Nukutko riittävästi, mutta olet silti väsynyt? Nämä merkit paljastavat, että nukut "roskaunta"

7:20img
Unettomuuden pelko voi johtaa noidankehään. Aivotutkija Minna Huotilainen kertoi Uutisaamussa, miten kierteestä voi päästä irti.
Julkaistu 13.12.2022 07:28

Valpuri Haapala

valpuri.haapala@mtv.fi

Määrän lisäksi myös unen laadulla on väliä.

Useimpien aikuisten kannattaisi nukkua 7–9 tuntia päivässä. Mutta vaikka olisi kömpinyt petiin hyvissä ajoin ja saanut nukuttua ajallisesti riittävästi, voi olo aamulla olla väsynyt ja ärtyisä. Muisti saattaa pätkiä, mieliala olla matala ja päiväunet tuntua vastustamattomalta vaihtoehdolta.

Yksi mahdollinen syy tähän on "roskauni". Uni ei siis ole ollut riittävän laadukasta kehoa ja mieltä virkistääkseen. Kenties uni ei ole päässyt syventymään tai yötä ovat leimanneet toistuvat heräilyt.

– Saatat herätessäsi tuntea, ettet olisi nukkunut ollenkaan, "roskaunta" kuvailee unettomuuteen erikoistunut amerikkalaispsykologi Kristen Casey  Huffington Postille.

Brittiläinen uniasiantuntija Martin Seeley vertaa Metro-sivuston haastattelussa unta ravitsemukseen: niukasti ravintoaineita sisältävä roskaruoka ei virkistä sisältämästään energiasta huolimatta samalla tavalla kuin paljon ravintoaineita sisältävä terveellinen ruoka.

Ravitsemuksen tavoin myös unella on suuri merkitys ihmisen terveydelle. Unen häiriintymisestä johtuva univelka häiritsee esimerkiksi hormonieritystä, immuunipuolustusta ja keskushermoston toimintaa. Huono unenlaatu voi oireilla kehossa esimerkiksi jatkuvana sairasteluna, lisääntyneenä nälän tunteena sekä kipujen pahentumisena.

Pitkään jatkuessaan univajeesta johtuva univelka lisää sydän- ja verisuonisairauksien sekä tyypin 2 diabeteksen riskiä.

Lue myös: Jos heräät keskellä yötä, kokeile näitä keinoja saadaksesi taas unta

Miten nukkua paremmin?

Mikäli öisin nukkuu ajallisesti riittävästi, mutta kärsii siitä huolimatta univajeen oireista, kannattaa lähteä parantamaan unihygieniaa.

Syvän unen vaiheet painottuvat terveillä aikuisilla alkuyöhön. Tavallisia syitä huonon unenlaadun takana ovat esimerkiksi makuuhuoneeseen kantautuvat äänet, liiallinen ilta-aikainen aktiivisuus, epäsäännöllinen vuorokausirytmi, stressi sekä alkoholi. Myös raskaiden aterioiden syöminen tai kofeiinin käyttäminen myöhään vaikuttavat kielteisesti unen laatuun.

Lue myös: Psykologi nimeää unen "ykköstappajan" – vartin kikka auttaa

Illat kannattaakin rauhoittaa rentouttavilla rutiineilla ja makuuhuone pitää riittävän pimeänä sekä hiljaisena. Askarruttavat huolet voi kirjoittaa ylös ennen nukkumaanmenoa, jotta ne eivät stressaisi mieltä. Katso alla olevalta videolta lisää vinkkejä hyviin yöuniin.

1:44img

Näillä vinkeillä nukut paremmin.

Lue myös: Kannattaako ennen nukkumaanmenoa juoda vettä?

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!

Lähteet: Huffington Post, Metro UK, Terveyskylä, Terveyskirjasto

Tuoreimmat aiheesta

Nukkuminen