Näin Ylen päätoimittajat kommentoivat koulutuksista syntynyttä kohua: "Sanotaan tärkein heti alkuun"

Ylen vastaavat päätoimittajat julkaisivat perjantaina kannanoton, jolla yhtiö vastaa torstaina käynnistyneeseen keskusteluun monimuotoisuuskoulutuksista. Kohu alkoi, kun Iltalehti julkaisi toimittaja Sanna Ukkolan kirjoittaman kolumnin, jossa Ukkola kertoo Ylen monimuotoisuutta ja inkluusiota käsittelevistä koulutuksista.

Ukkolan mukaan näiden koulutuksien rahoituksesta viestiminen on ollut puutteellista ja epäselkeää. Ukkolan näkemällä, aihetta käsittelevällä Ylen koulutusvideolla keskustellaan Ukkolan mukaan muun muassa syrjinnästä ja vähemmistöjen huomioinnista.

Nyt kohuun vastaavat kannanotolla Ylen vastaavat päätoimittajat Johanna Törn-Mangs, Ville Vilén, Jouko Jokinen ja Panu Pokkinen.

Sanotaan tärkein heti alkuun ja kirkkaasti: me Ylellä puolustamme jokaisen ihmisen oikeutta olla sellainen kuin on. Haluamme edistää joka ainoan ihmisen – taustasta ja lähtökohdista riippumatta – yhtäläistä oikeutta ihmisarvoiseen elämään, päätoimittajat toteavat.

Ylen vastaavien päätoimittajien kannanotossa huomautetaan, että monimuotoisuus journalismissa on "paljon enemmän kuin vähemmistökysymys".

Ylen arvoihin on kirjattu velvoite luotettavaan ja vastuulliseen toimintaan. Siksi on pakko jyrkästi puuttua asioihin, jotka tietämättömyydestä johtuen tai tarkoitushakuisesti pohjautuvat virheellisiin mielikuviin.

– Vääriin mielikuviin perustuva syyttely, jossa sotkeutuvat faktat, mielipiteet ja yleinen tyytymättömyys Yleen, ei auta toimimaan paremmin. Se on kuin isku vyön alle ihmisen arvostamista ja journalismia kohtaan.

Kannanotossa huomautetaan, että valtaosa aiheesta keskustelleista ja kritisoijista haluaa todennäköisesti hyvää.

– On tärkeää erotella puuroja ja vellejä, jottei synny soppaa, joka palvelee vain tahoja, jotka haluavat synnyttää sekasortoa ja väärinymmärrystä.

Julkaistussa kannanotossa perustellaan myös laajemmin Ylen tekemää työtä monimuotoisuuden eteen. Vastaavat päätoimittajat kirjoittavat, että sen lisääminen "on yksi keino parempaan ihmisen arvostamiseen ja parempiin sisältöihin, oli kyse sitten draamatuotannoista tai journalismista".

– Monimuotoisuuden edistäminen on keskeisessä roolissa niin kotimaisessa kuin globaalissa journalismissakin – ja yritysmaailmassa se taitaa olla jopa trendi.

Nyt julkaistu kannanotto ei ole Ylen ensimmäinen vastaus tapaukseen. Ylen henkilöstöjohtaja Eija Hakakari julkaisi oman vastauksensa torstaina tapaukseen.

"Moniäänisyys on erityisen tärkeää mediataloissa"

Kolumnissaan Sanna Ukkola kritisoi myös Ylen rekrytointikäytäntöjä ja sen kokeilua rekrytoinnista ilman ansioluetteloa.

Ukkola myös väitti torstaina viestipalvelu X:ssä, että Ylen "toimittajille on maksettu kannustinpalkkioita inklusiivisuuskriteerien täyttämisestä."

Ylen kannanotossa avataan tarkemmin sitä, mitä moniäänisyys ja monimuotoisuus tarkoittavat Ylen kontekstissa.

Moniäänisyys on erityisen tärkeää mediataloissa. Ylen lisäksi Sanoma on näkyvästi pitänyt esillä monimuotoisuutta, diversiteettiä ja inkluusiota.

– Myös Alma Media on pitänyt monimuotoisuusasioita voimakkaasti esillä, ja julkisella rekrytointisivullaan alleviivaa rekrytoinneissa yhdenvertaisuuden ja monimuotoisuuden periaatteita.

Iltalehti on osa Alma Mediaa.

Keskustelu ryöpsähti somessa

Ukkolan kolumni on herättänyt laajaa keskustelua aiheesta erityisesti sosiaalisessa mediassa, jossa monet ovat vaatineet vastauksia Yleltä.

Myös useat perussuomalaisten kansanedustajat julkaisivat torstaina kannanoton, jossa se vaativat Yleltä selitystä aiheeseen liittyen.

Ylen kannanotossa huomautetaan, että "uutisjournalismissa moniäänisyys tarkoittaa tasapainoista ja totuudenmukaista kuvaa Suomestaja maailmasta".

Varsinkin Ukkolan kolumnissaan kuvailemat koulutukset ovat herättäneet sosiaalisen median käyttäjissä närää. Kannanotossa huomautetaan, että Yle tahtoo antaa äänen mahdollisimman monenlaisille suomalsille, jotta kattava kuva suomalaisesta yhteiskunnasta ja elämästä Suomessa voidaan luoda.

– Jos kerromme vaikkapa nuorista poronhoitajista Lapissa, on tärkeää, että työryhmässä on jäseniä, jotka tuntevat tuon elämänmuodon, kielen ja kulttuurin, kirjoituksessa avataan.

Kannanoton lopussa tähdennetään, että Ylen tavoitteena ja tarkoituksena on toteuttaa sen lakiin kirjattua tehtävää sekä kehittyä. Vastaavien päätoimittajien mukaan parhaiten kehittymisessä auttaa rakentava palaute.

He huomauttavat, että kokonaisuuksien mennessä sekaisin, syntyy herkästi aiheesta väärä mielikuva.

– Meillä on peiliin katsomisen paikka, kun emme ole pystyneet paremmin julkisuuden suuntaan erottelemaan monimuotoisuustyön eri ulottuvuuksia.

Lue myös:

    Uusimmat