Nuorten myrkytyskuolemista hyytävä havainto: Valtaosalle määrätty yhä voimakkaampia lääkkeitä

Huumeita käyttävien nuorten lääkityksen koordinaatio ei toimi. Reseptilääkkeiden saatavuus on liian helppoa, vaikka nuorella olisi korkea riski niiden väärinkäyttöön. Lääkelakiin perustuvaa apteekkisopimusta ei käytetä, vaikka sen tarve todettaisiin välttämättömäksi.

Ja ennen myrkytyskuolemia nuorille määrätään yhä voimakkaampia lääkkeitä.

Näin kertoo Otkesin johtava tutkija Hanna Tiirinki MTV Uutisille. Tiirinki ryhmineen tutki suomalaisnuorten huumekuolleisuutta viime ja tämän vuoden aikana. Näin Tiirinki vastasi haastattelussamme esitettyihin kysymyksiin.

Mistä nämä aineet tulevat, joihin nuoret kuolevat?

– He ostavat huumeita laittomasti mm. katukaupasta, netistä tai kavereilta. Tutkinnassa kävi ilmi, että nuori oli voinut tilata huumeita esimerkiksi suoraa lastensuojelulaitokseen. Jossain tapauksissa nuorella oli laaja sosiaalinen verkosto, josta hän sai helposti hankittua laittomia huumeita ja lääkeaineita.

– Vaikka käytettävät lääkkeet ovat lääkeaineita, niitä käytetään huumausaineiden tapaan ja ilman asianmukaisia lääkemääräyksiä.

Otkesin tutkinta osoitti, että kukaan nuorista ei kuollut yksinomaan hänelle reseptillä määrättyihin lääkeaineisiin. Tiirinki puhuu sekakäytöstä.

– Reseptilääkkeitä tosin käytettiin jossain tapauksissa sekaisin katukaupasta tai verkosta ostettujen huumausaineiksi luokiteltavien lääkkeiden kanssa sekaisin.

Nuoret siis kuolivat niihin laittomiin lääkkeisiin, jotka oli hankittu laittomasti katukaupasta.

– Huomattava osa lääkkeiden valmistenimistä ja lääkeaineista, jotka liittyivät nuorten tapaturmaisiin huumekuolemiin, eivät olleet Suomessa laillisesti saatavilla. Eli ne oli käytännössä laittomasti Suomeen tuotu sekä laittomasti myyty. Salakuljetukseen liittyviä kysymyksiä ei turvallisuustutkinnassa selvitetty, mutta helppo saatavuus kertoo siitä, että huumeiden tarjonta on suurta.

Suomen erityispiirre

Miksi lääkkeet ovat nykyään se, mitä käytetään vanhanaikaisten huumeiden sijasta?

– Tämä kysymys on Suomen erityispiirre, johon ei ole yksiselitteistä vastausta. Ilmiö liittyy varmasti huumaavien lääkeaineiden helppoon saatavuuteen ja huumausaineiksi luokiteltavien lääkeaineiden laajaan katukauppavalikoimaan. Suomessa on myös kehittynyt laittomien lääkeaineiden käytön käyttäjäkulttuuri, eli teet sitä mitä kaveritkin tekee.

Otkes antoi kahdeksan suositusta, joissa vastuuta osoitetaan muun muassa STM:lle, OKM:lle, Poliisihallitukselle ja Hätäkeskuslaitokselle. Näitä ovat muun muassa

  1. STM yhteistyössä THL:n kanssa uudistaa ja määrittää erityisesti alle 18-vuotiaille ja 18–25-vuotiaille nuorille huumeiden ongelmakäyttäjille kansallisesti yhtenäisen palvelukokonaisuuden ja turvaa palveluketjujen toimivuuden.
  2. STM uudistaa lastensuojelua niin, että avohuollon sekä sijaishuollon palvelut vastaavat asiakkaana olevien huumeita käyttävien nuorten monialaisiin palvelutarpeisiin.
  3. STM selvittää huumeongelmista kärsivien lastensuojelun asiakkuudesta itsenäiseen asumiseen siirtyvien nuorten jälkihuollon sijoitusten merkityksen huumekuolemien vähentämisessä ja kehittää jälkihuoltoa selvityksen mukaisesti.
  4. STM selvittää ja toteuttaa yhteistyössä Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean ja THL:n kanssa huumeita käyttävien nuorten turvallisen lääkehoidon ja koordinaation parantamisen toimenpiteet.

Valtaosalla kuolleista nuorista oli runsaasti määrättyjä reseptilääkkeitä

Lisäksi Tiirinki sanoo, että reseptikäytäntöjä pitää muuttaa nykyisestä.

– Kyllä näin voi tutkinnan perusteella todeta, koska tutkituista nuorista osalle määrättiin huomattavan suuri määrä lääkkeitä resepteillä. Tutkinnassa kävi myös ilmi esimerkiksi tilanne, jossa nuoren keskittymisen ja tarkkaavaisuuden ongelman lääkitys lopetettiin erikoissairaanhoidossa, mutta nuori sai reseptin nopeasti yleislääkäriltä.

Valtaosalla kuolleista nuorista oli runsaasti määrättyjä reseptilääkkeitä.

– Pääsääntöisesti käytössä oli masennus-, psykoosi-, nukahtamis- ja rauhoittavia lääkkeitä, jopa bentsodiatsepiinejä. Reseptejä kirjoitettiin eri paikoista ja osin päällekkäisinä.

Nuorille määrätään kyseisiä lääkkeitä myös etävastaanotoilla. Määrättyjä käyttämättömiä reseptejä jää mitätöimättä Kanta-palvelussa.

Ennen huumeiden aiheuttamaa myrkytyskuolemaa resepteillä määrättyjen lääkkeiden valikoima usein muuttuu ja määrätään voimakkaampia lääkkeitä.

Apteekkisopimusta ei käytetä

Johtopäätös tutkinnan perusteella on se, että huumeita käyttävien nuorten lääkityksen koordinaatio ei toimi.

– Reseptilääkkeiden saatavuus on liian helppoa, vaikka nuorella olisi korkea riski niiden väärinkäyttöön.

Nuorilla on tunnistettuja lääkeaineriippuvuuksia. Tästä huolimatta apteekkisopimusta ei käytetä, vaikka se on olemassa oleva työkalu lääkehoidon turvallisen toteuttamisen ja kokonaiskoordinaation parantamiseksi.

– Lääkelakiin perustuvaa apteekkisopimusta ei käytetä, vaikka sen tarve todettaisiin välttämättömäksi, toteaa Tiirinki.

Apteekkisopimus on lääkärin ja potilaan yhdessä tekemä kirjallinen sopimus, jonka perusteella potilas saa pääasiassa keskushermostoon vaikuttavat eli pkv-lääkkeensä vain yhdestä apteekista kyseisen lääkärin määrääminä.

Lue myös:

    Uusimmat