MTV seurasi olympialaisia: Nathalie Blomqvist paineli loppukilpailuun! Kymppitonnilla kaikkien aikojen arvokisafinaali

Perjantaina suomalaisodotukset olivat tapissa Pariisin olympialaisissa, mutta ennakkoon mahdollisista mitalilajeista judosta ja ammunnasta jäi käteen pettymys.

Martti Puumalainen karsiutui jatkosta heti ensimmäisessä ottelussaan ja Eetu Kallioiselle jäi toiseen karsintapäivään ammunan skeetissä lähes mahdoton vuori kiivettäväksi finaalipaikkaa varten.

Päivän suomalaiset ilopillerit olivat Nathalie Blomqvist ja purjehtija Monika Mikkola.  5000 metrin alkuerissä Blomqvist sijoittui seitsemänneksi ja eteni komeasti finaaliin. Mikkola nousi purjehduksen ILCA-luokassa komeasti kokonaistilanteessa kolmanneksi kolmen lähdön jälkeen.

Kaikkiaan suomalaisurheilijoita nähtiin perjantaina tositoimissia 11. Suomalaisten suorituksista voit lukea tarkemmin alla olevasta seurannasta.

Seuranta:

Kello 22.51 Cheptegei painelee voittoon olympiaennätyksellä 26.43,14! Etiopian Aregawi on toinen ja USA:n Grant Fisher kirii kolmanneksi. Voitosta nähtiin lopulta huima kirikamppailu, jonka Cheptegei ratkaisi pitkällä kirillä. Viimeinen kierros paineltiin alle 55 sekuntiin.

Huomionarvoista on, että peräti yhdeksän juoksijaa kirmaa matkan alle 26.50:n. Yhteensä 13 juoksijaa painelee alle vanhan olympiaennätyksen ja myös alle 27 minuutin loppuajan.

Kello 22.50 Joshua Cheptegei lähtee viimeiselle kierrokselle kärjessä.

Kello 22.49 Kaksi kierrosta matkaa maaliin ja edelleen suuri joukko juoksijoita mukana. Taitaa mennä loppukirikamppailuksi 10 000 metriä.

Kello 22.48 Kaksi kilometriä kymppitonnilla jäljellä. Kärjessä paahtaa Etiopian Aregawi.

Kello 22.44 Kymppitonnilla seitsemän kilometriä takana. Kärjessä ei suuria muutoksia. Vauhti on edelleen kovaa, mutta pääjoukossa on mukana vielä 13 juoksijaa. Etiopialaisten lisäksi mukana vielä muun muassa pari ugandalaista, pari kenialaista ja pari USA:n miestä.

Kello 22.41 Hurja tahti 10 000 metrin kisassa on liikaa Ranskan Yann Schrubille, joka kuukahtaa radan pintaan ja keskeyttää matkan.

Kello 22.40 Ilmeisesti Etiopian kolman mies Barega yritti jättäytyä tulpaksi maanmiestensä ja pääjoukon eteen, mutta se temppu ei onnistunut. Kärkiryhmässä on mukana edelleen noin 13 juoksijaa.

Kello 22.37 Etiopian Berihu Aregawi ja maanmies Kejelcha ottavat pienen nykäisyn viiden kilometrin kohdalla 10 000 metrin kisassa. Väliaika on 13.23,07.

Kello 22.30 Etiopian Selemon Barega ja maanmies Yomif Kejelcha lähtevät pitämään vauhtia 10 000 metrin kisassa. Ensimmäinen tuhat metriä juostaan 2.43:een. 2000 metrin väliaika on 5.22,63.

Kello 22.24 Miesten 10 000 metriä lähtee käyntiin. Noin 27 minuutin päästä saadaan selville päivän ainoa yleisurheilun olympiavoittaja. 

Kello 22.19 Miesten kymmenottelun ensimmäinen päivä saatiin päätökseen 400 metrin juoksulla, jossa kovimman ajan 46,17 paineli Puerto Ricon Ayden Owens-Delerme. Kanadan mitalisuosikki Damien Warner kangistui viimeisellä 50 metrillä pahasti ja jäi aikaan 47,34, mutta teki silti ennätyssarjaansa nähden kovan suorituksen.

