MTV Uutisten Eurooppa-kirjeenvaihtajan Heikki Piuholan mukaan Uniperin pelastamisen tarkkaa hintaa on vielä mahdoton arvioida. Se tulee kuitenkin kalliiksi niin saksalaisille kuin suomalaisillekin veronmaksajille.
Fortum kertoo saavuttaneensa sovun vakautuspaketista Saksan hallituksen kanssa tuen antamiseksi Uniperille.
Sen mukaan Saksan valtio hankkii 30 prosentin osuuden Uniperista noin 267 miljoonalla eurolla. Saksan hallitus saa lisäksi edustuksen Uniperin hallintoneuvostoon.
Valmistaudu Linnan juhliin ja seuraa juhlahumua erikoislähetyksissä
Klo 17–19 Valmiina Linnan juhliin -erikoislähetys Katri Utulan ja Katja Lintusen juontamana.
Klo 19–22 Juhlatunnelmaa ja mielenkiintoisia vieraita suorana Presidentinlinnasta.
Lähetyksiä voi seurata suorana MTV Uutisten verkkosivuilla ja Katsomossa itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta.
Suomalaisen valtionyhtiö Fortumin omistusosuus Uniperissa vähenee 56 prosenttiin. Yhtiö pysyy kuitenkin Uniperin pääomistajana.
Samalla Saksan hallitus on ilmoittanut aikovansa ottaa käyttöön mekanismin, jolla Uniper voi lokakuusta alkaen siirtää asiakkailleen 90 prosenttia kaasun kohonneista hankintakustannuksista.
Fortumin tytäryhtiö Uniper on Saksan suurin kaasuntoimittaja, ja se on hakenut maan hallitukselta taloudellista tukea Venäjän leikattua voimakkaasti maakaasun toimituksia Eurooppaan.
Lue myös: Fortum on sopinut Uniperin pelastussuunnitelmasta Saksan hallituksen kanssa
Tappiot pahimmillaan jopa 50 miljoonaa euroa päivässä
MTV Uutisten Eurooppa-kirjeenvaihtaja Heikki Piuhola kertoo, että pitkän linjan tavoite on saada Uniper hyvään vauhtiin Saksan siirtyessä fossiilisista energialähteistä, kuten kivihiilestä, uusiutuviin energialähteisiin. Saksa lopettaa 2–3 vuoden kuluessa myös venäläisen maakaasun käytön.
– Fortum oli jo Uniperin ostiaessaan tietoinen siitä, että sen rooli on merkittävä myös tässä prosessissa.
Piuhola kertoo, että Uniper teki viime viikolla pahimmillaan 50 miljoonan euron tappioita päivässä.
– Se oli tavallaan samanlaisessa syöksykierteessä kuin lentoyhtiö Lufthansa reilu vuosi sitten koronapandemian takia. Saksan valtio antoi Lufthansalle tukea silloin noin 9 miljardia euroa tukea. Uniperille annetaan vakuuksiksi 7,7 miljardia. Jo viime viikolla Uniper sai Saksalta 2 miljardia, Piuhola selvittää.
Piuhola kertoo, että Saksan osuus tulee olemaan kolmannes Uniperista ja Fortum joutuu myymään osakkeet 1,70 euron kappalehinnalla. Osakkeen hinta on tällä hetkellä vähän yli 10 euroa.
Lue myös: Tuppurainen Uniper-sovusta: Paras mahdollinen kompromissi näissä oloissa
Tulevien talvien tilanne ratkaisee
Millaisia seurauksia sovulla on Fortumille? Piuholan mukaan paljon ratkaisee se, millainen ensi talvesta ja seuraavista vuosista on tulossa kaasun suhteen.
–Jos Nord Stream -kaasuputken kautta saatavan edullisen venäläiskaasun saanti tyrehtyy kokonaan, Uniper voi joutua jatkossakin ostamaan kovaan hintaan kaasua muualta maailmasta tyydyttääkseen asiakkaiden tarpeet.
Uniper toimittaa kaasua sekä saksalaiselle teollisuudelle että yli sadalle voimalaitokselle eri puolilla.
– Sillä on siis merkitystä, miten kaasun hinta jatkossa käyttäytyy.
– Toinen asia, josta Saksan liittokansleri Olaf Scholz puhui, Saksa neuvottelee nyt tiiviisti ratkaisua, jolla kuluttajia ja kaasun käyttäjiä voitaisiin jatkossa tukea. Scholz sanoi, että ketään ei jätetä yksin tässä kriisissä, jonka Venäjä hyökkäyksellään ja energiasodallaan Euroopan kanssa on aiheuttanut.
Saksan hallitus miettii Piuholan mukaan nyt yhdessä ammattiyhdistysliikkeen ja työnantajien kanssa sitä, miten energiakriisistä päästäisiin yli ja kansalaisia pystyttäisiin parhaiten tukemaan.
– Nyt jo yli 25 % saksalaisista on niin sanotusti energiaköyhiä, eli energialaskun raju nosto olisi näille kotitalouksille kohtalokasta.
Lue myös: Kaasu virtaa jälleen Venäjältä Saksaan – mutta kuinka kauan ja millä mitalla?
Miten kalliiksi Uniper tulee veronmaksajille?
Piuholan mukaan sovun ja koko ongelmavyyhdin hintaa suomalaisille tai saksalaisille veronmaksajille on mahdoton sanoa vielä tässä vaiheessa. Halvalla ei kuitenkaan päästä kummassakaan maassa.
– Fortum on ollut Suomen valtiolle tähän asti hyvä osingonmaksaja. Valtio on saanut Fortumin tuloksesta omistajana noin 500 miljoonaa euroa useamman vuoden ajan. On todennäköistä, että tuo maksutulo tyrehtyy nyt joksikin aikaa.
– Lisäksi Fortum on joutunut rahoittamaan Uniperia jo miljardeilla tähän mennessä. Se, minkä verran se joutuu Saksan kanssa jatkossa Uniperia rahoittamaan, selviää vasta sitten, kun energiakriisissä päästään eteenpäin. Joka tapauksessa Fortum joutuu myymään osuuden Uniperista hyvin edullisesti Saksalle ja menettää siinä noin miljardin euron verran omistustaan. Jo se on menetys osittain myös suomalaisille veronmaksajille, Piuhola summaa.