Elämäkerran kirjoittaja jännitti Marimekon voimahahmon tapaamista – "Tiesin, miten tärkeä ensivaikutelma on hänelle"

Lapsettomuudesta kärsivät Kirsti ja Jorma Paakkanen ovat tulleet Sofianlehtoon katsomaan adoptiolapsia. Pieni, maitorupinen tyttö konttaa halaamaan Kirstin jalkoja ja tämä nostaa lapsen syliinsä.

– Haluan tämän, hän sanoo ja puristaa lasta rintaansa vasten.

Jorma toppuuttelee. Ei lasta niin vain otettaisi, ne olivat monimutkaisia juttuja. Jorma uskoo, että pariskunta saisi vielä oman lapsen, mutta niin ei tapahdu. Lopulta Kirsti tahtoo eron, jotta mies saisi mahdollisuuden perheeseen. Kirsti itse alkaisi "karriäärinaiseksi".

Jorma avioituu eron jälkeen kahdesti, saa viisi lasta ja kuolee 92-vuotiaana vuonna 2019.

Kirsti sen sijaan saa elämän, jonka käänteet ja ylellisyys häikäisevät Ulla-Maija Paavilaisen kirjoittamassa, perjantaina ilmestyvässä elämäkerrassa Suurin niistä on rakkaus.

LUE MYÖS: Lapsettomuus ajoi Kirsti Paakkasen bisnesnaiseksi

Köyhässä mökissä syntynyt Paakkanen nostaa kukoistukseen kaksi yritystä, ansaitsee miljoonia ja vuoraa elämänsä hienoilla taloilla ja avoautoilla. Hän saa loputtomasti suitsutusta pelastaessaan laman syövereistä Marimekon, jonka kangaskassit nyt vilisevät katukuvassa uuden sukupolven olkapäillä.
Mukana seuraa myös yksinäisyys.

– Hän tunnustaa olevansa erakko, hän on tarvinnut yksinäisyyttä ja ammentanut siitä voimansa. Hän on varmasti saanut myös voimaa kauniista asioista ja esineistä ympärillään, Paavilainen sanoo.

"Jo Eeva osoitti naisen myyntitaidon"

Yrittäjän taipumukset näkyvät elämäkerran mukaan Paakkasessa jo varhain. Viisivuotiaana hän joutuu jäämään yksin kotiin, kun äiti lähtee heinätöihin. Äiti jättää tyttärelleen lohduksi pinon ohukaisia. Kirsti pakkaa ohukaiset yksitellen reikäkuvioin koristelemaansa voipaperiin ja myy naapurustossa viiden pennin kappalehintaan.
16-vuotiaana Paakkanen muuttaa Helsinkiin voidakseen käydä oppikoulua.

Ylioppilasta hänestä ei tule, mutta sen sijaan hän paiskii töitä, muun muassa ruusunmyyjänä ja Stockmannin kangasosastolla, kunnes päätyy Mainos Kunnas -nimiseen mainostoimistoon. Paakkasen palkkaamista yli viidenkymmenen hakijan joukosta avittanee se, että hän lupaa tehdä töitä palkatta.

LUE MYÖS: Marimekon pelastanut Kirsti Paakkanen kertoo MTV:n erikoishaastattelussa, miksi hänestä tuli ihailtu karrieerinainen

Lopulta kunnianhimo ajaa Paakkasen perustamaan oman mainostoimiston, Womenan. Toimisto lanseerataan kampanjalla Nyt omena – huomenna Womena. Naiset pakkaavat 600 omenaa neliskulmaisiin pahvilaatikoihin ja lähettävät ne potentiaalisille asiakkaille. Perään lähtee kirje, jossa kerrotaan, että jo Eeva osoitti naisen myyntitaidon myytyään Aatamille omenan. Kampanja tuo asiakkaita ja vuosien mittaan Womena auttaa lanseeraamaan kasvaville markkinoille monta hittituotetta, kuten Erittäin Hienon Suomalaisen sampoon ja tämän edeltäjän Hellä Mietosen.