Kymmenottelun kärjessä ensimmäisen päivän jälkeen komeilee Saksan Leo Neugebauer 4650 pisteellä. Toisena on Peurto Ricon Owens-Delerme 4608 pisteellä ja kolmantena on Norjan Sander Skotheim 4588 pisteellä. Warner on neljäntenä pistein 4561.

Kello 22.02 Tenniksessä Novak Djokovic otti välierävoiton Lorenzo Musettista suoraan kahdessa erässä eräluvuin 6–4, 6–2. Serbialainen etenee finaaliin, jossa vastaan asettuu Espanjan Carlos Alcaraz.

Naisten puolelle Puolan Iga Swiatek voitti pronssiottelussa Slovakian Anna Karolina Schmiedlovan eri 2–0.

Kello 21.52 Uinnissa kotiyleisön suosikki Leon Marchand ottaa jo kisojen neljännen kultamitalinsa, tällä kertaa 200 metrin sekauinnissa. Marchand ottaa voiton ajalla 1.54,06, mikä on uusi olympiaennätys. Ranskalaisen huippuaika jää maailmanennätyksestä vaivaiset kuusi sadasosaa.

Kello 21.45 Italian Leonardo Fabbri piti jännityksen kolmannelle kierrokselle asti, ja sai lopulta huokaista helpotuksesta. Kolmas työntö tärähti pitkälle tulokseen 21,76 ja Fabbri sai tuulettaa vapautuneesti. Hän etenee siis loppukilpailuun.

Kello 21.40 Naisten kiekonheiton karsinnassa Kroatian Sandra Elkasevic kiskaisee tuloksen 65,63 ja lunastaa lipun loppukilpailuun. Myös Ruotsin Vanessa Kamga jysäyttää finaaliin tuloksella 65,14. Kyseessä on uusi Ruotsin ennätys.

Kello 21.36 Kuulantyönnössä EM-voittaja Leonardo Fabbri on todella tukalassa paikassa, sillä hän on kahden työntökierroksen jälkeen vasta sijalla 13, eli ulkona finaalista. Saa nähdä, mitä lähes 23 metrin mies saa kolmannella yrityksellään aikaan.

Kello 21.30 Miesten kuulantyönnön karsinta on lähtenyt käyntiin, ja karsintarajan 21,35 on selvittänyt jo viisi miestä. Tshekin Tomas Stanek pukkasi komeasti 21,62, Yhdysvaltain Payton Otterdahl 21,52 ja hänen maanmiehensä Ryan Crouser kävi työntämässä pitkät housut jalassa leppoisasti 21,49.

Heidän lisäkseen myös Uuden-Seelannin Tom Walsh, 21,48, ja Jacko Gill, 21,35, nähdään finaalissa.

Kello 21.25 Naisten 800 metrin vitoserässä Etiopian Tsige Duguma ottaa voiton huippuajalla 1.57,90. 

Kello 21.20 Määttänen kommentoi menoaan juoksun jälkeen.

– Taktiikkaana oli tehdä hyviä ja harkittuja siirtoja, ja koettaa sillä päästä jatkoon, Määttänen sanoi juoksustaan Ylellä.

– Kyllä se meni niin kuin suunnittelin. Mun mielestä loppu tuli vahvasti, mutta niin noi kolme kärkijuoksijaakin ovat vahvoja. 

Kello 21.18 Määttäsen urakka ei suinkaan ole ohi, vaan hän pääsee kaikkien muidenkin karsiutuneiden tavoin mukaan huomisiin keräilyeriin. Huomenna juostaan neljä keräilyerää, joiden voittajat ja lisäksi kaksi parasta aikojen perusteella etenevät 800 metrin välieriin.

