Yhdysvalloissa republikaanien presidenttiehdokas Donald Trump on pitänyt ison kampanjatilaisuuden New Yorkin kuuluisassa Madison Square Gardenissa, kun presidentinvaaleihin on aikaa enää reilu viikko.
Tilaisuutta New Yorkissa seuranneen MTV Uutisten toimittajan Sanna Voltin mukaan Trump pyrki esiintymisellään tavoittelemaan kaikkia amerikkalaisia ja nostikin esiin koko maan ongelmia.
Demokraattien hallitsema New York ei ole ratkaisevassa roolissa presidentinvaaleissa.
Lue myös: MTV:n toimittajat jalkautuivat amerikkalaisten pariin – näissä paikoissa ratkaistaan USA:n tulevaisuus
– Tilaisuus oli samalla julkisuustemppu, että Trump voi sanoa vetäneensä Madison Square Gardenin ihan täyteen. Ja Trump on alun perin newyorkilainen, eli tämä oli hänelle sellainen nostalginen kotiinpaluu, Voltti summaa.
Maailmanloppua maalaileva puhe
Tilaisuudessa puhui myös useita Trumpin kuuluisia tukijoita, kuten miljardööri Elon Musk, televisiopsykologi Dr. Phil sekä Trumpin vaimo Melania Trump.
Retoriikka Trumpin vastaehdokasta, demokraattien Kamala Harrisia kohtaan, äityi monen puheessa kovaksi.
Lue myös: MTV Georgiassa: Vaalivirkailijat saaneet jopa tappouhkauksia
Trump muun muassa syytti Harrisia siitä, että tämän ajama politiikka on saanut Yhdysvallat täyteen ulkomaalaisia rikollisjengejä.
Hän myös väitti, että kolmas maailmansota syttyy, jos Harris valitaan Yhdysvaltojen seuraavaksi presidentiksi.
– Trumpin puhe oli maailmanloppua maalaileva, Voltti raportoi.