Rohkea, peräänantamaton, päättäväinen oman tien kulkija, luova ajattelija, esteetikko, visionääri. Kaikkea tätä oli koko kansan rakastama Marimekon pelastaja, joka johti sekä rautaisella otteella että suurella sydämellä ja toimi vahvalla intuitiolla. 92-vuotiaana poismennyt Kirsti Paakkanen jätti jälkipolville hienon esimerkin menestyksekkäästä naisjohtajuudesta. Hänen kohdallaan toteutui nousu vaatimattomista oloista Suomen huippujohtajien eliittiin ja tie Saarijärven torpasta Ranskan Rivieran loistoon, kirjoittaa MTV Uutisten kolumnisti Helena Petäistö.
Kirsti Paakkasen kohdalla kävi toteen myös se, että menestyneen naisen takana on hän itse.
Se ilmenee muun muassa hänen viime vuonna ilmestyneestä, Ulla-Maija Paavilaisen kirjoittamasta elämänkerrastaan Suurin niistä on rakkaus, joka ehti onneksi valmistua ennen Paakkasen poismenoa. Se, että kirjasta tuli viime vuoden suurimpia myyntimenestyksiä, kuvastaa hänen nauttimaansa valtavaa arvostusta.
Kirjan mukaan Kirsti Paakkasella oli erittäin vaatimaton, mutta hyvä koti ja hyvät, uskovaiset vanhemmat, joilta tytär sai maailmalle mukaansa kunnon kotikasvatuksen ja tietoisuuden siitä, mikä on oikein ja väärin. Niillä eväillä 16-vuotias Kirsti Poikanen lähti pahvilaatikko kainalossaan Helsinkiin tarkoituksenaan mennä oppikouluun, mutta työelämä veikin työtä pelkäämättömän tytön heti mennessään.
Haaveet eivät jääneet haikailuksi
Paakkasesta voi sanoa, että hän oli oikea self made woman samaan tapaan kuin Ikean perustaja Ingvar Kamprad. Mutta siinä missä miljonääri Kamprad ajoi loppuun asti polkupyörällä kotikonnuillaan, viiletti Paakkanen Jaguaarilla Nizzan rantabulevardilla. Se oli yksi Kirsti Paakkasen paradokseista; lähtökohdistaan huolimatta hän näki aina suuresti niin bisneksessä kuin omassa elämässään. Ehkä se oli yksi hänen menestyksensä salaisuuksista.
Eivätkä haaveet jääneet koskaan vain haikailuksi, vaan hän myös toteutti ne. Kun hän oli nuorena tyttönä leikannut lehdestä Jaguarin kuvan, miljonäärinä hän myös hankki tuon unelma-auton. Samalla hän oli leikannut ylvään afgaaninvinttikoiran kuvankin. Lopulta hän hankki itselleen peräti kolme arvokkaan yläluokkaisesti käyttäytyvää afgaaninvinttikoiraa; ei siis mitään tavallista terrieriä. Saarijärven tytössä oli suuren maailman tyyliä, jota hän saattoi toteuttaa kovan, rehellisen työnsä tuottamilla tuloksilla. Sitä tyyliä hän myös tarvitsi kansainvälisissä kuvioissa ikonisen Marimekon johdossa. Hän oli Persoona suurella P:llä, ja se toimi.
Jo Helsingissä ujo, mutta päättäväinen maalaistyttö käytti ihan ikiomaa menetelmää ensimmäisen työpaikan hankkimisessa. Hän tarjoutui tekemään ilmaiseksi töitä mainostoimisto Mainos Kunnaassa. Sillä irtosi työpaikka ja kymmenen vuoden pesti talossa, jonka alan hän tunsi omakseen.
Mutta nuoren Kirsti Paakkasen haaveissa ei ollut ura, vaan perhe, sillä sopiva aviomies, Jorma Paakkanen oli löytynyt. Nuoren naisen suuri tragedia oli kuitenkin se, ettei hän voinut saada lasta, vaikka hänellä oli omien sanojensa mukaan maailman paras mies, joka rakasti lapsia. Elämäkerran mukaan hän päätyi silloinkin radikaaliin ratkaisuun: Hän tarjosi miehelleen avioeroa, jotta tämä voisi perustaa haluamansa perheen. Itse hän alkaisi luoda tosissaan uraa. Kun mies lopulta vastaanhangoittelun jälkeen viimein suostui eroon, hukutti Paakkanen surunsa työhön ja paneutui siihen koko tarmollaan.