Kello 21.15 Määttänen taistelee hyvin, mutta harmittavasti neljänneksi, kun kolme parasta menee jatkoon. Määttäsen aika 2.00,02. Keely Hodgkinson erän voittoon ajalla 1.59,31.

Kello 21.13 Eveliina Määttänen lähtee matkaan.

Kello 21.05 Naisten 800 metrin kolmannen erän voittoon Etiopian Worknesh Mesele omalla ennätykselläään 1.58,07. Kohta on Eveliina Määttäsen vuoro.

Kello 20.58 Naisten 800 metrin ensimmäisen erän voittoon juoksi Ison-Britannian Jemma Reekie ajalla 2.00,00. Toisen erän voittoon paineli Daily Cooper selkeästi kovemmalla vedolla 1.58,88. Vielä yksi erä vuorossa ennen Eveliina Määttäsen vetoa.

Kello 20.44 Naisten 800 metrin alkuerät käynnistyvät aivan tuota pikaa. Eveliina Määttänen juoksee neljännessä erässä. Jatkoon erien kolme parasta. Kaikki loput etenevät keräilyeriin.

Kello 20.28 4x400 metrin sekaviestissä toisen erän voittoon kirmaa Ison-Britannian joukkue ajalla 3.10,61. Hollanti on toinen, vaikka juoksee ilman supertähti Femke Bolia.

Kello 20.19 Kolmiloikan loppukilpailuun vaadittiin tulos 14.05. Senni Salmisen loukkaantuminen oli todella harmillinen asia, sillä hänellä olisi ollut todella hyvät mahdollisuudet hypätä vaadittu tulos.

Kello 20.15 Yhdysvallat paukuttelee 4x400 metrin sekaviestin ensimmäisessä alkuerässä maailmanennätyksen 3.07,41.

Kello 20.10 Yleisurheilustadionilla käynnistyvät 4x400 sekaviestien alkuerät. Käynnissä on myös naisten kiekonheiton karsinta, jossa USA:n Valarie Allman kiskaisi tuloksen 69,59, millä irtosi paikka finaaliin.

Kello 20.01 Blomqvist säteili onnellisena juoksunsa jälkeen. 

–  Kyllä tämä on unelma, joka toteutuu. Tuuletin, kun tulin maaliin. Tämä oli niin siistiä, että en tiedä mitä pitäisi sanoa, onnellinen Blomqvist kommentoi tunnelmiaan Ylen haastattelussa.

Kello 19.54 Blomqvist iskee loppukirin ja on komeasti eränsä seitsemäs. Suomalainen etenee finaaliin! Blomqvistin aika on 15.02,75. Erän voittaja Beatrice Chebetin noteeraus 15.00,73.

Kello 19.53 Nyt lisätään vauhtia, ja Blomqvist pystyy vastaamaan. Nyt pitää taistella. Blomqvist mukana 11 juoksijan ryhmässä, joka on karannut muilta.

Kello 19.50 Kahdeksan parasta menee siis jatkoon 5000 metrillä. Blomqvist tällä hetkellä noin sijalla 10. Suomalaisen juoksu näyttää hyvävoimaiselta. Samaan aikaan Burundin juoksija kaatuu, mutta pääsee heti jaloilleen ja on edelleen mukana pääjoukossa. Kaksi kierrosta matkaa jäljellä.

Kello 19.48 3000 metrin väliaika on 9.13. Blomqvist edelleen hyvin mukana pääjoukossa.

Kello 19.46 5000 metrin kisassa ensimmäisen kahden kilometrin väliaika on 6.09. Vaikuttaa edelleen olevan sopivaa vauhtia Blomqvistin kannalta.

Kello 19.45 Blomqvistilta pieni horjahdus, mutta suomalainen pysyy onneksi pystyssä. 

Kello 19.44 Blomqvist etenee pääjoukossa noin sijalla 15, mutta parantelee hieman asemiaan kymmenenneksi. Ensimmäinen 1000 metriä paineltiin aikaan 3.03.

Kello 19.42 Blomqvist on hyvin mukana 5000 metrin alkuerässään. Vauhti ei ole järin kovaa, mutta silti osa on tippunut pääjoukon kyydistä.