Enemmän silmänkääntötemppu kuin työpaikka

Vuonna 1989 Paakkanen myy Womenan ja jättää sen pian kokonaan. Kun 1990-luvun lama kurittaa Suomea, yli 60-vuotias Paakkanen ajelee Nizzan rantabulevardia avoautolla hiukset ja sifongit tuulessa liehuen. Hänellä on ylellinen asunto ja ranskalainen miesystävä, mutta kunnianhimo ei ole vaihtunut mukavuudenhaluun.
Kun Paakkasen työtoveri Womenan ajoilta lentää Nizzaan ja ehdottaa Amerin heikosti menestyvän Marimekon ostamista, Paakkanen tarttuu tilaisuuteen.

Yrityksen tila paljastuu Paakkaselle täydessä mitassaan vasta kauppojen jälkeen.

– Yhtiö on kurjemmassa kunnossa kuin hän on odottanut. Se paljastuu varastoja kiertäessä. Yksi huone on täynnä liikelahjoiksi tarkoitettuja mustia kivilehmiä. Niiden mykkä mölinä kertoo, että koko Marimekon liikeidea on kadonnut, elämäkerta kuvaa.

LUE MYÖS: Marimekon liikevaihto kasvoi 15 prosentilla – vetureina kotimainen myynti ja suuremmat lisenssituotot Aasiasta

Kun Paakkanen ensi kertaa seisoo Marimekon työntekijöiden edessä, hän ajattelee näiden näyttävän rääkätyiltä. Hän oli ajatellut esiintyä itsevarmana, mutta tuntee nyt, että luottamus ansaitaan vain teoilla.

– Te olette osaajia, ja minä olen noviisi, hän sanoo työntekijöille.

– Tehdään tämä juttu yhdessä.

Alkaa uudistusten aikakausi, jona Marimekko on erään suunnittelijan mukaan enemmän silmänkääntötemppu kuin työpaikka. Muotinäytökset vetävät väkeä ja suunnittelijat lanseerataan kuin filmitähdet. Paakkasella on erinomainen maku ja kyky löytää rinnalleen oikeat ihmiset. Toisaalta hän osaa myös itkettää työntekijöitä ja herättää pelkoa.

– Tarttuessaan ensitapaamisella henkilöä kädestä hän sähköttää otteellaan ja koko olemuksellaan, että tämä kyseinen ihminen on hänelle ainutlaatuisen tärkeä. Vaikka ihmeellinen on vain Kirsti itse, koska hän osaa piirtää jokaisen kohtaamansa ihmisen ylle sädekehän – ja myös romauttaa sen alas, niin että toinen voi vain kummastuneena katsella haaveittensa minäkuvan sirpaleita.

Koti kuin taideteos

Paakkanen viihtyy Marimekon ruorissa kauan, kunnes löytää mieleisekseen seuraajaksi Mika Ihamuotilan. Sittemmin johtajaksi on noussut Tiina Alahuhta-Kasko.
Paavolaisen mukaan Paakkanen on hyvin tyytyväinen yrityksen nykytilaan. Marimekolle ei näytä käyvän kuten Womenalle, joka jäi ajan hampaisiin pian valovoimaisen perustajansa lähdettyä.

Paakkasen viime vuodet ovat kuluneet sisustusprojekteissa. Hänellä on kolmikerroksinen merenrantatalo Espoossa, toinen koti Nizzassa ja ylelliseksi remontoitu kotimökki Saarijärvellä.

LUE MYÖS: Kirsti Paakkanen palkittiin muotilegendana – yleisö osoitti kunniaa seisaaltaan

Paavilainen ryhtyi elämäkerran tekoon kustantajan ehdotuksesta. Hän on kokenut toimittaja ja kirjailija, mutta kertoo jännittäneensä Paakkasen ensitapaamista.

– Hän on onnistunut kaikessa hyvin, on aina antanut itsestään niin vahvan vaikutelman. Voi sanoa, että minulla oli perhosia vatsassa, kun tiesin, miten tärkeä ensivaikutelma hänelle on. Mutta se yhteys löytyi sitten heti.

Paavilaisen mukaan Paakkanen odottaa kovasti, että korona-aika on ohi ja hän pääsisi taas Nizzan kotiinsa.

– Hänhän on todella onnellinen ja ylpeä Ranskan talostaan, joka on kerta kaikkiaan mieletön. En ole koskaan käynyt vastaavassa talossa enkä tule koskaan enää näkemään sellaista taideteosta.