Muovia löytyi ihmisten sisältä – myös suomalaisen ulosteesta paljastui minimaalisia muovipartikkeleita

shutterstock_789245407
Shutterstock
Julkaistu 23.10.2018 11:31

Valpuri Haapala

valpuri.haapala@mtv.fi

Pienessä tutkimuksessa ihmisten ulosteesta löydettiin mikromuoveja ensimmäisen kerran. Asiasta kertovat muun muassa The Guardian sekä Wired.

VIDEO: Näillä kikoilla saat ruoan säilymään pidempään.

Tutkimuksessa itävaltalaiset tutkijat tutkivat kahdeksan henkilön ulostenäytteitä. Osallistujat olivat joko Euroopasta, Japanista tai Venäjältä. Mukana oli myös yksi suomalainen.

Jokaisen osallistujan ulostenäytteestä löydettiin mikromuoveja. Keskimäärin kymmenestä grammaa ulostetta löytyi 20 mikromuovipartikkelia.

Tavallisimmat ulostenäytteistä löytyvät muovit olivat polypropeeni sekä polyetyleenitereftalaatti (PET). Polypropeenia käytetään esimerkiksi kalvoissa ja kuiduissa, PET-muoveja taasen pakkausteollisuudessa, kuten virvoitusjuomapulloissa.

"Ihmiset altistuvat muoveille lukemattomin eri tavoin"

Se, miten mikromuovit ovat päätyneet osallistujien elimistöön, on epäselvää. Osallistujat pitivät ruokapäiväkirjaa, jonka mukaan kaikki söivät muoviin pakattuja ruokia ja joivat muovipulloista. Kukaan tutkituista henkilöistä ei ollut kasvissyöjä. Kuusi kahdeksasta osallistujasta söi merestä pyydettyä kalaa. Tutkijat ovat todenneet, että meressä on pian enemmän muovia kuin kalaa.

Muoveja löytyy ruokapakkausten ja merenelävien lisäksi esimerkiksi tekstiileistä ja kosmetiikastaja jopa suolasta.

– Muovit ovat kaikkialle tunkeva osa arkipäivää, ja ihmiset altistuvat muoveille lukemattomin eri tavoin, totesi tutkimusta tehnyt Viennan lääketieteellisen yliopiston tutkija Philipp Schwable  Wired-sivustolle.

Tutkimuksen tekijät arvioivat löydöstensä perusteella, että elimistöön päätyneitä mikromuoveja löytyy luultavasti jopa puolelta maailman ihmisistä.

Mikromuovien vaikutus ihmiseen epäselvä 

shutterstock_1063024595

Muovipakkaukset pidentävät ruokien säilyvyyttä. Kuvituskuva.

Elimistöön päätyneiden mikromuovien vaikutuksesta ihmisiin ei ole varmaa tietoa. Lintujen elimistössä mikromuovien on todettu muuttavan ohutsuolen rakennetta, häiritsevän raudan imeytymisestä ja kuormittavan maksaa.

– Pienimmät mikromuovipartikkelit pääsevät verenkiertoon, imusuonistoon ja jopa maksaan, sanoi Schwable  The Guardianin mukaan.

Tutkijat epäilevät, että mikromuovit voivat vaikuttaa ruoansulatusjärjestelmän immuunivasteeseen tai auttaa myrkyllisten kemikaalien ja taudinaiheuttajien leviämistä kehossa. Lisäksi elimistöön päätyneet mikromuovit voivat olla haitallisia hormonitoiminnalle. Lisätutkimuksia elimistöön päätyneiden mikromuovien vaikutuksesta nimenomaan ihmisen terveyteen kuitenkin tarvitaan lisää.

Tutkimus esiteltiin Euroopan vatsan ja suoliston sairauksiin erikoistuneiden lääkäreiden kokouksessa.

Lähteet:  The Guardian, Wired

Tuoreimmat aiheesta

Ravinto