Kello 19.37 Blomqvistin erä 5000 metrillä tärähtää käyntiin. Suomalainen ottaa paikan juoksijoiden joukon keskeltä. 

Kello 19.32 Kohta on vuorossa Nathalie Blomqvistin alkuerä 5000 metrillä. Finaaliin päästäkseen hänen pitää sijoittua kahdeksan parhaan joukkoon. Erän suosikki on Kenian Beatrice Chebet, joka on painellut matkan noin 20 sekuntia nopeammin kuin suomalainen. Tällä kaudella Suomen ennätyksen juosseella Blomqvistilla on siitä huolimatta hyvät mahdolisuudet edetä loppukilpailuun.

Kello 19.30 Naisten 5000 metrin ensimmäinen alkuerä saatiin maaliin. Erän voittaa Kenian Faith Kipyegon ajalla 14.57,56 ja Hollannin Sifan Hassan on toinen.

Kello 19.20 Suomen joukkue julkaisi tiedotteen, jossa Salmisen valmentaja Matti Mononen kertoi tuoreeltaan arvionsa suojattinsa loukkaantumisesta.

Näytti siltä, että kyse on oikean jalan takareisivammasta, verryttelyä kentän reunalla seurannut valmentaja Mononen kommentoi.

Kello 19.15 Seurannassa keskitytään nyt pääsääntöisesti yleisurheiluun. Senni Salmisen kohtalo on tietysti todella surullinen, mutta onneksi suomalaisa urheilijoita on mukana myös muita. Nathalie Blomqvist juoksee 5000 metrin toisessa alkuerässä noin 15 minuutin päästä. Myös Eveliina Määttänen nähdään radalla, kun hän juoksee 800 metrin alkuerissä kello 20.45.

Kello 19.08 Salmisen viereen tuodaan jo paarit. Karmea kohtalo suomalaishyppääjällä. Nyt kuvissa näkyy, kun Salmista kannetaan paareilla pois hyppypaikalta.+

Kello 19.05 Todella surullisia kuvia kolmiloikkapaikalta. Senni Salminen loukkaa itseään lämmittelyhypyssä. Hän irvistää ja ontuu toista jalkaansa. Sen jälkeen Salminen jää radan pintaan makaamaan. Vaikuttaa, että takareidessä tai pakarassa on tuntemuksia.

Kello 17.20: Carlos Alcaraz pelaa miesten olympiatenniksen finaalissa.Espanjalainen voitti 13. sijoitetun Kanadan Felix Auger-Aliassimen välierässä erin 6–1, 6–1. Alcarazin vastustaja finaalissa on voittaja toisesta välieräparista Novak Djokovic-Lorenzo Musetti.

Kello 17.10: Miesten pöytätenniksessä on todistettu sensaatiota. Turnauksessa 19:nneksi sijoitettu Ruotsin Truls Möregårdh, 22, on pudottanut toistaiseksi turnauksesta ykkössijoitetun Kiinan Wang Chuqinin, 16:nneksi sijoitetun Egyptin Omar Assarin ja tuoreimpana neljänneksi sijoitetun Brasilia Hugo Calderanon. Loppuotteluun edennyt Möregårdh kohtaa finaalissa turnauksen ja maailmanlistan kakkosen, Kiinan Fan Zhedongin. 

Kello 16.55: Tapio Pulkkanen suli totaalisesti toisen kierroksen viimeisellä väylällä. Pulkkanen löi väylällä peräti yhdeksän lyöntiä eli viisi yli ihannetuloksen. Pulkkanen löi pallon muun muassa kertaalleen veteen. Hän romahti tuloslistalla jaetulle 35. sijalle. Suomalainen on kokonaistilanteessa tuloksessa -1.

Sami Välimäki on kokonaistilanteessa sijalla 19 tuloksella -4.

