Kesää pidetään yleisesti lemmenhuuman aikana. Tilastot kertovat kuitenkin toista. Riskikäyttäytyminen sängyssä oli huipussaan alkuvuonna.
Kesä ei ole erityistä lemmenhuuman aikaa – ainakin jos on tilastoihin uskominen. Vuonna 2011 ja 2012 Tämä tarkoittaa, että lapsia on saatettu alulle erityisen paljon alkutalvesta.
Käsitys kesäisestä lemmenhuumasta ei näy myöskään tämän vuoden sukupuolitautitilastoissa tai jälkiehkäisypillereiden myynnissä.
Klamydiaa paljon tammikuussa
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tilastojen mukaan tänä kesänä sukupuolitauteihin ei ole sairastuttu muita kuukausia useammin. Suomen yleisimpään sukupuolitautiin klamydiaan sairastuneita oli eniten tammikuussa, jolloin 1257 henkilöä sai tiedon tartunnasta. Kesäkuussa vastaava luku oli 606. Tippuritartuntoja todettiin eniten helmikuussa, jolloin 30 ihmistä sai tautidiagnoosin. Kesäkuussa tippuritartunnan sai yhdeksän henkilöä. Kuppaan sen sijaan sairastui eniten ihmisiä huhtikuussa, kun 15 henkilöä sai tiedon taudista. Kesäkuussa ikäviä uutisia sai viisi henkeä.
THL:n tilastot kattavat taudit vain 27.6. saakka, joten kesäkuun todellinen luku voi olla suurempi.
Juhlapyhät näkyvät tilastoissa
Kesä ei ole lemmenhuuman aikaa myöskään apteekin näkövinkkelistä. Jälkiehkäisypillereitä myydään nimittäin heinäkuussa kuten muulloinkin, johtava proviisori Laura Ahonen Yliopiston Apteekista sanoo.
– Juhlapyhien aikaan, kuten uudenvuoden, vapun ja juhannuksen aikaan, on sen sijaan myyntipiikki, Ahonen kertoo.
Jälkiehkäisypilleri tulee ottaa mahdollisimman pian yhdynnän jälkeen, kuitenkin viimeistään kolme vuorokautta seksin harrastamisesta. Valmisteita on markkinoilla kaksi.
– Alle 15-vuotiaat tarvitsevat lääkärin reseptin, Ahonen muistuttaa.
Lue myös:
AVA, Maarit Rasi
Lähde: THL, Tilastokeskus
Kuvat: Shutterstock