Mitä tapahtuu, jos juo vettä junan vessasta?

Esimerkiksi junan vessan vettä ei suositella juotavaksi, mutta entä, jos kieltomerkkiä ei huomaa?

Kesätapahtuman käsienpesupisteellä tai junan vessassa vastaan voi tulla merkki, joka kehottaa olemaan juomatta hanasta tulevaa vettä. Kädet vedellä voi kuitenkin pestä. Miksi? Selvitimme.

"Vedenlaatua tarkkaillaan säännöllisesti, mutta vettä ei ole tarkoitettu juomiseen"

– Emme suosittele veden juomista junan vessassa olevasta kraanasta. Kyse on normaalista vesijohtovedestä, mutta säiliöitä ei tyhjennetä eikä pestä jokaisen täyttökerran jälkeen ja vesi voi seisoa jonkin aikaa, VR:n viestinnästä kerrotaan.

– Junat vesitetään aina varikolla, ja vesitankkien isompi puhdistus tehdään vuosittain. Vedenlaatua tarkkaillaan säännöllisesti, mutta vettä ei ole tarkoitettu juomiseen, vaan käsien pesuun.

Ohje veden käyttämisestä junan vessoissa ei suinkaan ole uusi.

– Vesi ei "historiassakaan" ole ollut juomavedeksi tarkoitettua; juomakiellon merkintätapa vaunuissa on vuosien varrella vaihdellut.

Entä, jos juo vahingossa kiellettyä vettä? "Riski on olemassa ennen kaikkea vatsaoireille"

Junien säiliövesi ei ole viranomaisvalvonnan piirissä, koska sitä ei tarjota talousvetenä eli juotavaksi, kuvailee Valviran ylitarkastaja Paul Streng

Strengin mukaan veden seisominen eli vähäinen vaihtuvuus voi kiihdyttää mikrobien, kuten bakteerien, kasvua. Hän kommentoi aihetta yleisellä tasolla.

– Vesisäiliössä veden hygienian laatu voi heiketä, kun vesi pääsee seisomaan, tai lämpötila nousee, joka voi johtaa siihen, että säiliöstä voi liueta veteen esimerkiksi metalleja tai kemiallisia yhdisteitä, Streng sanoo.

– Kyllähän veden laatu sillä tavalla todennäköisesti heikkenee. Tämä riippuu siitä, kuinka kauan vesi säiliössä seisoo.

Vatsaoireita voi olla tiedossa, jos vaikkapa festareillakin tai muussa tilanteessa vahingossa juo vettä säiliöstä, josta juominen on kielletty.

– Riski on olemassa ennen kaikkea vatsaoireille. Ei siitä välttämättä oireita saa, juohan moni luonnossakin vettä lähteistä eikä saa minkäänlaisia oireita. Mutta riski on olemassa, koska veden laatua ei tarkisteta valvonnalla. 

Jos vettä haluaa vaikkapa tapahtumassaan tarjota juomavetenä, mukana tulee erilaisia velvollisuuksia. Tarjoajan tulee huolehtia esimerkiksi hygieniasta ja vesipisteistä tietyllä tavalla.

– On toki ihan ok, ettei jakele juomavettä ja kertoo siitä asiaankuuluvin merkinnöin.

Katso myös: Voiko järvivettä juoda? Tässä totuus kesäisistä vesimyyteistä!

Voiko järvivettä juoda? Tässä totuus kesäisistä vesimyyteistä! 0:54
Voiko järvivettä juoda? Voiko vedessä uida, vaikka siellä olisi sinilevää? Jos ei vaihda märkää uimapukua pois, saako heti virtsatietulehduksen? Tässä totuus kesäisistä vesimyyteistä!

Lue myös:

    Uusimmat