Kello 16.30: Wilma Murto kertoi Suomen joukkueen mediatilaisuudessa, että oli pystynyt tekemään täysivauhtisia hyppyjä suunnitellusta etuajassa. Pieni ilouutinen siis Suomen mitalitoivosta.

Kello 16.12: Naisten purjehduksen ILCA-luokassa Monika Mikkola nousi kokonaistilanteessa kolmanneksi purjehdittuaan kolmannessa lähdössä viidenneksi. Kaikkiaan kymmenestä lähdöstä neljäs on ohjelmassa vielä tänään.

Kello 15.32: Skeetin kolmas karsintakierros on saatu päätökseen. Eetu Kallioinen on sijalla 25 pudotettuaan 68/75 kiekkoa. Mahdollisuudet kuuden parhaan joukkoon ja loppukilpailupaikkaan ovat käytännössä menneet.

– Mentaalisesti urheilija tietää, että kilpailu on ohi. On silti tärkeää, ettei ampuja anna periksi, kommentoi Ampumaurheiluliiton skeetin italialainen päävalmentaja Pietro Genga liiton välittämällä haastattelunauhalla, kertoo STT.

Gengan mukaan Kallioisella oli kaikki hyvin olympialaisiin viimeistelevällä viikon jaksolla, sillä tuolloin Kallioinen ampui harjoituksissa ohi vain kaksi kiekkoa. Harjoituksissa ei kuitenkaan ollut neljää tuhatta katsojaa selän takana.

Skeetin alkukilpailu jatkuu lauantaina 50 kiekolla, jota seuraa kuuden parhaan finaali. Kilpailua johtaa Tokiossa olympiakultaa tähdännyt Yhdysvaltain Vincent Hancock täydellisellä 75 kiekon tuloksella.

Kello 15.16: Sami Välimäki Ylellä päivästään: 

– Tänään ei vain ollut mun päivä, ei minkäänlaista tuuria ollut. Kaikki putit vain kääntyivät ohi. Ei voi mitään.

– Kaksi päivää on ollut todella hyvää pelaamista, mutta ei vain tulosta ole tullut.

Sami Välimäen tulos perjantaina oli par, yhteistulos eilisen jäljiltä -4.

– Nyt täytyy vain saada nuo bogeyt pois kortista ja kuuma putteri, Välimäki suunnitteli viikonloppuaan.

Kello 15.03: Sami Välimäen kierros päättyy mollivoittoisesti kahteen peräkkäiseen bogeyyn ja yhteistulokseen -4. Suomalainen valahtaa tämän myötä tuloslistalla tässä vaiheessa jaetulle 17. sijalle.

Kello 15.01: Monika Mikkola onnistui upeasti Ilca 6 -luokan toisessa lähdössä purjehtimalla lähdössä toiseksi. Ensimmäisessä lähdössä sijalle 18 jäänyt Mikkola on nyt kokonaistilanteessa kahden lähdön jälkeen sijalla viisi. Luokassa on määrä kisata tänään vielä kaksi lähtöä.

Miesten jollaluokka Ilca 7:ssä Suomen Kaarle Tapper oli Marseillessa kolmannessa lähdössä yhdeksäs.

Kello 14.56: Birdien juuri upottaneella Tapio Pulkkasella kulkee: kotkalainen on pelannut toisen kierroksen 12 ensimmäistä väylää tuloksella -5 ja on nyt upeasti jaetulla viidennellä sijalla yhteistuloksella -7. Sami Välimäki on tulossa kierroksensa maaliin. Ennen viimeistä väylää nokialaisella tulos -5.

 Kello 14.47: Eetu Kallioisen perjantain urakka skeetissä on ohi. Tokion olympialaisissa neljänneksi ampunut Kallioinen pudotti kolmella karsintakierroksella vain 68/75 kiekkoa ja on kaukana kärjestä. Perjantain kilpailu on vielä kesken, mutta Kallioisen matka kuuden parhaan joukkoon ja loppukilpailuun on toivottoman pitkä.

