Koronapandemiaa seurannut maailmanlaajuinen puolijohdepula on aiheuttanut painetta hintojen korotuksiin myös autoteollisuudessa. Vaikka autovero poistettiin Suomessa sähköautoilta viime vuonna, on joidenkin yksittäisten mallien hinta jopa noussut viime vuodesta.
Renault Zoe 50 R110 Life maksaa tällä hetkellä ennen hankintatukea noin 33 000 euroa, vaikka sen hinta oli vielä viime syksynä hieman alle 29 000 euroa.
– Asiakashintojen korotukset johtuvat puhtaasti tehdashintojen korotuksista, Renaultin tiedotuspäällikkö Riitta Leskinen kertoo MTV Uutisille.
Zoen hinnassa on ollut korotuspainetta jo pitkään, sillä auto on ollut meillä Leskisen mukaan erityisen edullinen.
Lue myös: Suomalaisista tulossa sähköautokansaa? Usko pois, nämä tuoreet myyntiluvut ovat ihan oikein
Eikö autoveron poistuminen näy missään?
Moni kuluttaja miettii tällä hetkellä, mikä hyöty autoveron poistamisesta oli, jos autot eivät ole sen halvempia kuin ennen veron poistamista. Zoen myyntihinnan nousu ei kuitenkaan Leskisen mukaan linkity missään määrin autoveron poistoon.
– Komponenttipula sekä muiden valmistuskustannusten nousu on pakottanut nostamaan hintaa.
– Jos autoveron poistoa ei olisi tullut, hinnat olisivat nousseet kuluttajalle enemmän, Leskinen toteaa.
Leskinen kertoo, että Renault Zoen toimitusviiveet ovat pidentyneet, mutta maltillisesti. Jos upouuden Zoen tilaisi tehtaalta nyt, saisi sen alleen ensi kesänä.
Zoen lisävarustevalikoimassa puolijohdepula on näkynyt esimerkiksi lisähintaisen Bose-äänentoistojärjestelmän saatavuudessa, eikä sitä ole ollut tarjolla kaikkiin malleihin.
Audi Q4:ää saa odottaa vuoden päivät
K-Auton viestintäpäällikkö Riitta Karjalainen kertoi tämänhetkisestä tilanteesta Volkswagenin, Audin, Seatin ja Cupran mallien osalta. Hän korostaa, etteivät sähköautojen hinnat ole nousseet suhteellisesti enempää kuin polttomoottoriautojenkaan.
Lue myös: Sano hyvästit manuaalivaihteille – saksalaismerkki myy Suomessa jatkossa vain automaattiautoja
– Normaaleja inflaatiokorotuksia tehdään vuosittain.
Esimerkiksi Audi e-tronin ja e-tron GT:n hinta on Karjalaisen mukaan hieman jopa laskenut ja varustelu parantunut. Tehdastilattujen yksilöiden kohdalla toimitusajat ovat tällä hetkellä vain 4–6 kuukautta. Myös uuden Cupra Bornin toimitusaika on vain muutamia kuukausia.
Toimitusajoissa on kuitenkin tapahtunut myös venähtämisiä. Audi Q4 e-tronia joutuu tällä hetkellä odottamaan noin vuoden päivät.
– Täyssähköautoissa on paljon puolijohteita sisältävää elektroniikkaa, mutta sirupula vaikuttaa tällä hetkellä koko autoalaan, Karjalainen selventää ja sanoo merkki- ja mallikohtaisia eroja olevan runsaasti niin sähkö- kuin polttomoottoriautoissakin.
Volkswagenin mallistossa sirupula on näkynyt myös autojen varusteissa. Ympäristön tarkkailujärjestelmä, markkinointinimeltään Area View, sekä sähkökäyttöinen takaluukku pidentävät tällä hetkellä toimitusaikaa jonkin verran.
– Volkswagenin olemassa olevan tilauskannan osalta yleinen arvio toimitusajoista on noin 6–12 kuukautta, mutta joitakin malliversioita saa huomattavasti lyhyemmälläkin toimitusajalla, Karjalainen sanoo.