"Tänään omena – huomenna Womena"
Insinöörien maassa, missä myynti ja markkinointi ovat suuri pullonkaula, Kirsti Paakkanen oli merkittävä poikkeus: Hänellä markkinointi oli verissä. Mitään kaupallista koulutusta hänellä ei ollut korkeakouluopinnoista puhumattakaan. Siitä huolimatta Helsingin Kauppakorkeakoulun luennoilla malliesimerkkinä esiteltiin Paakkasen nerokasta vetoa, josta muistan kertoneeni myöhemmin jopa pariisilaisessa työpaikassanikin. Ei meille markkinointia pääaineena opiskelleille ekonomeille jäänyt juuri mitään mieleen edes suuren amerikkalaisen markkinointigurun, Philip Kotlerin, teorioista, mutta suomalaisen Paakkasen esimerkki kaivertui pysyvästi mieleen:
Eräänä kauniina päivänä oli nimittäin 600 suomalaisen yrityksen pomon pöydälle tupsahtanut neliskulmaiseen rasiaan pakattu omena, jonka saatekortissa luki: ”Tänään omena – huomenna Womena”. Mitä ihmettä? hieraisivat iänikuisiin A4-liuskoihin tottuneet johtajat silmiään. Seuraavana päivänä saapui kirje, jossa naisista koostuva mainostoimisto Womena tarjosi palvelujaan aivan kuin Eeva omenaa Aatamille. Totta kai noin kekseliään firman konsteja haluttiin käyttää myös omassa markkinoinnissa.
Siitä lähti Womenan menestystarina, jossa Paakkanen sekä oppi että maksoi oppirahoja. Lopputulos oli se, että vuonna 1989 amerikkalaisjätti McCann osti Womenan. Kirsti Paakkasesta tuli miljonääri, ja kovan uran ja uurastuksen jälkeen hän lähti toteuttamaan omia henkilökohtaisia unelmiaan.
Miljardöörien niemi
Pramean elämän kaipuu vei hänet Ranskan Rivieralle, mutta ei sielläkään ihan minne tahansa. Ehei, vaan Rivieran kaikkein hienoimpaan paikkaan, sinne, missä ovat 1800-luvun lopusta lähtien majailleet kruunupäät, aristokraatit, Hollywoodin tähdet ja nykyään myös it-alan suuret pomot, kaikki upporikkaita. Amerikkalaiset kutsuvat tätä 1 600 asukkaan Saint Jean Cap Ferrat’n kuntaa nimellä Peninsule of Billionaires, Miljardöörien niemi. Sen uskomattomien huviloiden ja palatsien joukosta löytyy palmujen, pinjojen ja sypressien katveesta useita maailman kaikkein kalleimmista loma-asunnoista.
Nizzasta kolmen kilometrin päässä sijaitsevasta, Saint Jeanin köyhästä kalastajakylästä alkunsa saanut nykyinen Cap Ferrat elää omaa yksityisten hovimestarien organisoimaa, palveluskuntien pyörittämää suihkuseurapiirielämää, joista tavallinen ranskalainen eikä turisti tiedä tuon taivaallista. Ennen Suomen Kirsti Paakkasta Cap Ferrat’n huvilanomistajiin on kuulunut liuta tähtiä ja hallitsijoita Windsorin herttuaparista Charles Chapliniin ja Rolling Stonesiin. Myös Churchillillä oli tapana lomailla Cap Ferrat’ssa.
Tällä idyllisellä niemenkärjellään kaikki saavat olla omassa rauhassaan. Turvallisuus, upeat maisemat Välimeren sineen ja vuoristoon, kaunis ja rehevä kasvillisuus sekä ihanteellinen ilmasto takaavat viihtyvyyden. Suomalaisten Grande Dame ei jättänyt Rivieran projektiaankaan puolitiehen, vaan hän tiesi, minne siellä tulisi asettua. Cap Farrat’ssa ei kukaan kiinnittänyt huomiota yhteen Jaguaariin Rolls Royce’ien joukossa, mutta tuskin kukaan muu Cap Ferrat’n asukkaista astui itse avoautonsa rattiin potkaistuaan ensin kymmenen sentin ranskalaiset korot pois jaloistaan. Myös korkeat korot olivat Paakkasen tavaramerkki. Niillä hän sanoi kiipeävänsä vaikka puuhun, kyseessä kun oli hänen taitolajinsa. Tilannehuumorintajukin oli Paakkasen vahva laji.
Mutta pitihän se arvata, ettei jatkuva unelma, yläluokkaisen joutelias elämäntapa sopinut ahkeraan työntekoon sekä mielenkiintoiseen ja palkitsevaan työhön tottuneelle Paakkaselle. Kun entinen työtoveri Kari Miettinen ymmärsi vinkata hänelle vakaviin talousvaikeuksiin joutuneesta Marimekosta, oli Paakkanen hetkessä valmis uusiin, aiempaa kovempiin haasteisiin. Cap Ferrat’n huvila oli ja pysyi, mutta talon valtiatar kävi siellä enää vain silloin, kun vaativalta pelastusoperaatioltaan ehti.
"Ah, encore Marimekoo!"
Vuonna 1991 Suomi oli järkyttävän syvässä lamassa ja suomalainen ikoni, Marimekko, konkurssikypsä ja pahemmassa jamassa kuin mitä kukaan osasi aavistaa. Kukaan ei onnitellut Kirsti Paakkasta hyvästä kaupasta eikä siitä, että hän vielä 60-vuotiaana uskalsi ottaa Marimekon pelastamisen hennoille, mutta vahvoille harteilleen. Sen sijaan epäilijöitä kyllä riitti. Mutta Paakkanen näytti perävalot kaikille, myös sille Amerin miesekonomiköörille, joka oli johtanut Marimekkoa kuin tupakkafirmaa ymmärtämättä kruununjalokiven vaatimuksia.