Kello 14.32: Vilkas suomalaisaamu on pitänyt sisällään pettymyksiä. Martti Puumalainen kärsi tappion azerbaidzhanilaiselle Usmangi Kokaurille, Ella Junnila karsiutui korkeushypyn loppukilpailusta ja Lotta Kemppinen jäi 100 metrin juoksussa alkueriin. MTV Urheilun Pariisissa olevat toimittajat Ossi Karvonen ja Antti Rämänen selvittivät urheilijoilta, mikä meni pieleen. Vastaukset löydät alla olevista jutuista.

Kello 14.27: Tapio Pulkkanen nousee jo tasoihin Sami Välimäen kanssa päivän viidennellä birdiellään kymppiväylällä. Suomalaiset nyt siis jaetulla viidennellä sijalla. Välimäellä on enää kaksi väylää jäljellä, nokialainen on nakuttanut tasaista eveniä takaysillä.

Kello 14.16: Skeetissä Eetu Kallioisen ammunta ei lähde kulkemaan. Kallioinen on ampunut kolmannella kierroksella ohi kahdesta kiekosta, ja loppukilpailupaikka karkaa aina vain kauemmas. Kallioinen on ampunut kaikkiaan jo seitsemän hutia, kun viimeisessä loppukilpailupaikassa tällä hetkellä kiinni oleva ampuja on missanut vain yhden kiekon.

Kello 14.07: Yhdeksän väylää pelannut Tapio Pulkkanen on jaetulla sijalla 11. Kotkalaisen tuloskortissa on ollut pientä hämminkiä, kun seiskaväylän bogey on vaihtunut useaan otteeseen par-merkinnäksi. Tällä hetkellä hänen yhteistuloksensa kirjataan lukemaan -5.

Kello 14.04: Sami Välimäki on pelannut tasaista tulosta korttiinsa golfin toisella kierroksella perjantaina. Päivän saldo on nyt -2 ja yhteistulos komea -6, mutta huippuonnistumisia ei ole nähty toviin. Nokialainen on nakuttanut pareja nyt viisi väylää perätysten. Välimäki on jaetulla viidennellä sijalla, ja kierroksesta on hänellä vielä neljä väylää jäljellä.

Kärkipaikkaa pitää hallussaan loistavasti pelaava Yhdysvaltain Xander Schauffele yhteistuloksella -11. Japanin Hideki Matsuyama on toisena tuloksella -9 ennen roimasti eilisestä parantanutta Belgian Thomas Detrya ja Ison-Britannian Tommy Fleetwoodia (kumpikin -7). 

Kello 14.03: Lotta Kemppinen on karsiutui välieristä Pariisin olympialaisten naisten 100 metrillä. Kemppinen juoksi alkuerässään ajan 11,56 ja sijoittui erässään seitsemänneksi. Välieräpaikka olisi vaatinut sijoittumisen erässä kolmen parhaan joukkoon. Aikavertailusta jatkoon pääsi vain kolme naista.

Kello 12.54: Naisten 100 metrin juoksun alkuerät ovat myös käynnissä ja heti ensimmäisessä erässä mennään hurjaa kyytiä. Yksi ennakkosuosikeista Yhdysvaltain Sha'Carri Richardson tyylittelee ajan 10.94 ja jatkaa seuraavalle kierrokselle. Lotta Kemppinen juoksee kuudennessa erässä.

Kello 12.52: Korkeuden loppukilpailusta tuloksellaan 183 karsiutunut Ella Junnila kuvaili fyysistä fiilistään erittäin hyväksi.

– Juoksuaskelissa en oikein pääse juoksun päälle. Ensimmäisestä askeleesta jää vähän alas, niin juoksu jää alas ja kurvaan on vaikea lähteä. Sitten se näyttää tuolta.

Kello 12.46: Suomalaisten mollivoittoinen päivä jatkuu skeet-ammunnassa. Eetu Kallioinen on ampunut kaksi karsintakierrosta tuloksella 45/50 ja on kaukana kärjestä, kun toinen kierros on vielä kesken. 

