Sähköautojen markkinaosuus pomppasi lokakuussa ennätyksellisiin lukemiin.
Uusia henkilöautoja on tammi–lokakuussa ensirekisteröity 85 275 kappaletta, mikä on 5,4 prosenttia enemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna. Lokakuussa rekisteröitiin 6 611 uutta henkilöautoa, mikä jää 11,9 prosenttia viime vuoden lokakuun lukemasta.
Puolijohteiden heikentynyt saatavuus ja ongelmat toimitusketjuissa näkyvät autoteollisuudessa maailmanlaajuisesti. Euroopan unionin alueella rekisteröitiin syyskuussa yli viidennes vähemmän uusia autoja kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.
– Syyskuun 2021 lukema oli pienin syyskuun rekisteröintimäärä EU-alueella yli 25 vuoteen – viimeksi rekisteröinnit ovat jääneet näin matalaksi vuonna 1995, toimitusjohtaja Tero Kallio Autotuojat ja -teollisuus ry:stä kertoo autoalan tiedotteessa.
Lue myös: 50 000 euron sähköautolla ei päässyt kesäkelissä Helsingistä Turkuun ja takaisin lataamatta – nyt testi uusittiin olennaisella muutoksella
Autoveron poisto laski sähköautojen hintaa ja lisäsi kysyntää
Täyssähköautojen autovero poistettiin lokakuun alussa. Muutos heijastui välittömästi myös myyntilukuihin, sillä täyssähköautojen osuus kaikista ensirekisteröinneistä oli lokakuussa peräti 18 prosenttia. Yhteensä uusia sähköautoja rekisteröitiin 1 193 kappaletta.
Piikki on melkoinen, sillä sähköautojen osuus koko vuoden ensirekisteröinneistä on vajaat yhdeksän prosenttia. Kyse oli samalla ensimmäinen kerta, kun sähköautojen markkinaosuus ylitti 15 prosentin rajan.
Ladattavien autojen osuus ensirekisteröinneistä oli lokakuussa 38 prosenttia. Koko vuonna ladattavien autojen osuus ensirekisteröinneistä on ollut lähes 30 prosenttia.
Lue tästä, minkä verran autoveron poisto vaikutti sähköautojen hintoihin.
Lue myös: Pienestä se on kiinni! Tämän verran sähköauton hankintaa pitäisi tukea, jotta suomalaiset vetäisivät ostohousut kainaloihin asti
Lähde: Autoalan Tiedotuskeskus