Norja selvittää suomalaisperäisen vähemmistön pakkonorjalaistamista vaikutuksia – moni häpesi kieltään

Joukko pohjoissuomalaisia muutti Pohjois-Norjaan 1700–1800-luvuilla. Heistä ja heidän jälkeläisistään käytetään nimitystä kveenit. Nykyisestä Suomesta ja Tornionjokilaaksosta muuttaneet ihmiset kalastivat Jäämerestä sekä viljelivät ja hoitivat karjaa rannikolla.

Norjan valtion norjalaistamispolitiikka kuitenkin puuttui kulttuurin kehitykseen. Politiikka oli voimakkaimmillaan maailmansotien välisenä aikana, mutta alkoi jo 1800-luvulla. Toisen maailmansodan jälkeen sen seuraukset tulivat näkyviin.

Norjalaistaminen sai aikaan häpeää

Vuosisadan kestänyt norjalaistaminen sai aikaan häpeää ja katkeruutta, sanoo kveenin kieltä ja kulttuuria edistävän Kainun instituutin johtaja Hilde Skanke.

Koululaitos oli tärkeä osa norjalaistamispolitiikkaa. Kveenilapset lähetettiin asuntolakouluihin, joissa omaa kieltä ei saanut puhua ja joissa ei ehkä ollut ainuttakaan tuttua ihmistä. Norjan valtion tavoitteena oli karsia kveenin kieli.

– Asuntolakouluista on erilaisia kokemuksia, Skanke sanoo.

Moni oppi häpeämään omaa kieltään ja kulttuurista identiteettiään. Seurauksena useat kveenit eivät puhu kveenin kieltä. Asuntolakoulusukupolven edustajat saattoivat kokea, että lasten äidinkielen tulee olla norja, jotta heillä olisi mahdollisuudet pärjätä yhteiskunnassa, kertoo Ruijan kveeniliiton hallituksen jäsen Jan Daleng.

Komission toivotaan selvittävän yksilöiden kokemuksia ja sitä, millaisia yhteiskunnallisia vaikutuksia norjalaistamisella on ollut.

Skanke ja Daleng toivovat, että komissio saa aikaan toimenpideohjelman, jolla historian vääryyksien korjaamista voidaan jatkaa tulevaisuudessa. Skanke sanoo, että valtion anteeksipyyntö olisi toivottava.

Erilaisia nimityksiä ja käsityksiä kielestä

Kveenit katsovat eriytyneensä suomalaisesta peräpohjolaisesta kulttuurista, sanoo Oulun yliopiston tutkija ja kirjailija Anna-Kaisa Räisänen, joka työskentelee tutkijana komission sihteeristössä.

Kveenin kieli muistuttaa hyvin läheisesti suomea, mutta sillä on oma kielioppinsa. Kveenillä on vähemmistökielen asema Norjassa.

Kveeni-termiin on aikanaan liitetty kielteisiä mielleyhtymiä. Osa suomalaisperäisestä väestöstä käyttää itsestään nimitystä Norjan suomalaiset. Nämä norjansuomalaiset haluavat samastua siihen suomalaisuuteen, joka on syntynyt kansallisromanttisen yhtenäiskulttuurin aikana Suomessa, Räisänen kertoo.

Viime vuosikymmenet ovat tuoneet muutosta

Vaikka nykykveenit asuvat eri puolilla Norjaa, heidän kansallistunteensa voi nähdä heräävän. Hilde Skanke on nähnyt, miten kveenien kulttuuri on elpynyt viimeisten 30 vuoden aikana.

– Uusi sukupolvi on elänyt erilaisessa ympäristössä, joten heillä ei ole häpeää ja katkeruutta.

Sukututkimus kiinnostaa yhä nuorempia, ja kveeni-identiteetti saatetaan omaksua, vaikka kieltä ei hallittaisikaan. Kveenit ovat viime vuosikymmeninä myös kehittäneet omia kansallisia symbolejaan, kuten lipun ja kansanpuvun.

Kveenien historia Norjassa muistuttaa saamelaisten historiaa Suomessa

Kveenien historia Norjassa muistuttaa osaltaan saamelaisten historiaa Suomessa. Saamelaiset ovat Skandinavian ja Venäjän alueen alkuperäiskansaa, mutta heidänkin kulttuurinsa on kärsinyt rasismista ja sulauttamisesta valtaväestöön. Kaikki Suomessa puhuttavat kolme saamen kieltä ovat uhanalaisia.

Kenties isoin trauma viime vuosisadan historiassa saamelaisille ovat asuntolakoulut, joissa saamelaisia saatettiin kieltää puhumasta omaa äidinkieltään. Moni oppi häpeämään kieltään ja kulttuuriaan. Sen vuoksi moni saamelainen ei osaa saamen kieltä.
Nyt kielten elvyttämiseksi tehdään paljon työtä.

Toisin kuin Norjassa, Suomessa sulauttaminen ei perustunut erityiseen poliittiseen ohjelmaan. Toisaalta Norja on sittemmin ratifioinut ILO169-sopimuksen, joka tunnustaa alkuperäiskansan oikeudet, Suomi ei. Osaltaan asian viivästyminen liittyy Suomessa keskusteluun saamelaisen määritelmästä saamelaiskäräjälaissa.

Myös Suomen saamelaisilla on meneillään totuus- ja sovintokomissioprosessi.