Paakkanen ymmärsi, ja hänellä oli palava halu palauttaa Marimekko Armi Ratian ajan loistoon. ”Samalla piti pelastaa Suomi. Olen aina ollut suuruudenhullu”, totesi Paakkanen myöhemmin. Siinä oli kaksi suomalaista oikeaan aikaan oikeassa paikassa: Paavo Lipponen pääministerinä nostamassa Suomea suosta ja Kirsti Paakkanen pelastamassa Suomen suurta symbolia, jolla oli merkitystä koko suuret ikäluokat vaatettaneelle ja heidän asuntonsa sisustaneelle kansalle. Molemmat onnistuivat. Marimekko oli taas menestystarina vailla vertaa.
Vuonna 1994 onnenpotku osui suomalaisyrityksiin, kun Ranskan suurin, laadukas tavarataloketju Printemps halusi ”suomalaisen joulun”, noël finlandais. Pelkästään Printempsin lippulaivassa, Pariisin oopperalla sijaitsevassa tavaratalossa, käy yli 100 000 asiakasta päivässä. Suomen silloinen Ulkomaankauppaliitto oli tiedottanut suomalaisyrityksille asiasta niin pliisusti A4-liuskalla, ettei suurin osa tiedotteen saaneista firmoista kiinnittänyt siihen mitään huomiota.
Niin oli käydä Marimekollekin, mutta kun Kirsti Paakkaselle valkeni asianlaita, hän pani tuulemaan. Marimekko ei lähtenyt mihinkään yhteisesittelyihin, vaan tavaratalon katolle pystytettiin vetonaulaksi suomalainen hirsitalo, jonka Marimekko varasi tuotteilleen. Kirsti Paakkanen sai päähänsä, että avajaisissa juuri minun olisi oltava hänen rinnallaan hänen tulkkinaan. Vaikka kuinka lupasin hommata hänelle ammattitulkin, ei mikään auttanut. Sain omakohtaista kokemusta toimitusjohtaja Paakkasen itsepäisyydestä. Hän ei hellittänyt ennen kuin lopulta lupauduin tehtävään.
Kun sanoin, etten laskuta keikasta, kun en kerran ole ammattitulkki, sain sellaisen kasan upeita Marimekon pöytäliinoja, että niistä on riittänyt aina erilaiseen kattaukseen joka kerta, kun järjestää päivällisiä. Nopeasti oli pakko todeta, että sekin oli Paakkaselta hieno oivallus. Isossa päivällispöydässä on aina paljon väkeä. Ei mennyt aikaakaan, kun ranskalaisvieraat alkoivat ihastuneina ihmetellä toinen toistaan upeampia pöytäliinojani. ”Ah, encore Marimekoo!” iskostui lopulta nimikin päähän. Mitä parhainta mainostahan se on.
Mutta intuitiivisten visioiden ja nerokkaiden markkinointi-ideoiden ohella Kirsti Paakkasella oli pohjalla hyvin poikkeuksellinen bisnesajattelu: ”Kun ei ensimmäisenä ajattele rahaa, vaan sitä, että työ onnistuu ja siinä on sydän mukana, alkaa rahaakin virrata ovista ja ikkunoista”, hän vakuutti.
Keväällä 1998 soitin Kirsti Paakkaselle ja pyysin tapaamista. Olin tehnyt tunnin Tiibet-dokumentin MTV:lle yhteistyössä Designmuseon kanssa, joka pystytti suurta Tiibet-näyttelyä samalla, kun Dalai Lama oli tulossa Suomeen. Tapahtumaan toivottiin myös yhteistyötä designyritysten kanssa. Joillekin Kiinan miehittämä Tiibet oli tabu, mutta ei Kirsti Paakkaselle. Siinä tilanteessa hän ei miettinyt bisnestä, vaan antoi sydämensä puhua. Kiinaa ajattelematta Marimekko teki laadukkaat teepaidat tiibetiläisten kaunis ajanpyörä kuvionaan. Niitä myytiin museossa näyttelykuukausien ajan, ja tuotto meni Tiibetin pakolaisille. Sain omakohtaisen osoituksen siitä, että Kirsti Paakkanen oli säilyttänyt idealisminsa yritysmaailmassakin.
Kirsti Paakkanen jätti lähtemättömän jäljen maamme yrityselämään. Hänen kaltaisiaan rohkeita johtajia Suomi tarvitsisi juuri nyt entistä enemmän. Marimekolle Kirsti Paakkanen koulutti rinnallaan yrityksen nykyisen toimitusjohtajan, Tiina Alahuhta-Kaskon, joka on jatkanut upealla tavalla Paakkasen urakkaa ja luotsannut suomalaisbrändiä uudelleen ulkomaille. Alahuhta-Kaskolla on käytössään huippuvälineet; sekä ranskalaisen kauppakorkeakoulun että Kirsti Paakkasen opit. Kirsti Paakkanen saa taas potkaista korkokengät jaloistaan ja levätä ansaitsemassaan rauhassa.