Kello 12.40: Judoka Martti Puumalainen oli murtunut mies raskaansarjan tappionsa jälkeen. Puumalaisen kisat päättyivät tappioon Azerbaidzanin Usmangi Kokaurille.

– Elämäni surkein tämä. Tämä on ollut surkea vuosi, Puumalainen tiivisti heti alkuun.

Kello 12.35: Sami Välimäki tekee birdien yhdeksännellä väylällä ja kohentaa asemiaan kärkitaistossa yhteistulokseen -6. Välimäen toisen kierroksen ensimmäiset avaukset epäonnistuivat pahasti, mutta suomalainen on taistellut itsensä upeasti kuiville. Tämän päivän saldo on nyt -2. Sijoitus on tässä kohtaa neljäs.

Kello 12.19: Ella Junnilan valmentaja Tuomas Sallinen sanoo Ylen haastattelussa, että Junnilan hyppy ei toiminut teknisesti.

Hyppy ei löytynyt teknisesti, juoksu ei alkanut toimiman niin kuin olisi pitänyt, Sallinen sanoo.

Junnila hyppäsi aiemmin kesällä Suomen ennätyksen 197, mutta Pariisissa homma ei toiminut. Sallinen sanoo, että kokonaisuutena kesään voi kuitenkin olla tyytyväinen. 

Kello 12.12: Golfari Tapio Pulkkanen on aloittanut toisen kierroksensa väkevästi birdiellä ja parilla. Suomalainen komppaa Välimäen takana mainiosti yhteistuloksella -3 ja on jaetulla 16. sijalla.

Kello 12.10: Viime vuonna Euroopan mestaruuden raskaassasarjassa voittanut Puumalainen oli ennalta yksi Suomen harvoja mitaliehdokkaita. Pettymys on suuri. 

Kello 12.03: Synkkä hetki suomalaisille olympialaisissa. Ella Junnila pudottaa kolmannen kerran korkeudesta 188 ja jää näin ulos loppukilpailusta. Samaan aikaan Azerbaidzhanin Usmangi Kokauri ottaa Martti Puumalaisesta voiton ipponilla. 

Kello 11.57: Ella Junnilalle toinen pudotus korkeudesta 188. Toinen yritys oli jo parempi, mutta rima tulee alas. Tiukka paikka tamperelaisella. Yli olisi päästävä.

Kello 11.49: Sami Välimäki kohentelee asemiaan golfissa. Nokialainen tekee kuudennelle väylälle birdien ja nostaa kokonaistuloksensa -5:een ja jatkaa kärkikahinoissa. Osa kilpailijoista ei ole vielä aloittanut toista kierrosta.

Kello 11.46: Ella Junnila pudottaa ensimmäisellään korkeuden 188. Hyppy nousee hyvin, mutta Junnila hieman putoaa riman päälle. Kaksi yritystä jäljellä.

Kello 11.41: Miesten skeetissä kaikki kilpailijat ovat saaneet ensimmäisen karsintakierroksen ammuttua. Eetu Kallioinen on tuloksella 23/25 sijalla 22, kun loppukilpailuun yltää kuusi parasta. Tekemistä riittää, sillä peräti 11 ampujaa selvitti ensimmäisen kierroksen puhtaasti.

Kello 11.35: Ella Junnila onnistuu toisellaan ja ylittää korkeuden 183. Karsintakisa jatkuu kohti karsintarajaa 197.

Kello 11.26: Ella Junnilan korkeuskarsinta alkaa heikosti: pudotus ensimmäisellä yrityksellä korkeudesta 183.

Kello 11.17: Golfissa Sami Välimäki on pelannut perjantain toista kierrosta nyt neljä väylää ihannetuloksella: saldona kaksi paria, yksi bogey ja yksi birdie. Välimäki on edelleen hyvissä asemissa, suomalaisen yhteistulos on eilisen mainion pelipäivän jäljiltä yhä -4.

