Nordean tuoreen kyselyn mukaan hieman yli puolet suomalaisista suunnittelee käyttävänsä jouluun yhtä paljon rahaa kuin edeltävänä vuonna, mutta kolmasosa aikoo kiristää omaa joulubudjettiaan.
Joulun viettoon lahjoineen aiotaan käyttää keskimäärin 555 euroa aikuista kohden, mikä on 10 euroa vähemmän kuin viime vuonna. Minkälaisia vaihtoehtoja kuluttajalla on rahoittaa joulun juhlinta, jos omat säästöt eivät riitä ja hintojen nousu hirvittää. Viiden jälkeen -ohjelma tarkastutti vaihtoehdot asiantuntijalla.
Nordean kyselytutkimuksen mukaan 18–79-vuotiaat suomalaiset käyttävät tänä vuonna joululahjojen ostoon keskimäärin 346 euroa, joka on viisi euroa enemmän kuin viime vuonna. Muusta joulunvietosta suomalaiset aikovat kuitenkin tinkiä ja käyttää keskimäärin 209 euroa, mikä on 15 euroa vähemmän kuin viime vuonna.
Lue lisää: Nordean kysely: Näin paljon suomalainen käyttää keskimäärin joululahjoihin tänä vuonna
– Vaikka kuluttajaluottamus on syksyn aikana jatkanut laskuaan yleisen talouden epävarmuuden vallitessa, suomalaisten kulutus pysyy tämän tutkimuksen valossa vielä melko vakaana. Koko jouluun budjetoitu rahamäärä on hieman pienempi kuin viime vuonna, mutta se on edelleen enemmän kuin esimerkiksi vuosina 2020 tai 2019, Nordean henkilöasiakkaista vastaava varajohtaja Nina Luomanen sanoo tiedotteessa.
Paras vaihtoehto lisäbudjetille
Takuusäätiön toimitusjohtaja Juha A. Pantzar analysoi Viiden jälkeen -ohjelmassa mahdollisia vaihtoehtoja, joita kuluttajilla on tällä hetkellä käytössään.
Pantzarin mukaan pankista saatava laina on hyvä vaihtoehto, jos sellaisen ylipäätään tässä hetkessä saa.
– Varmaan se on luottotuotteista sen kaltainen, että se on yksilön kannalta kestävin. Tietysti on aina syytä miettiä, että kuinka pitkälle luotolla ylipäätään on juhlimista syytä rahoittaa, Pantzar muistuttaa.
Lue myös: Voiko joululahjan ostaa kirpputorilta? Kysely paljastaa, mitä käytetyistä lahjoista ajatellaan
Viiden jälkeen nähdään joka arkipäivä MTV3-kanavalla kello 16.58 alkaen.
Ohjelma on katsottavissa suorana ja tallenteena myös MTV Katsomossa. Muista päivän uutisissa ja puheenaiheissa myös MTV Uutiset Live.
Moni saattaa harkita uuden luottokortin hakemista vanhojen luottojen hoitamiseksi. Pantzar muistuttaa, että vaikka luottokortit tuovat joustoa arkeen, on niissäkin pysyttävä tarkkana, että kykenee suoriutumaan luoton kuluista.
– Jos rahoittaa vaikkapa joulun juhlimista, joka tietysti on inhimillistä, niin jossain kohdin kannattaa pohtia pystyykö karsimaan kuluja jos ei ole varaa. Mutta luottokortti todennäköisesti on se, varsinkin jos pystyy maksamaan nopeasti takaisin, jossa kulut ovat pienimmät. Harva kuitenkaan hoksaa, että jos sitä luottoa pitkään roikottaa, niin sitten se korko alkaa olla jo aika korkea, Pantzar huomauttaa.
Eräpäivän lykkäystä laskuihin
Yhtenä vaihtoehtona voi olla laskujen eräpäivän lykkääminen niiltä osin, kuin mitä velkaa perivä suostuu.
Pantzarin mukaan eräpäivän lykkääminen on yhä enemmän esillä esimerkiksi asuntolainojen markkinoinnissa. Tässäkin tapauksessa, helposti kertyvien kulujen kohdalla kannattaa olla tarkkana.
