaista faktaa olisi hyvä saada. Ettei vanhempi olisi ihan paniikissa, jos kouristuskohtaus tulee. Että hän olisi edes joskus kuullut, että tällainen voi tulla.
Kotiin Miro sai kohtauslääkkeen, koska kuumekouristus voi jatkossa uusia. Estolääkitystä tilaan ei kuitenkaan ole.
– Kohtaukselle ei voi tehdä mitään. Se siinä hurjinta on. Sille ei voi mitään, Laura kuvaa.
"Miro itse puhuu, että ambulanssilla mentiin"
Nyt Miro voi paremmin. Hän on kotiutunut, ja kuumekin on laskenut. Laura uskoo, ettei Miro muista kokemastaan kaikkea.
– Varmasti se oli hänellekin rankka kokemus. Miron on vaikeaa ymmärtää, että hän on ollut kipeänä, koska hän ei muista pahinta. Kotona on saanut ihan toppuutella, kun hän nyt jo juoksisi ympäri asuntoa, mutta toipilas kun on, niin väsähtää nopeasti, Laura kuvailee.
Mirolle on kerrottu, että hän oli sairaalassa, koska oli kipeänä. Jotakin positiivistakin kokemus jätti mieleen.
– Miro itse puhuu, että ambulanssilla mentiin. Se on iso juttu hänelle, että ajoimme ambulanssin kyydillä, koska Miro rakastaa ambulansseja!
LUE MYÖS: Katin vuoden ikäinen tytär menetti tajuntansa ja muuttui siniseksi – pikkulapsiin iskevä pelottava kohtaus säikäytti äidin: "Se tuli niin puskista"
Lue kaikki lifestyle-aiheista!
Osittainen lähde: Kaypahoito.fi, Terveyskirjasto.fi