Kello 11.14: Judoka Martti Puumalaisen ensimmäinen vastustaja on selvillä. Puumalainen kohtaa judon superraskaan sarjan ottelussaan azerbaidzhanilaisen Ushmangi Kokaurin. Tämä voitti avauskierroksen kamppailussa jättimäisen brasilialaisen Rafael Silvan lopun ipponilla. Puumalainen on turnauksen kahdeksanneksi sijoitettu ja pääsee näin aloittamaan olympiakisansa suoraan toiselta kierrokselta.

Puumalaisen ja Kokaurin ottelu on vuorossa päivän yhdeksäntenä otteluna eli jo reilun puolen tunnin kuluttua.

Kello 11.04: Eetu Kallioinen ampuu ensimmäisellä karsintakierroksella tuloksen 23/25. Urakkansa aloittaneista kaikkiaan kuusi ampujaa pudotti kaikki 25 kiekkoa. Karsintakierroksia ammutaan viisi ja kuusi parasta jatkaa loppukilpailuun.

Kello 11.00: Sami Välimäki on ehtinyt toisella golfkierroksella nelosreiälle. Välimäki pelasi ensimmäisen väylän pariin, toisella tuli bogey ja kolmannella birdie, joten Välimäen päivä on toistaiseksi edennyt parissa. Kokonaistulos tällä hetkellä -4.

Kello 10.50: Yleisurheilun kenttätapahtumat pääsevät pian käyntiin, kun miesten kymmenottelu starttaa kello 11. Ella Junnila aloittaa ensimmäisenä suomalaisena kilpailunsa korkeushypyn karsinnassa kello 11.15.

Kello 10.49: Eetu Kallioisen karsintakilpailu on alkanut verkkaisesti. Suomalainen on pudottanut 13/15 kiekkoa, kun kärjessä useampi kilpailija jatkaa puhtaalla pelillä. Kisa on kuitenkin vielä nuori.

Kello 10.31: Miesten skeetin karsintakilpailu on käynnissä. Tänään ammutaan kolme karsintakierrosta ja lauantaina kaksi lisää sekä kuuden ampujan loppukilpailu. Mukana Tokion olympialaisten nelonen Eetu Kallioinen, joten suomalaisodotukset ovat huipussaan.

Kello 9.43: Kisatapahtumien alkua odotellessa on aikaa lukea esimerkiksi tämä MTV:n toimittajan Ossi Karvosen kommentti Pariisista: Kommentti: Sankari, astu esiin! Suomen olympiastartissa hämmästyttäviäkin piirteitä

Kello 9.43: Suomalaisjännitettävää riittää myös golfviheriöllä, kun toinen kierros starttaa kello 10. Sami Välimäki on ensimmäisen kierroksen jälkeen jaetulla kuudennella sijalla lyötyää tuloksen neljä alle parin. Välimäki avaa toisen kierroksen kello 10.11. Toinen suomalainen Tapio Pulkkanen on ensimmäisen kierroksen jälkeen tuloksessa kaksi alla ja jaetulla sijalla 21. Pulkkanen avaa kello 11.44. Kisaa johtaa Japanin Hideki Matsuyama tuloksella kahdeksan alle.

Korjaus: Välimäen ja Pulkkasen aloitusajat muuttuivat aiemmin ilmoitetuista. Välimäen aloitusaika kello 10.11 ja Pulkkasen 11.44.

Kello 9.41: Tänään urakkansa aloittaa yksi Suomen suurimmista mitalitoivoista, kun Eetu Kallioinen ampuu skeetin karsinnassa kello 10.30 alkaen. Skeetissä ammutaan perjantaina karsinnan ensimmäinen osa. Karsinta jatkuu lauantaina, jolloin ammutaan myös loppukilpailu, johon kelpuutetaan karsinnan kuusi parasta. Kallioinen, 25, ampui Tokion olympialaisissa vuonna 2021 neljänneksi, joten mitalinälkää varmasti riittää.

Kello 9.41: Tervetuloa perjantain olympiaseurannan pariin. Edessä on vilkas suomalaispäivä, joten jännitettävää riittää.

Lue myös:

    Uusimmat