Norjan poliisi on tehnyt kansainvälisen etsintäkuulutuksen 39-vuotiaasta norjalaismiehestä, jolla epäillään olevan yhteyksiä Libanonin hakulaiteräjähdykseen.
Intialaissyntyinen Norjan kansalainen perusti toissa vuonna Bulgariaan rekisteröidyn Norta Global -yhtiön, joka oli mediatietojen mukaan toimittamassa hakulaitteita libanonilaiselle Hizbollah-järjestölle.
Bulgarian viranomaiset ovat tutkineet yhtiön roolia hakulaitteiden välittämisessä.
Lue myös: Tällainen on erikoisen hakulaiteiskun kohteeksi joutunut Hizbollah ja sen salamurhaa pelkäävä johtaja
Norjalaismies matkusti työmatkalle Bostoniin Yhdysvaltoihin 17. syyskuuta eli samana päivänä, jona hakulaitteet räjähtivät.
Miehen norjalainen työnantaja ei ole saanut häneen yhteyttä syyskuun 18. päivän jälkeen, eikä hänestä ole sen jälkeen mitään havaintoja.
Keskiviikkona hänestä tehtiin virallinen katoamisilmoitus poliisille.
Lue myös: Tällainen on Israelin tiedustelupalvelu Mossad, jonka ansioluettelossa on salamurhia, ydinohjelman sabotaasi ja siepattu natsiupseeri
Uutistoimisto Reuters sai miehen kiinni puhelimitse 18. syyskuuta, mutta hän ei kommentoinut yhteyttään hakulaitteisiin tai bulgarialaisyhtiöön.
Ainakin 39 ihmistä kuoli ja useita tuhansia loukkaantui, kun äärijärjestö Hizbollahin hallussa olleita hakulaitteita ja radiopuhelimia räjähti eri puolilla Libanonia 17. ja 18. syyskuuta.
Laitteisiin piilotetut räjähteet laukaistiin kauko-ohjatusti. Uhrien joukossa oli sekä Hizbollahin jäseniä että siviilejä.
Lue myös: Näin yksinkertaisesti hakulaite toimii – "Räjähtäminen on kyllä aika ekstremeä"
Hizbollah on syyttänyt Israelin tiedustelupalvelun Mossadin olevan iskun takana.
Uutiskanava CNN:n libanonilaisten viranomaislähteiden mukaan räjähteet oli piilotettu hakulaitteiden akkuihin ja niiden havaitseminen etukäteen oli käytännössä mahdotonta.