– Tuntuu siltä, että lykkääminen on monille se helpoin ja nopein vaihtoehto, jossa ei tule avattua mitään avointa piikkiä mihinkään. Sattumalta niitä kuluja alkaa kyllä siinäkin kertymään enemmän ja enemmän, kuten esimerkiksi mikä oli siinä luottokortin kohdalla hankala puoli.
Lue myös: Tosielämän Grinch pilasi joulun ja varasti perheen tilaamat joululahjat: "Kuka voikaan alentua noin alas?"
Asiantuntijan mukaan suunnitelma takaisin maksamisesta pitäisi olla valmiina mahdollisimman nopeasti.
Pikavippejä käytetään Pantzarin mukaan edelleen paljon, vaikka painopiste on nykyään vippien osalta jo valmiiksi pitkittyneen velkatilanteen korjaamisessa.
– Suurin osa tuotteista, joita markkinoilla on, ovat tällaisia usean tuhannen euron järjestelylainoja, joiden ideana on yhdistää muita ongelmallisia luottoja
Panttilainaa kultakoruilla
Äkkiseltään voisi kuvitella, että modernien verkon välityksellä tarjolla olevien rahoitustuotteiden aikakaudella perinteinen panttilainaamotoiminta olisi jo hiipunut menneisyyteen.
Yli sata vuotta alalla toimineen Helsingin Pantti Oy:n aluepäällikkö Riku Järviön mukaan panttiliiketoiminta on edelleen voimissaan.
Suosituimpia pantattavia tavaroita ovat kultakorut varsinkin nyt, kun kullan hinta on nousussa.
– Meillä noin 70 prosenttia panttituotteista on jalometalleista. Ymmärtäähän sen. Nämä ovat hyvin käteviä ja niistä saa isoja lainasummia. Eli ottaa sormuksen sormesta ja siitä voi saada viisisataa euroa lainaa, niin sehän helpottaa jo paljon, Järviö kertoo yrityksen Vantaan Tikkurilan toimipisteellä.
Tyypillisimmillään panttilainaamosta haetaan juuri noin 500 euron panttilainoja, mutta suurempaankin panttaukseen on mahdollisuus, jos liikkeeseen tuo tarpeeksi arvokasta tavaraa.
Lue myös: Mitä lahjaksi kumppanille, kun rahat ovat tiukilla? Raadin kekseliäät vinkit: "Jos lahjan arvo mitataan vain rahassa.."
– Meillä alkaa lainat 20 eurosta ja päättyy satoihin tuhansiin, Järviö kertoo.
Järviön mukaan heillä laina-aika on kolme kuukautta, jonka aikana lainan voi maksaa kuluineen ja korkoineen pois sillä aikataululla, kuin itselle sopii.
– Korko on kuukausiperusteinen. Jos asiakas hoitaa sen kuukauden tai vaikka päivän aikana pois, niin siitä menee kuukauden kulut.
Näitä pantataan
Korujen lisäksi suosittuja pantattavia ovat Järviön mukaan esimerkiksi erilaiset soittimet, taide-esineet ja arvokellot.
– Nyt uutena asiana ovat tulleet luksustuotteet, kuten esimerkiksi käsilaukut ja lompakot, Järviö kertoo.
Jos panttilainaa ei käy kuittaamassa, päätyy pantattu tavara julkiseen huutokauppaan.
– Yhdeksän kymmenestä hoitaa lainansa, eli tämä kyllä mielletään lainatuotteeksi, Järviö arvioi.
Juha Pantzarin mukaan panttaaminen on verrattain turvallinen tasapainottaa omaa rahatilannetaan.
Lue myös: Ketjut paljastavat joulun hittilelut – nämä revitään pian käsistä: "Yksi halutuimmista lahjoista"
– Sinällään se on näistä kaikista se turvallisin tapa, sillä siinä ei jää jälkeenpäin hoidettavaa velkaa. Silloin pitää vain kyetä miettimään, että oliko se kanitettu (pantattu) omaisuus itselle niin tärkeää, että sen haluaisi takaisin.
– Siinä on mielestäni se hyvä puoli, että silloin ihminen on tilanteessa, jossa hän tekee toimenpiteitä voidakseen maksaa takaisin sen mitä hän on juuri lainannut, Pantzar pohtii.
Katso koko Viiden jälkeen -ohjelman joulubudjettiin liittyvä osuus alla olevalta videolta.
9:16