Tunneli on pitkä, mutta valo sen päässä näkyy jo.
– Uusien tehdastilauksien osalta odotamme toimitusaikojen lyhenevän, koska puolijohteiden saatavuuden arvioidaan parantuvan toisella vuosipuoliskolla, hän kertoo.
Lue myös: Näin raju polttoaineiden hinnannousu on ollut – silti tilastoista paljastuu ilonaihe dieselautoilijoille
Volvo nosti hintojaan, mutta ei sähköautojen osalta
Volvon tiedotuspäällikkö Mia Pelttari kertoo MTV Uutisille, ettei sen sähköautojen hintoja ole nostettu kovista korotuspaineista huolimatta, vaikka muun malliston verottomat hinnat nousivatkin vuoden alussa kahdella prosentilla.
– Yleinen materiaalikustannusten nousu on aiheuttanut painetta hintoihin. Täyssähköautojen hinnat on kuitenkin haluttu pitää mahdollisimman kilpailukykyisinä, Pelttari sanoo.
Artikkeli jatkuu videon jälkeen.
1:41
Volvolla nelivetoisten XC40- ja C40-mallien hintoja jopa laskettiin. Esimerkiksi C40 Recharge Twinistä poistui lanseerauksen yhteydessä ollut Launch Edition -malli, joka korvautui Ultimate-varustelutasolla. Tämän johdosta veroton hinta laski 1 800 euroa. Nelivetoisen XC40 Recharge Twinin veroton hinta laski lähes 3 000 euroa. Etuvetoisen XC40-sähköauton hintaan ei koskettu.
Toistaiseksi Volvon täyssähköautovalikoiman varusteisiin ei ole jouduttu puolijohdepulan vuoksi koskemaan, eivätkä tietyt lisävarusteet ole pidentäneet toimitusaikoja, mutta Pelttari kertoo ruotsalaisyhtiön varautuneen kohtuulliseen riskiin asian suhteen.
Volvon polttomoottorimalliston lisävarusteista puuttui jonkin aikaa kuolleen kulman varoitin (BLIS), mutta se on Pelttarin mukaan saatu hiljattain takaisin valikoimaan ja hinnastoon.
Uusien Volvojen tehdastilaukset toimitetaan elo–syyskuussa, mutta kaikkia variaatioita on tarjolla vasta lokakuussa.
Skodalla uskotaan tuotannon tasaantumiseen
Skodan viestintäpäällikkö Kari Aalo kertoo MTV Uutisille, että vuoden autoksi valitun Skoda Enyaqin toimitusajat ovat tällä hetkellä noin 10 kuukautta.
Enyaq 80 iV -mallin hinta on Aalon mukaan noussut viime kevään lanseerauksen jälkeen runsaalla 1 300 eurolla.
– Tätä selittää esimerkiksi energian, raaka-aineiden ja muiden tuotantopanosten kustannusten nousu. Enyaq iV -malliin on lisäksi tullut myös hieman varusteluun muutosta, kuten nopeampi pikalataus vakioksi. Noin yleisesti korotukset ovat linjassa markkinoilla tapahtuviin muutoksiin, Aalo toteaa.
Aalon mukaan Skodallakin odotetaan puolijohteiden toimitusketjun paranevan vähitellen tämän vuoden aikana ja tuotannon tasaantuvan viime vuoteen verrattuna.
Artikkelissa mainittujen autojen lähtöhintoja
Valtion 2 000 euron hankintatuki on käytettävissä vain alle 50 000 euron hintaisiin sähköautoihin.
- Renault Zoe: 33 290 euroa
- Audi e-tron: 79 990 euroa
- Audi e-tron GT: 99 990 euroa
- Audi Q4 e-tron: 48 490 euroa
- Cupra Born: 42 390 euroa
- Volvo XC40 Recharge: 46 700 euroa
- Volvo XC40 Recharge Twin: 56 150 euroa
- Volvo C40 Recharge: 48 000 euroa
- Volvo C40 Recharge Twin: 57 450 euroa
- Skoda Enyaq 60 iV: 45 250 euroa
- Skoda Enyaq 80 iV: 50 645 euroa