Netanjahun suosio nousi Israelissa vastustajien surmien myötä – Asiantuntija: kansalaismielipide kääntyy vielä häntä vastaan

Israel sanoo olevansa valmistautunut Hamas-johtaja Ismail Haniyehin surmaamisesta odotettaviin vastaiskuihin.

Suomen Lähi-idän instituutin johtaja Susanne Dahlgren arvioi, että vastatoimia ei välittömästi ole tiedossa. 

– Isku ei välttämättä ole sellainen kuin huhtikuussa, että kaksi tuntia ennen ilmoitettiin rakettien olevan tulossa. 

Israel on ilmoittanut Hamasin poliittisen johtajan lisäksi surmanneensa äärijärjestö Hizbollahin korkea-arvoisen komentajan Fuad Shukrin. Johtohahmojen surmat eivät kuitenkaan tiedä loppua kyseisille järjestöille. 

– Kyllä kaikilla johtajilla on aina varahenkilö olemassa, Dalhgren kommentoi. 

Netanjahu tällä hetkellä Israelissa arvostettu

Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu on ollut sisäpoliittisesti ahtaalla Gazan panttivankitilanteen vuoksi. 

Dahlgrenin mukaan nyt tehdyt vastustajien eliminoinnit ovat nostaneet hänet tällä hetkellä juhlituksi henkilöksi. Tilanne tulee kuitenkin odotettavasti muuttumaan. 

– Vaikuttaa siltä, että nämä surmat eivät suinkaan edistä panttivankien vapauttamista ja sen jälkeen Israelin kansalaismielipide kääntyy kyllä Netanjahua vastaan. 

Lue myös:

    Uusimmat